Tänään lyödään Muonan kylässä ensimmäiset paalut maahan, osoittamaan että tästä todella tulee jotakin.
Muistakaa, että tarvitsemme vielä valtavasti tukea, samalla sydämelliset kiitokset niille, joiden ansiota tämä on.
Holvi-kaupassa tilanne todentuu: voitte lahjoittaa yksittäisiä työkaluja, joita rakentamisessa tarvitaan.
Kiitos tuestanne.
**************************
Martti turistina Malawissa
16.9.
Kaupunkireissu, tällä kertaa majatalon isännän matkassa, hänelläkin oli asioita.
Minun asiat liittyi yhdetykseen, muutaman laskun maksaminen tililtä. Pankki toimii täällä moitteitta, laskunmaksuun ei tarvitse ottaa vuorolappua, kunhan kävelee kassalle 1. Kommunikointivaikeuksia tuli paksun suojalasin ja engelskan kanssa, mutta asiat saatiin hoidettua.
Pankin jälkeen paikalliseen supermarkettiin….sama tilanne täällä on kuin Suomessakin, hehtaarimyymälällä riittää asiakkaita. Blantyressa niitä on kuitenkin vain yksi, suunnilleen Kajaanin Prisman kokoinen. Pikkuliikkeitä sisällä, rautaosasto, elektroniikkaa. Esimerkkinä rautapuolelta pieni iskuporakone 28800, hitsauskone 88800 ( n. 111 €) , 30 metrin rullamitta 26700 (n. 35 €).
Majataloon tuli uusia asukkaita kolmeksi päiväksi, englannista, aviopari ja vaimon sisar. Avioparin tytär on tulossa illalla, hän on töissä maan pohjoisosassa, humanitääristä toimintaa.
Näille englantilaisille piti selittää tarkoin, missä Suomi on! ja kahteen kertaan, Ruotsin ja Venäjän välissä; ei auttanut, Englannista itään, Tanskasta pohjoiseen….sisarella välähti. Tässä vaiheessa tuli mieleen: tällaiset ihmiset taisivat äänestää brexitissä Englannin ulos. Tämä oli jo toinen samantapainen esimerkki tästä majapaikasta, edellisen selitykset erosta olivat vielä suurempi osoitus suoranaisesta tietämättömyydestä. Sääli.
Yhdistyksen paikalliset jäsenet, varsinkin George, ovat puurtaneet päivällä toisen maanmittarin etsimisen kimpussa, saataisiin toinen tarjous vertailukohdaksi. Arkkitehdin kanssa olemme vaihtaneet tietoja ja ajatuksia pariin otteeseen, pääosin loppupäivä kului päiväkirjan kirjoittamisessa, päättyi kynttiläillalliseen, pasta bolognese, noin kahdeksan aikaan virtanen tuli töihin.
Sain hienon mahdollisuuden tutustua Malawiin: majatalon isäntä lähtee käymään pohjoisessa, Mzuzusa, hänellä on bisneksiä siellä. Matkataan Malawinjärven rantaa seuraten, lähtö huomenaamulla, päivä perillä, takaisin maanantaina.
17.9.
Pohjoisen, Blantyren kautta, tienvarsi lähellä kaupunkia täynnä majoja, kojuja, myynnissä kaikkea mahdollista, yllättävän monta ruumisarkkujen ja hautakivien valmistajaa, puutavaraa kaikissa muodoissa, riukuina, lautana, lankkuna, polttopuuna, puuhiilenä; näistä maaseudun ihmiset hankkivat elantonsa. Ja puun käytön seurausta on seuraavien seutujen ankeus, ei isoja puita, kasvun alkuvaiheessa jonkin verran, ei uutta istutettu tilalle, pensaikkoa, puuttomiksi hakattua vuoristoa, kukkuloita, jyrkimpien harjalle ei ole päästy, siellä näkyy vielä vanhoja puita, metsiköitä...
