Tavoitteena on rakentaa 8 luokkainen koulu, opettajien asunnot, keittola, wc:t ja porakaivo Malawin Muonan kylään. Syksyllä 2018 valmistui ensimmäinen koulurakennus. Tue meitä. Käy lahjoittamassa/ostoksilla verkkokaupassamme https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/ Seuraa www.facebook.com/MalawinLastenJaNuortenAvuksiRy . Kaikki rahat menevät suoraan koulun rakentamiseen, koska teemme Suomessa kaiken vapaaehtoistyönä.
lauantai 30. joulukuuta 2017
LINKKI KAINUUN SANOMIEN JULKAISUUN
Hei,
tässä on linkki Kainuun Sanomien juttuun meidän yhdistyksestä.
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kajaanilaiset-rakentavat-koulun-malawiin/
tiistai 19. joulukuuta 2017
18.12.
Long time you see. Paljon on ehtinyt Muonassa tapahtua. Koulurakennus on alkanut muotoutua, varastorakennus on täynnä tarvikkeita.
Malawissa on sadekausi aluillaa. Sadat miljoonat kuokaniskut, miljoonat kylvetyt siemenet ja sadekauden alku antavat muutaman kuukauden päästä ruokaa suurelle osalle malawilaisista. Muutamat ehtivät kylvämään maissia liian aikaisin, sadekausi ei ensimmäisten sateiden jälkeen jatkunutkaan ja aurinko kuivatti istutukset. He joutuivat kylvämään uudestaan. Toisaalta kuului uutisia, että rankkasateen seurauksena joki tulvi ennätyskorkealle ja vei jokivarteen istutetut tupakat mennessään. Tupakka on Malawissa tärkeä vientituote. Myös kymmeniä ihmisiä vaatineet sademyrskyt ovat tehneet tuhoa, pääkaupungissakin yli 1000 ihmistä menetti kotinsa viime sunnuntaina, sade huuhteli talot jokeen.
Maissin kasvattaminen ei käsipelillä ole yksinkertaista touhua. Maahan tehdään kuokan avulla noin kolme-neljäkymmentä senttiä korkeita penkkejä. Maissin jyvistä lajitellaan siemeneksi kelpaavat käsipelillä, yksitellen. Siemeniä voi liottaa vedessä pari päivää, jolloin kasvu lähtee nopeammin käyntiin. Maissi kyletään noi 35-40 sentin välein multapenkin harjalle.
Kun maissi on noin viisitoista senttiä korkeaa, kylvetään sille apulantaa. Sen jälkeen käydään kaikki penkit läpi, taas kuokkimalla, ja poistetaan kaikki ylimääräiset rikkaruohot. Kun maissi on noin puolimetristä, sille annetaan taas apulantaa, tällä kertaa ureaa, joka saa kasvun kiihtymään. Ja taas käydään kaikki penkit läpi kuokkimalla ja poistetaan rikkaruohot. Yleensä kaksi kertaa riittää rikkaruohojen poistoon, koska maissi on jo nin pitkää, että sen varjossa ei rikkaruoho kasva.
Koko kasvukauden ajan viljelijät joutuvat olemaan varpaisillaan tuholaisten suhteen. Tämän päivän utisissa kerottiin, että noin 36 000 hehtaarilla on tuholainen nimeltä armeijamato syönyt kaiken. Viime satokaudella ne söivät sadon kaksi kertaa joillakin alueilla. Eikä myrkyistä tunnu olevan apua tuota tuholaista vastaan. Suurin uhka kuitenkin on se, että sadekausi ei tulekaan.
Maapähkinä, sweet potato eli bataatti, erilaiset pavut, kassawa, kaikki ovat tärkeitä viljelykasveja. Myös tomaatteja ja erilaisia vihanneksia kasvatetaan paljon.
Ensimmäiset mangot ovat alkaneet kypsyä, samoin papaija ja ananas kypsyvät syötäviksi. NAM.. !

tiistai 5. joulukuuta 2017
KOULURAKENNUKSEN POHJA ON TEHTY
Muonan kyläläiset ovat edenneet ripeästi. Koulurakennuksen, joka sisältää kaksi luokkahuonetta ja opettajainhuonen, pohjat on tehty. Tavoitteena on saada koulurakennukseen katto valmiiksi ennen sadekauden alkua, jotta rakennus on suojassa sateelta.
Ja tosi hienoa on se, että kyläläiset ovat saaneet myös työtä koulun rakentamisesta. Tavoitteena on, että työ jakaantuu tasaisesti kyläläisten kesken, koska palkkatyömahdollisuuksia kylässä ei ole. Päiväpalkka on yksi euro/päivä. Kyläläiset tekivät ko. tarjouksen päiväpalkaksi ja yhdistyksemme hyväksyi sen.
Meidän lahjoittajien ja vapaaehtoistyötä tekevien näkökulmasta tuntuu todella hyvältä, että jokaikinen euro menee suoraan koulun rakentamiseen, kun ns. hallintokuluja ei ole.
Noin kuukausi sitten saimme myös Youtube-sivut, jossa on viedoita rakennustyömaalta ja -työstä. Käy kurkkaamassa https://www.youtube.com/channel/UC4xdrum4uhYZqgPyu8_VO8Q/videos
Koulun rakentaminen on kyläläisten käsissä. Kyläläiset ovat valinneet koulukomitean, joka huolehtii siitä, että kaikki toteutuu asianmukaisesti. Oheisena on kuva koulukomiteasta. Kuten Martti aiemmin kertoi, niin hänen tavoitteensa olis, että komiteassa on oltava myös naisten edustus. Muonalaiset yllättivät - koulukomiteassa on puolet naisia ja puolet miehiä!

lauantai 18. marraskuuta 2017
PULPETIT JA OPETTAJANPÖYDÄT OVAT TULLEET MYYNTIIN HOLVIIN
Hei kaikki,
pulpetit ja opettajanpöydät Muonan valmistuvaa koulua varten ovat tulleet nyt myyntiin. Tarvitsemme 2 luokkaa varten 40 kahden istuttavaa pulpettia ja 4 opettajanpöytää.
Tavoitteena on, että koulunpito käynistyy jo syksyllä. Pulpetit ja opettajanpöydät ovat putkirunkoisia puupinnoilla olevia ja suhteettoman kalliita, koka metallin ja puun hinta Malawissa on suht´korkea. Tässä linkki Holvi-kauppaamme. Innnostu ja innosta muitakin.
https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/section/tuotteet-suomeksi/
Malawin köyhimmillä alueilla ei ole ollenkaan harvinaista, että pulpetit puuttuvat ja laspet istuvat lattialla vaikka koulurakennus onkin. Kirjat, vihkot, kynät ja kumit ovat myös harvianisia. Luokkakoot ovat isoja, jopa 80 oppilasta per luokka.
Oppimistulokset jäävät tietysti tällaisissa oloissa vaatimattomiksi. Yhdistyksemme tavoite on, että varusteet ja opetuksen taso olisivat sellaiset, että oppilaat saavuttaisivat jatko-opinnoissa tarvittavan osaamisen.
Alla pari kuvaa, jotka Pirkko otti malawilaisesta koulusta syksyllä 2015.
Hyvää joulunalusaikaa toivotellen Helena

maanantai 6. marraskuuta 2017
6.11. Työn tuloksia näkyvissä.
Muonan koulurakennustyömaalla alkaa ensimmäiset seinät nousta
pystyyn. Varastorakennuksen kivijalka valmistui viime siikolla ja muurarit
pääsivät nostamaan seiniä. Varasto
rakennetaan siksi, että koulun rakentamista voidaan jatkaa myös sadekauden
aikana, tarvikkeet saadaan paikalle ennen tien muuttumista kuravelliksi.
Kylän kauppias teki rakentajille melkoisen kuprun: hän
huomasi, että vois tienata ison kasan rahaa ja nosti sementtisäkin hintaa lähes
2000 kwatshalla. Saattaa kyllä pilkka osua omaan nilkkaan, koska naapurikylästä
löytyy myös sementtiä, ja enpä usko, että kyläläiset kovin ystävällisesti
suhtautuvat yhden ihmisen ahneuteen, kun he itse ovat rakentamassa itselleen ja
lapsilleen koulua.
Pirkko kertoi puhelimessa (tunnin whatsup puhelu Suomeen
maksaa muuten saman verran kuin kahden minuutin kännykkäpuhelu Limbestä
Muonaan), että Suomessa ihmiset ihmettelevät, miksi naiset esimerkiksi eivät
ompele tuotteita myyntiin. Ensimmäinen syy on se, että ompelukone, siis
poljettava Singer maksaa noin 60 -80 000 kwatshaa. Verratkaapa tuota lukua
siihen, että perheillä ei ole ollut käteistä rahaa kuukausiin, tai vuosiin.
Toinen hyvä syy on, että kuka olisi heille opettanut
ompelukoneen käyttöä? Se ei ole yksinkertaista, jos ei perusopetusta ole
koskaan saanut. Suomessahan sen saa
peruskoulussa, mutta täällä koulua vasta rakennetaan.
Kolmas syy on, että kankaat, langat, napit, vetoketjut maksavat
rahaa, kaikki maksaa rahaa, jota ei ole.
Ehkä tärkein syy on, että jokapäiväisen leivän hankinta vie
kaikki voimat. Ihan kaikki. Ja kun
päivän teet ulkona työtä, lankeaa pimeys: ei sähköjä, ei muuta valontuikkua
kuin nuotio keittiössä. Tänäänkin Muonassa on aurinkoinen kesäpäivä, joka
tarkoittaa sitä, että lämpötila varjossa kipuaa 35 – 45 asteeseen. Eikä työtä
tehdä varjossa, vaan auringon paisteessa, eli lämpötila kipuaa parikymmentä
astetta korkeammalle. Ottakaapa ensi
kesän hellepäivänä kuokka tai hakku käteen ja tehkää auringossa 8 tunnin
työpäivä. Omalla vastuulla, nimittäin se voi kokemattomalta viedä hengen.
Mutta vaikka olosuhteet ovat aika rajut, niin sitä
innostusta, mikä kylässä vallitsee, kun he näkevät koulun rakentuvan, sitä ei
pysty sanoin kuvaamaan. Työntekijöille
myös tuo vajaan yhden euron päiväpalkka on taivaan lahja.
Sillä, että kylän ihmiset saavat rahapalkkaa tekemästään
työstä, on suunnaton merkitys heidän elämiseensä. Suurimmalla osalla
työntekijöistä ei ole ollut ollenkaan rahaa kuukausiin, ei ehkä vuosiin. Tuota
on varmaan vaikea käsittää, mutta se on tosiasia. He elää kituuttavat
vaihtokaupan ja valtion lahjoitusten avulla, nälän ja kuoleman välimaastossa:
mulla on maissia, mitä sinulla on, vaihdetaan. Nälkä on ruokapöydän jokapäiväinen vieras.
Sadekausi on täällä antanut ensimmäiset merkit tulostaan,
viikko sitten oli kaatosadepäivä koko maassa, sen jälkeen on parin päivän välein satanut
vähän. Aurinko paistaa kuitenkin vielä, lämpötila täällä Limben seudulla nousee
25 – 35 asteeseen, mutta täällä tuulee lähes aina jonkin verran, koska maasto
on kukkuloita ja vuoristoa. Tuuli viilentää ilmaa. Sateet ovat myös
kirkastaneet taivasta, pöly on niiden mukana tullut maahan. Muonassa sadetta
saadaan odottaa vielä kuukausi – pari. Siellä vain joet tulvivat, kun täällä
ylempänä vuoristossa sataa kaatamalla. Viime vuonna osassa Shire-joen laaksoa
oli niin kova kuivuus läpi vuoden, että satoa ei tullut juuri ollenkaan.
Toisaalla tuholaiset söivät maissisadon.
Työt jatkuvat, ensi viikolla alkaa koulurakennuksen
perustusten muuraus.
maanantai 30. lokakuuta 2017
NYT KAIKKI TUPETTAMAAN!
Yhdistyksemme on saanut Youtube-sivuston!
Yhdistyksellämme on valmistunut oma sivusto Youtubessa, jolloin myös ne jäsenemme ja tukijamme, joilla ei ole facebook-tiliä, pääsevät suht ´nopeasti näkemään uudet videot. https://www.youtube.com/channel/UC4xdrum4uhYZqgPyu8_VO8Q?view_as=public
Ja mikä parasta, nyt kenellä tahansa jäsenellämme, tukijallamme ja seuraajallamme on mahdollisuus tehdä video ja saada se julkaistuksi. Teemoina ovat yhdistyksemme tapahtumat sekä tukijoidemme ajatukset koulun rakentamisen tukemisesta ja hyväntekeväisyystyöstä. Ja tietysti saamme edelleenkin klippejä Muonan kylästä. Videot tarjoavat ikään kuin kuin ikkunan Muonan kylään ja rakennustyömaalle. Lisäksi olemme esittäneet toiveen, että voisimme saada klippejä myös muonalaisten elämästä ja arjen askareista.
Klikkaa sivustolle. Kun olet sivustolla, niin klikkaa myös oikealla olevaa punaisella olevaa Tilaa-kohtaa ja ryhdy sivuston tilaajaksi. Kun meillä on 100 tilaajaa koossa, niin saamme omilla tunnuksilla olevan osoitteen, joka tietysti helpottaa meitä. Ja jos ja kun meillä on 1000 tilaajaa, voimme harkita yhteistyösopimuksia, jolloin saisimme myös mainostuloja. Ei ole vaikea tavoite, vain klikkailua riittävästi!
Ryhdy siis seuraajaksi ja jaa https://www.youtube.com/channel/UC4xdrum4uhYZqgPyu8_VO8Q?view_as=public
Ja todellakin, omakin tupetus on nyt mahdollista, harkitse myös sitä! Kun olet tehnyt videoklipin, nin lähetä se, mieluiten WhatsAppina, numeroon 050 3312311, niin laitamme sen Youtube-sivulle. Jos sinulla ei ole WhatsAppia, niin voit lähettää videon myös sp:nä malawin.lasten.avuksi@gmail.com
Ja eikun tupettamaan....
PS.
Ylemmässä kuvassa on kyläkokouksen valitsema toimikunta, joka vastaa muonalaisten puolelta töiden organisoimisesta. Martti oli sanonut, että toimikunnassa täytyy olla vähintään yksi nainen. Mutta muonalaiset yllättivät. toimikunnassa on puolet miehiä ja puolet naisia.
Alemmassa kuvassa on sitten Muonan kyläläisiä.

torstai 26. lokakuuta 2017
Videoklipit jatkuvat...kantojen ylös kaivamista
Kantojen ylös kaivaminen näyttää olevan samanlaista niin Suomessa kuin Malawissakin.
Videoklipit jatkuvat: tiilien polttoa
Laiton tämän videon youtubeen, koska blogi ei jaksanut tätä ladata.
https://www.youtube.com/watch?v=oSK-IsBEql4&feature=youtu.be
https://www.youtube.com/watch?v=oSK-IsBEql4&feature=youtu.be
MARTIN TEKEMÄ EDITOITU VIDEO MALAWISTA JA MUONASTA
Martin tekemä editoitu videoa Malawista löytyy osoitteesta https://youtu.be/-wLppsc4DKs
Kiinnostavi katseluhetkiä!
Videoklipit jatkuvat... työkalujen merkitseminen
Kun kyläläiset päätttivät tehdä maansiirtotyöt itse, niin koululle hankittiin työkaluja. Ennen työn aloitusta työkaluihin kirjoitettiin niiden omistajan eli koulun nimi. Muonalaiset ovat kyllä kertoneet, että he haluavat antaa vähän paremman nimen koululle, heistä tuo nimi ei ole hyvä.
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Muonan kyläläiset koulun rakennustöissä: tiilien tekoa, tontin tasoitusta ja pohjan kaivamista
Tähän blogipäivitykseen on koottu joitakin videoklippejä tiilien tekemisestä tontin raivaukseen ja rakennuspohjien kaivaukseen (teknisten ongelmien vuoksi kaikkia videoita ei voitu vielä jakaa, mutta seuraavassa postauksessa lisää)
Kyläkokous, jossa muonalaiset päättävät tehdä itse maansiirtotyöt ja pohjan kaivaukset, puhumassa Maclean Santu
Naiset kantavat vettä tiilien tekemistä varten
Tiiilien tekoa
Tiilien kuivatusta
tiistai 26. syyskuuta 2017
26.9. Raakaa voimaa ja yhteistyötä
Viikko sitten käynnistyi koulun rakennustyömaalla ensimmäisen koulurakennuksen perustusten kaivaminen. Viisikymmentä työläistä, naisia ja miehiä, aloittivat työt.
Maclean kävi keskiviikkona hakemassa Blantyresta palkkarahat. Hän kertoi viestiä kyläläisiltä: “24 päivää on aivan liian pitkä aika noin mitättömään urakkaan, me tehdään se 14 päivässä!”
Tänään saimme videokuvaa työmaalta, Pirkko laittaa sen näkyviin Facebook-sivulle ja tänne blogsbotiin.
Lettuce ja Maclean haluavat rakentaa varaston ja tuoda kaken mahdollisen koulun rakentamiseen tarittavan sinne ennen sadekauden alkua. Työtä voidaan sitten jatkaa myös sadekaudella.
Parin päivän päästä kylästä lähtee ryhmä käymään Nsanjessa, ilmoittamassa viranomaisille alkaneesta koulun rakennustyösyä. He pyytävät myös hallituksen edustajaa osallistumaan työhön. Näin varmistetaan, että koulu on joskus tulevaisuudessa kelvollinen luovutettavaksi hallituksen ylläpitoon.
Levittäkää tietoa, jakakaa linkkiä videoihin, innostakaa ihmisiä osallistumaan. Näette itse videoista, kuinka uskomattoman asian kylän yhteishenki on saanut aikaan. Samanlaisella yhteishengellä on suuri merkitys myös rahan keräämisessä.

perjantai 8. syyskuuta 2017
Yllättäviä käänteitä
Pidimme palaverin Blantyressa 28.8. 2017 Maclean ja Lettuce tulivat hakemaan työkaluja.
Edellisen palaverin jälkeen on Muonassa tapahtunut suuri muutos: kyläläiset ovat päättäneet, että siellä ei tarvita maansiirtokoneita, he tekevät siirtotyöt käsipelillä. Maclean ja Lettuce ovat laatineet työsuunnitelman, laskelmat tarvittavista työkaluista ja työntekijöistä, joita palkataan 50. Laskelmiin perustuen luovutin heille rahaa K 1 480 000 hankintoja ja palkkakuluja varten.
Sovittiin työntekijöiden palkoista: ne maksetaan kahden viikon jaksoissa. Palkanmaksusta tehdään yksi kuitti, kokonaissummasta. Miehille ja naisille maksetaan samansuuruinen K750 päiväpalkka. Maclean ja Lettuce pitävät kirjaa siitä, kuinka paljon kenellekin on maksettu.
Käytiin myös neuvottelut Lettucen ja Macleanin palkoista. Pirkko oli WhatsUpin kautta mukana päätöksenteossa. Heille päätettiin maksaa K3500 päivältä, 30 työpäivää kuukaudessa.
Kuukausipalkaksi muodostuu K105 000. Jos työpäiviä on kuukaudessa vähemmän, maksetaan palkka päiväpalkkaan perustuen. Maksoin heille tähän asti tehtyjen työpäivien palkan ja kolmen jäljellä olevan päivän palkan elokuulta, kummallekin K28 000. Tarkoitus on, että tuon maantasoitusurakan jälkeen määritellään, kuka on projektin päällikkö, mikä on Macleanin asema, myös palkat on neuvoteltava työtehtävien mukaisiksi.
Lettuce toi esiin tärkeän asian. Jos koulu jossakin myöhemmässä vaiheessa on tarkoitus luovuttaa valtiolle, on alusta lähtien pidettävä tiivis yhteys hallintoviranomaisiin. Valtio asettaa omalta puoleltaa työmaalle vastuuhenkilön. Tämä vierailee työmaalla ainakin kolme kertaa: kun perustus on valmis, kun seinät ovat valmiit ja kun vesikatto ja lattiat ovat valmiita. Hän on vastuussa työn laadusta valtion suuntaan. Hänelle on maksettava noista käynneistä, hän kustantaa auton, polttoaineet ja omat kulunsa tuosta summasta. Lettuce arvioi kustannusten olevan noin K100 000 käyntikerralta.
Mclean ja Lettuce onnistuivat tulomatkallaan taas ”hajottamaan” auton, he olivat perillä Blantyressa vasta kello 13. He jäivät kaupunkiin yöksi, koska paluukyytejä ei enää tuohon aikaan ole menossa. Seuraavana päivänä he keräsivät tarvikkeet ja työkalut ja matkasivat takaisin Muonaan.
perjantai 4. elokuuta 2017
Muonassa tapahtuu
3.8.2017
Tarjous maansiirtotöistä on saatu, mutta ensimmäinen versio oli niin epämääräinen, että pyydettiin tarkempaa erittelyä. Maclean saikin puhelimitse erittelyn, jonka mukaan kone kuljetetaan paikalle Blantyresta, se tekee viikon töitä, pari vartiomiestä pitää koneesta ja polttoaineista huolta öisin. Maclean ja Lettuce valvovat työn edistymistä. Tuo tarkempi tarjous täytyy vain saada kirjallisena, täällä ei kannata luottaa suullisiin sopimuksiin
Poltettuja tiiliä löytyi kylästä 50 000 kappaletta, joten rakennustyö pääsee alkuun heti, kun maansiirtotyöt on tehty. Uusien tiilien tekoa on valmisteltu, työ alkaa ensi viikolla. Niitä tullaaan tekemään kahdessa paikassa, ettei niiden tekoon tarvittavaa vettä tarvitse ottaa vain yhdestä kaivosta. Se voisi tyhjentää kaivon.
Talvi hellittää täällä pikkuhiljaa otettaan. Osa puista on pudottanut viimeisetkin lehtensä, yöt ovat vielä koleita, muutama päiväkin todella viileä, kun pilvet eivät suostu väistymään. Ja joka kerta, kun tuuli kääntyy etelään, ei edes aurinkoinen ilma pysty poistamaan viileyttä; etelämantereella on vielä täysi talvi.
tiistai 25. heinäkuuta 2017
25.7.2017
Malawin lasten ja nuorten
avuksi ry:n hallitus teki eilen päätöksen, että Muonaan rakennettvan koulun
ensimmäinen koulurakennus tehdään poltetuista tiilistä. Tiilien teko käynnistyy
tällä viikolla.
Päätöksen myötä Muonassa alkaa
tapahtua: maansiirtokone tulee tasoittamaan koulurakennusten
paikat ja muokkaamaan alueelle johtavaa tietä
sen verran, että isommat autot pystyvät kuljettamaan sinne tarvikkeita.
Koulun rakentajat
saapuvat paikalle, kun tiiliä on saatu valmiiksi. He ovat samat miehet, jotka
ovat rakentaneet Anja Luoman koulua. Myös työnjohtaja, oikeastaan häntä täytyy tituleerata
hankintapäälliköksi, koska hän tietää,mitä kaikkea tarvitaan työmaalle. Hän on
sama, Bangulassa asuva Lettuce, joka on toiminut Anjan työmaalla.
Muonassa asioita
pyörittää Maclean Santu
Kohottakaa kolminkertainen
eläköön-huuto, niin luja huuto, että koko Suomi sen kuulee. Voitte mielessänne
kuvitella sen riemun, joka tuolla kylässä syntyy, kun Maclean vie tiedon
perille.
-------
Eikä Maclean viivytellyt, hän on tänään iltapäivällä vienyt kaivinkoneen omistajan tutustumaan koulualueeseen ja tarvittaviin maansiirtotöihin.
Tämän näköinen koulurakennuksesta tulee.
0
-------
Eikä Maclean viivytellyt, hän on tänään iltapäivällä vienyt kaivinkoneen omistajan tutustumaan koulualueeseen ja tarvittaviin maansiirtotöihin.
Tämän näköinen koulurakennuksesta tulee.
0
torstai 6. heinäkuuta 2017
Uutisia Malawista
Näin eilen tuttuja, ihan oikean suomessa kesänsä viettävän räystäspääskysen. Se etsi pesäpaikkaa asuintaloni räystään alta, jatkoi matkaansa kun ei löytänyt. Se istui vähän aikaa auki olleen parvekkeen oven päällä ja visersi kummia: joku oli Kajaanin markkinakadulla väittänyt, että Muonan kouluprojektilla menee huonosti!
Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Koko kevät ja alkukesä on vietetty rakennuksia suunnitellen. Jouduimme muuttamaan suunnitelmia rajusti, koska rakentamisen hinta täällä on pilvissä, verrattuna ihmisten tulotasoon.
Rakennusliikkeet, ja samalla rakennustarvikkeita myyvät kauppiaat ovat ottaneet hinnoittelun pohjaksi eurooppalaiset hinnat, mutta työntekijöille maksetaan vielä malawilaisen tason mukaan, eli noin 2 -3 euroa päivä. Voitte kuvitella yritysten voitot.
Eilen sain tietää kaksi luokkaa ja opettajainhuoneen sisältävän koulurakennuksen hinnan. Se on paikallisten kyläläisten rakentamana 17 000 000 Malawin kwatsaaa, eli noi 21 000 euroa. Tuolta pohjalta yhdistyksen hallitus tekee päätöksensä kahden asian välillä: käytetäänkö rakentamiseen paikallisten ihmisten tekemiä poltettuja tiiliä, ‘a 15K , vaiko paikallisten tekemiä SSB-tiiliä. Niiden hinta on lähes kymmenkertainen, mutta niiden tekemiseen tarvitaaan vain tontilta löytyvää savimaata ja erikoissementtiä. Tuo savimaa löytyi paikallisen sementtitehtaan testauksen perusteella.
Eli kukaan ei voi väittää, että yhdistyksellä menisi täällä huonosti. Paikallisen Trustinkin rekisteröinti on loppusuoralla, nimenvaihdos on suoritettu, paperit ovat käyneet mutkan Suomessa allekirjoitettavina. Tuokin reissu vei tavalliselta A4- kirjeeltä pitkälti toista kuukautta.
Malawilainen sanonta “ This is Malawi” pitää sisällään perusoletuksen, että täällä kaikkien asioiden eteenpäin meno vaatii noin kymmenen-kakskymmenkertaisen ajan verrattuna Suomeen.
Yhden esimerkin voisin kertoa täkäläisistä maanteistä. Maclean Santu lähti toukokuun alkupäivinä tulemaan Muonan kylältä tänne Limbeen. Hän lähti liikkeelle aamuyöllä kello 2. Hänen altaan hajosi kolme (3) minibussia, ja kaksi kuljettajaa loukkaantui noissa hajoamisissa. Huono tieosuus jon vain 75 kilometriä. Hän oli perillä kello 3 iltapäivällä. THIS is part of Malawi

sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Elämää Malawissa
Tässä se on. Uskomattomin asia, mihin Malawissa olen törmännyt:
Luulin asiaa ensin vitsiksi, mutta ei, ei täällä tunneta suomalaista viikatetta.
Olen muutamille näyttänyt videota viikateniiton mm-kisoista, ihmetystä on piisannut...
Noin 15 sentin mittaisella terällä varustettu "viikate".
Sillä katkotaa heinät pihoilta, tienvarsilta, mistä vain.
Kaupungissa tietysti rikkailla on ruohonleikkurit, mutta ei kaikilla. Palkataan puutarhapoika, gardenboy heiluttamaan tuota viikatetta.
Kaupunkien nurmia leikataan joissakin paikoin siimaleikkureilla, mutta viikatemiehiäkin näkyy.
Teiden varsille palkataan kymmenen - viisikymmentä- sata miestä heiluttamaan viikatetta...
Toinen asia: tienvarren ojia perkaamaan ilmestyy 20 - 30 miehen partio, joista vähintään 5 on piällysmiehiä.
Olen miettinyt, mitä tapahtuu. kun noihin töihin tuodaan koneet? Mitä tekevät sen jälkeen miljoonat ihmiset?
Sama tilanne maataloudessa: mitä tekevät ne miljoonat ihmiset, jotka koneet syrjäyttäisivät pelloilta. Nykyään siellä tärkeimpänä työkaluna on vielä kuokka.
maanantai 8. toukokuuta 2017
Tutustumassa Anjan kouluun Nandilimbessä
Tiistai 2.5.
Anja Luoma soitti,
torstaina olis tarkoitus vierailla Nandilimben kylässä. Tarkoittaa sitä, että
minun täytyy keskiviikkona mennä Bangulaan, josta matka kylän alkaa.
Keskiviikko 3.5.
Aamulla kahdeksan
maissa lähdin liikkeelle, ensin Limbeen, free market-alueelta lähti minibussi
kohti Bangulaa noin puoli yhdeksän maissa. Auto oli suhteellisen hyväkuntoinen
ja kuski tunsi tien, eli matka vuoristotietä alas Shirejokilaaksoon taittui ihailtavan
nopeasti. Tuo tien osuus on yhtä serpentiiniä, näkymät alas jokilaaksoon ovat
huikaisevia. Sadekauden jäljiltä vuoret ovat muuttuneet vihreiksi, uutta metsää
kasvaa pikkuhiljaa.
Matka jatkui
Thabwasta eteenpäin öljysoratietä pitkin. Tie on valmistunut neljä vuotta
sitten, eli se on vielä hyväkuntoinen. Maisema on täydellinen vastakohta vuoristolle,
koko matkalla on vain yksi mäki, eli kun laskeudutaan Shirejoen ylittävälle
sillalle ja noustaan takaisin. Tasaista maastoa, Mosambikin puolella oleva
vuoristo näkyy hyvin, samoin Thabwasta Muonaan johtavaa tietä reunustava
vuoristo. Maissipellot, sokeriplantaasit, pitkät suorat tienpätkät seuraavat
toisiaan, välillä pieniä kyliä, joka paikassa ihmisiä, lämpö nousi yli
kolmenkymmenen.
Perillä Bangulassa
kahden maissa, soitto Anjalle, auto tuli hakemaan tien varresta. Anja Luomalla
on oma talo noin puolen kilometrin päässä valtatieltä. Tyypillinen malawilainen
talo, erona se, että kuistilla on ompelukone ja kymmeniä laatikoita täynnä
tavaraa. Pihalla seisoo merikontti, jossa kuulemma vielä on kaikenlaista kyläläisille
jaettavaa. Ompelukoneelle on käyttöä: Suomesta lahjoituksina saadut vaatteet
ovat pääosin liian lihaville tehtyjä, niitä täytyy kaventaa täkäläisille
sopiviksi. Ihmisten liikalihavuus näkyy täällä kirpputoreilla ja
vaatemarkkinoilla, joilta paikalliset pääasiassa hakevat vaatteensa. Tavaraan
tuodaan länsimaista. Anja oli keittänyt suomalaistyylistä lihakeittoa. Liha oli
kuulemma taatusti tuoretta, vuohi oli teurastettu heidän silmiensä edessä.
Täällä ei tunneta tuollaista keittoa, lihaa kyllä keitetään, mutta keitinvesi
nakataan pois… olis kotitalousopettajille työnsarkaa.
4.5. Torstai
Herääminen vähän
ennen viittä, eli tavalliseen aikaan, aamiaiselle kuudelta, ennen seitsemään
oltiin jo liikkeellä täpötäyteen lastatulla autolla. Matkaa edessä 32
kilometriä. Kyydissä kuljettajana Goljat, Anja ja hänen mukanaan Suomesta
tullut apulainen, Anjan luottomies Lettuce, joka on toiminut kaikkien
rakennusurakoiden valvojana, sekä yhteyshenkilönä kylän ja Anjan välillä, eli
viisi henkilöä. Ensimmäiset kilometrit
ajettiin yhden auton levyisellä soratiellä, josta sadekausi oli huuhtonut
pätkiä pois, maa oli siirtynyt jonnekin.
Anjan rakentama
koulu sijaitsee luonnonsuojelualueella, josta aikoinaan kun se perustettiin,
ajettiin kaikki ihmiset pois, mutta jonne myöhemmin on saanut palata asumaan.
Alueen portit avataan kuuden aikaan aamulla ja suljetaan kuuden aikaan illalla.
Alueelta ei saa hakata yhtään pystyssä olevaa puuta, eli se on luonnontilassa.
Ihmiset keräävät polttopuiksi risuja. Kylissä ei ole sähköjä, jollkin kuulemma on aggregaatti.
Tuota tietä pitkin olisi päässyt Mozambikin
puolelle, mutta käännyimme noin puolimatkassa pienemmälle ”tielle”. Lainausmerkit sen vuoksi, että tie oli vain
ajoura, josta ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tavallisella
henkilöautolla. Onneksi olimme liikkeellä isolla nelivetomaasturilla, muuten
matka olisi katkennut monta kertaa. Huippunopeus nousi jopa neljäänkymmeneen
kilometriin tunnissa, tie putosi monesti sateen uurtamaan joenuomaan, vastarannalle nousu vaati nelivedon ja kaikki
tehot koneesta, pyörät sutivat tyhjää. Kuljettaja kehui tien olevan hyvässä
kunnossa. Viimeiset kilometrit tie oli vain polku, yhden kulkijan levyinen,
auto kulki toiset rattaat heinikossa.
Tien päästä
löytyi ensimmäisenä koulun alue. Kaksi Anjan rakennuttamaa kahden luokkahuoneen
rakennusta, yksi valtion rakentama yhdelle luokalle, yksi valtion rakennuttama
opettajan talo ja yksi Anjan rakennuttama opettajien paritalo. Keittiö, porakaivo, varastorakennus, yksi
paikallisella tyylillä rakennettu pikkuruinen talo, jossa kuulemma asuu yksi
opettajista. Ei ikkunoita, eihan talossa olla päiväsaikaan, ja kuka tarvitsee ikkunoita yöllä...
Valtio on
innostunut rakennuttamaan omilla varoillaan rakennuksia, kun se on huomannut,
että kylää kehitetään. Koululla on äärimmäisen suuri merkitys kylän
elinvoimaisena pysymisen kannalta. Ilman sitä ainakin nuorten olisi lähdettävä
pois.
Pihalla oli
kahden varjopuun alla opetus käynnissä. Kaikki oppilaat eivät mahdu
koulurakennuksiin, on siirryttävä puiden varjoon. Opettajia on viisi
koulutettua, joista yksi on nainen, kolme apuopettajaa, paikallisia secondary
schoolin käyneitä nuoria miehiä, oppilaita yli kolmesataa.
Anjan päivä
jatkui apuopettajien palkanmaksulla. Hän maksaa kaikkien opettajien palkat,
mutta apuopettajat eivät vielä olleet palkkaa saaneet. Seuraavan oli edessä
palaveri, jossa oli mukana kyläneuvosto, kuusi miestä (esittelyn jälkeen
seurasivat hitaalla tahdilla taputukset), kouluneuvosto (taputukset nopeammalla
tahdilla), sunnilleen saman verran miehiä, koulun opettajat (taputukset
normaalirytmillä) ja apuopettajat, sekä kymmenkunta naista (ei esittelyä, ei
taputuksia), jotka eivät saaneet kokouksessa puheenvuoroa. Anja (taputukset
normaalitahdilla), Anjan apulainen ja minä saimme taputukset normaalitahdilla.
Koulun
johtajaopettaja kertoi koulun tilanteesta, otti puheeksi maissin loppumisen ja
uuden maissikuorman ongelman: jos kylältä lähtee joku rahan kanssa hakemaan
maissikuormaa Bangulasta, niin ennen kuin kuorma ehtii kylään asti, siitä on
ainakin kolmannes siirtynyt väärille omistajille. Näin on tapahtunut useita
kertoja. Samasta aiheesta kyläpäällikkö
piti pitkän puheen, josta huomasi, miksi hän on kyläpäällikkö. Sanotaan, että
malawilaiset rakastavat draamaa, ja se tuli kyllä tämänkin henkilön puheessa
esiin. Anja käytti puheenvuoron, samoin Lettuce.
Kokouksen
päätyttyä oli vuorossa auton lastin jakaminen kummioppilaille. Mukana oli 40
huopaa, saman verran kangaskasseja, joiden sisältönä vihkoja, kyniä ja
kumeja. Anja kirjasi kaikkien nimet ylös,
otti kuvat jokaisesta lähetettäväksi kummeille.
Oli paluumatkan
aika, kello oli noin yksi iltapäivällä. Auton perään oli kannettu kolme
maissisäkkiä, kyläläiset lähettivät vähistään Bangulassa asuville sukulaisille.
Kylältä käveli vielä iäkäs mies kysymään, josko hänen säkkinsä saisi kyydin
Bangulaan. Hän sai luvan tuoda säkkinsä, joka loppujen lopuksi oli noin kolmen
kilon painoinen pieni pussi…. Hänen joku sukulaislapsensa sai siinä terveiset
ja muutaman päivän ruokatarpeet.
Paluumatkalla
pysähdyttiin syömään eväät, matka taittui yllättävän nopeasti, kun kuljettaja
jo tiesi ja muisti tien kunnon. Perillä
Bangulassa oltiin puoli neljän maissa. Jätin paluumatkani seuraavaan päivään,
koska se muuten olisi venynyt aamuyölle.
Anjalla on
maanantaina 8.5. suuri päivä, hän luovuttaa koulun valtion edustajille. Juhlaan
kuulemma tulee satamäärin ihmisiä, ruoaksi tarjotaan kutsuvieraille sunnuntaina
teurastettua lehmää, silmäätekeville hän joutuu viemään Bangulasta CocaColaa ja
Fantaa. Tavallinen kansa saa nuolla sormiaan.
Sain saaliiksi
kuvia rakennuksista, tietoa niiden rakenteesta.
Tiilien ja sementin määrät täytyy tarkistaa Lettucelta, hän on ne
tilannut.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Uutisia Malawista pitkästä aikaa!
12.4.2017
Todella pitkä tauko tuli blogin teksteihin.
Hiljaisuuteen on montakin syytä, tässä niistä suurimmat.
Pyysimme arkkitehtiämme laskemaan
kustannusarvion koulun ensimmäisen vaiheen rakennuksille, eli yhdelle
koulurakennukselle, jossa olis kaksi luokkaa ja opettajien työtilat, opettajien
asunnolle, keittiö- ruokailurakennukselle sekä yhdelle wc-kokonaisuudelle.
Arkkitehtimme antoi meille hieman ennen joulua
ensimmäiset kustannusarviot koulun rakentamisesta. Ne oli laatinut valtion
palveluksessa työskentelevä rakennusalan ammattilainen. Hän kertoi
meille, kuinka paljon paikalliset rakennusliikkeet pyytäisivät, jos joku niistä
rakentaisi nuo rakennukset. Ja summat olivat karmeita. Hinnoista voisi
päätellä, että rakennusliikkeet ostavat tarvikkeet paikallisilla hinnoilla,
sekä palkkaavat työntekijät paikallisella palkkatasolla ja käärivät taskuunsa
vähimmässä laskussa 80 – 90 prosentin voiton.
Pyysimme arkkitehtia laskettamaan uudestaan,
hinnat suoraan tarvikkeiden kauppahinnoilla. Tämä sen vuoksi, että varsinainen
rakennustyöhän on tarkoitus tehdä kylästä löytyvien rakennusalan ammattilaisten
ja kyläläisten voimin. Palkattuna ulkopuolelta ei tarvita muita kuin valvojana
toimiva rakennusmestari, joka hänkin löytyy kylän alueelta.
Nuo toisen kierroksen laskelmat saimme vasta
viime viikon keskiviikkona. Niitä on nyt sulateltu muutama päivä.
Toisella kierroksella oli edelleen mukana
ensimmäiset laskelmat toimittanut työntekijä, hän teki töitä kaksi kuukautta,
saamatta aikaan yhtään mitään. Sen vuosi hänet lomautettiin noin kuukausi
sitten -ilman kultaista kädenpuristusta - ja hänen tilalleen tuli nuori mies.
Hänkin antoi lupauksen, jota ei pystynyt pitämään, hän lupasi laskelmat
seuraavan viikon perjantaina, eli viikon kuluttua palaverista. Tuo viikko venyi
neljäksi, vasta Pirkon puhelu arkkitehdille pani asiat rullaamaan.
Nuokin laskelmat tuottavat pettymyksen,
kerätyt varat eivät riitä töiden aloittamiseen. Seuraavassa taulukossa on
laskelmien loppusummat (EUR on 1,03 USD ).
CLASSROOM BLOCK -
TIMBER ROOF
Luokkahuone, puiset
kattotuolit
|
KITCHEN & DINING
HALL
Keittiö /
ruokailutila
|
STAFF HOUSE - TIMBER
ROOF
Opettajain asunto,
puiset kattotuolit
|
ABLUTION BLOCK MALE
& FEMALE STUDENT
Oppilaiden wc-tilat
|
|
|||
$36,285.64
|
$48,665.56
|
$31,855.02
|
$16,590.48
|
||||
Mutta Pirkko ei ole heittämässä pyyhettä
kehään, päinvastoin.
Tunnemme suomalaisen, Porvoossa asuvat naisen,
joka sai oman koulunsa täällä Malawissa, lähellä Nsanjen kaupunkia, valmiiksi
viime lokakuussa. Hän on rakennuttanut kaksi luokkaa sisältävän koulurakennuksen
ja parhaillaan on työn alla opettajien paritalo.
Tämä nainen, Anja Luoma, on luvannut omat ‘piirustuksensa’
meidän käyttöömme. Niiden perusteella rakennettaessa jouduttaisiin luopumaan
koulun kattorakenteesta, jonka tarkoitus oli pudottaa sisätilojen lämpötilaa 10
– 15 astetta. Samoin opettajien asuntojen tasoa jouduttaisiin laskemaan. Noissa
piirustuksissa on vain yksi mutta; niitä ei ole paperilla eikä tietokoneilla,
ne ovat kahden rakentajan korvien välissä…. Eli miehet on saatava työmaalle,
muuten homma ei edisty J
Tarkoituksena olis rakentaa koulun ensimmäinen
vaihe mahdollisimman edullisesti, tavoitteena saada kahden luokkahuoneen
koulurakennus ja yksi opettajien asunto tehtyä. Pääsiäisen aikana ja
seuraavassa kokouksessa on päätettävä, miten homma jatkuu. Anjalla on vielä
muutaman laskun vaje, sen jälkeen hän pystyy kertomaan, kuinka edullisesti hän
on koulun rakentanut.
Malawin toimintaryhmän, trustin,
rekisteröinnissä tuli vielä pieni vastoinkäyminen viime metreillä: sanaa Malawi
ei voi käyttää nimissä, se on lailla suojattu vain presidentin ja hallituksen
luvalla ja erityispainavista syistä. Eli trustin nimeen
muutettiin sana Muona ( Muona Children And Youth Support), hakupaperit
uudestaan tulosteeksi ja asianajaja viemään niitä oikeaan osoitteeseen.
Minun olemisesta on kuulemma jotkut kyselleet.
Asun omakotitalossa, melko tilavassa, vuokraa maksan… hyvin vähän. Talo on
tiilimuurin ympäröimä, kalterit kaikissa ikkunoissa ja ovissa, kuten
suurimmassa osassa kaupunkitaloja. Rikollisuus on täällä vielä niin rajua, että
tuollaiset suojatoimet ovat tarpeen. Koirat hoitavat vartioinnin yöllä,
joissakin taloissa kiertää tai on oma yövartija.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet todella
rasittavia, mikään ei rasita enemmän kuin odottaminen, paitsi tyhjät lupaukset,
joita on valitettavasti tullut aivan liikaa. Yhtä asiaa ei varmaan kukaan
teistä pysty kuvittelemaan, eli sitä, miltä tuntuu mennä tuonne Muonan kylään
selittämään, miksi ei mitään ole tapahtunut. Ihmiset ovat siellä niin
innostuneita, että sinne meneminen ilman konkreettista asiaa on ainakin mulle
mahdotonta. Viimeisestä käynnistä Muonassa on kohta kolme kuukautta.
Toivon, että Pirkon innostus ja
peräänantamattomuus auttaa teitä kaikkia tekemään töitä koulun rakentamisen
hyväksi.
Rauhallista Pääsiäisen aikaa sinne Suomeen.
Täällä alkaa sadekausi hiljalleen päättyä, ukkoskuuroja tulee vielä pari kertaa
viikossa. Sää vastaa suunnilleen hyvää, oikeastaan helteistä suomalaista kesää,
kello on 18, ulkona +28, aurinko laskee juuri, yöllä noin 15 – 18 astetta. Ja
turhaa on pelätä malariahyttysiä, ohvi puree niihin erinomaisesti.
Martti.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Ystävänpäivän
konsertti Oulujoen kirkossa
14.2.2017
klo 18.00-19.00
Tule ja tuo ystäväsi
kauniiseen Oulujoen puujugend-kirkkoon viettämään musiikillista ystävänpäivän
iltaa.
Oulun
ammattikorkeakoulun opiskelijat - tulevat musiikkialan ammattilaiset -
esittävät Johann Sebastian Bachin urkumusiikkia, Edvard Griegin
ja Richard Straussin teoksia sekä rakkaiden suomalaisten säveltäjien
– Toivo Kuulan, Taneli Kuusiston, Oskar Merikannon, Heino Kasken ja
Ilmari Hannikaisen – lauluja.
Ystävänpäivän
tekona lahjoitamme konsertin tuoton (vapaaehtoinen käsiohjelma, 10 €) lasten ja
nuorten koulunkäynnin ja lukemaan oppimisen tukemiseen rakentamalla peruskoulun
Afrikassa sijaitsevan Malawin Muonan kylään.
Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry
Yhteistyössä
Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulujoen
seurakunnan kanssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)