Pieniä kyliä, peltikattoisia majoja, osa savitiilestä, osa savesta, valtavasti ihmisiä.
Noin 400 kilometriä tuollaista ankeutta.
Tie hiipii koko ajan lähemmäksi järveä, puut pitenevät, niitä on enemmän. Aina, kun tien ylle kurkottuu säilyneen ison puun varjo, tulvahtaa autoon viileys, sekunnin väläys siitä, kuinka valtava merkitys noilla varjopuilla on, samalla osaselitys sille, miksi tässä maassa on kuuma, lämpötila hiipi päivän mittaan noin kolmeenkymmeneen. ”Ei siinä ole kaasua”, kuljettajan vastaus kysyessäni auton ilmastointilaitteesta, ikkunaa auki, pienelle tai isolle, vauhdin mukaan.
Söimme yhdistetyn lounas-päivällisen puoli neljän maissa, tie siirtynyt järven rannan lähettyville. Paistettua kalaa, perunoita. Uskokaa tai älkää, mutta täällä näin Lilongwesta lähdön jälkeen TOISEN hyttysen, ensimmäisen näin majapaikassani. Kärpäsiä on ollut muutama. Sadekausi muuttaa tilanteen
Kävin järven rannalla kalan paistumista odotellessa. Hiekkaa. Sitä täällä riittää, kirkasta vettä, muutama ihminen kahlaamassa, kallioita, autereinen järvi, kamera poimi kuitenkin pohjoisempaa vuoriston sinen, itse en sitä nähnyt. Kuulemma sadekauden aluksi kaikki tuo maisemassa leijuva utu ja pöly putoaa maahan… voi vai kuvitella kuinka huikaisevat näkymät, tuoltakin paikalta vastarannan vuoristoon.
Uskomaton muutos ympäristössä seuraavan sadan kilometrin matkalla. Ja kaikki Malawinjärven ansiota. Ihmisten ei tarvitse myydä puuta, he saavat elantonsa järvestä, sokeriplantaaseilta, tupakkaviljelmiltä. Ero edellisten kilometrien ankeuteen on uskomaton. Täällä näkee, millainen tämä maa on ollut, ennen kuin ulkomaiset yhtiöt tulivat ryöstämään puut, tai ennekuin kaupungissa asuvat ihmiset huomasivat, että puuhiili on edullisempaa ja palaa paremmin kuin kivihiili; siitä hetkestä alkoi maaseudun hävitys.
Tie sukeltaa vihreyteen, puiden varjoon, vuoret ja kukkulat täynnä puita, banaanipuita heti kun on kosteampi paikka, palmulehtoja, viuhkapalmuja, sokeriruokoa, kasteltuja peltoja. Talot parempia, ihmiset hymyilevät, lapsille täytyy vastata huiskutukseen. Ja ihmisiä on paljon, nuorisoa varsinkin, lauantain ilta tulossa, musiikki pauhaa. Kaksi jalkapallo-ottelua käynnissä eri kylissä, molemmissa varmasti enemmän katsojia kuin Hakan peleissä, pujottelimme tungoksen läpi, tie toimi katsomona.
Mzuzu on melko korkealla vuoristossa, ilma viileni18 asteeseen, tie kapeni, mutkan merkkeihin laitettu vaikutusaluetta heti reilusti, kymmenen kilometriä. Ilta pimeni. Yö kaupungissa, aamulla matka jatkuu pieneen kylään. Ette usko, kuinka hyvältä lasillinen olutta maistuu, kun on istunut 600 kilometriä lämpimässä autossa. Suihkuun, eikä unta tarvitse houkutella.
18.9.
Täälläkin herätyskellona linnunlaulu, noin viiden maissa. Mzuzu Lodge, suosittelen. Matka jatkuu, edessä ”työpäivä”.
*****
Eipä langennut isosti töitä tehtäväksi, vaikka kyllä tuollaisen maiseman katselu käy työstä, on sen verran raskasta. Ei sitä vehreyttä nimittäin riittänyt kuin Mzuzuun asti, mutta onneksi edes sinne, melko korkealle vuoristoon. Aamulla jatkoimme matkaa pohjoiseen, 40 kilometriä asfalttia sitten sivistys tien osalta päättyi rajusti. Hiekkaa, teräviä kallionkielekkeitä törröttää tiestä, ajaminen vaatii kärsivällisyyttä. Tuli mieleen, että tuo alkumatka on tahallaan jätetty tuollaiseksi, pelottamaan arkajalat takaisin. Ei se ollutkaan noin paha kuin ensimmäiset pari sataa metriä. Mutta sitä riitti, noin 40 kilometriä pölyä, soraa, taas pölyä, kiviä. Ja niitä ankeita maisemia.
Tuohon mainittuun ankeuteen eivät kaikilta osin olekaan syyllisinä ulkomaiset, suuryhtiöt, vaan ihan tavalliset ihmiset, kaupunkilaiset, pienet ravintolat, joiden takapihalla käryää hiiligrilli. Niihin täältä on hakattu kaikki suuret puut, puuhiileksi, sahatavaraksi.
Perillä pieni talo, lapsia, monen sukupolven ihmisiä, ujoja tervehdyksiä, lasten silmät levällään; taisin olla ensimmäinen valkoihoinen, jonka he näkivät. Lapsille oman kuvan näkeminen tabletista oli riemukas ihme. Paahtava helle, hienoinen tuulenvire teki olosta inhimillisen. Iso keksipaketti tyhjeni lasten suihin, keskustelua. Täällä majapaikkani isäntä on syntynyt vuonna 1955.
Sisar autoon, paluumatkalla pari täpärää tilannetta kivien kanssa, pölyä suut silmät korvat täyteen. Mzuzussa siivosivat lentokenttää, eli polttivat pensaita ja ruohoa. Chicken tikka, grillattua kanaa, hyvää. Kaksi siivua tomaattia, yksi haarukallinen lehtisalaattia; näitä sain seuraavana päivänä katua ripulin muodossa.
Paluumatka pimeitä teitä pitkin, vuoristossa rekka nurin, kolme muuta hyytynyt, täysikuun valaisemaa maisemaa. Pistäydyimme järven rantaan, yhden ihmislihan grillaamiseen rakennetun lodgen pihassa. Mutta sinnepä ei mennäkään noin vain.
Etelä-Afrikasta kotoisin oleva isäntä on aidannut alueen (täällä kaikki on aidattu, kaksi metriä korkeutta, betonia tai tiiltä), portilla kaveri on vaatimassa rahaa: kyltissä lukee ”Daily visitors 2500 K /person”. Siitäpä kuljettaja nosti älämölön, eikä tuo kyllä ainakaan asiakkaita houkuttele. Loppujen lopuksi, kahden vartijan ja parin puhelun jälkeen keksittiin asiaan loistava, kaikkia tyydyttävä ratkaisu ”Because You are coming at night…” .
19.9.
Monen tunnin päästä, muutaman pysähdyksen jälkeen, auringon noustessa, olimme takaisin Limbessä, sopivasti suihkun kautta aamupalalle. Uneton yö vaati palautumisen, parin tunnin tirsat. Kuljettaja kertoi puolen päivän maissa herätessään, ettei muista mitään muuta kuin kaatuneensa sänkyyn
Tuosta matkasta minulle jäi päällimmäiseksi surullinen olo. Ympäristöä tuhoamalla luotu kaupunkilaisille mahdollisuuksia elää parempaa elämää, valtio ei ole huolehtinut omaisuudestaan, metsät nimittäin ovat olleet pääosin valtion omistamia. Ja sivistys näkyy maaseudulla noiden maassa lojuvien sinisten pienten muovipussien merkkaamana, roskakasoina, jätteinä…pari päivää piti sulatella, miten tuosta kirjottais.
20.9.
Päätöksiä odotellessa Blantyren kaupunkiin, aika tehdä työkaluostoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti