Tiistai 2.5.
Anja Luoma soitti,
torstaina olis tarkoitus vierailla Nandilimben kylässä. Tarkoittaa sitä, että
minun täytyy keskiviikkona mennä Bangulaan, josta matka kylän alkaa.
Keskiviikko 3.5.
Aamulla kahdeksan
maissa lähdin liikkeelle, ensin Limbeen, free market-alueelta lähti minibussi
kohti Bangulaa noin puoli yhdeksän maissa. Auto oli suhteellisen hyväkuntoinen
ja kuski tunsi tien, eli matka vuoristotietä alas Shirejokilaaksoon taittui ihailtavan
nopeasti. Tuo tien osuus on yhtä serpentiiniä, näkymät alas jokilaaksoon ovat
huikaisevia. Sadekauden jäljiltä vuoret ovat muuttuneet vihreiksi, uutta metsää
kasvaa pikkuhiljaa.
Matka jatkui
Thabwasta eteenpäin öljysoratietä pitkin. Tie on valmistunut neljä vuotta
sitten, eli se on vielä hyväkuntoinen. Maisema on täydellinen vastakohta vuoristolle,
koko matkalla on vain yksi mäki, eli kun laskeudutaan Shirejoen ylittävälle
sillalle ja noustaan takaisin. Tasaista maastoa, Mosambikin puolella oleva
vuoristo näkyy hyvin, samoin Thabwasta Muonaan johtavaa tietä reunustava
vuoristo. Maissipellot, sokeriplantaasit, pitkät suorat tienpätkät seuraavat
toisiaan, välillä pieniä kyliä, joka paikassa ihmisiä, lämpö nousi yli
kolmenkymmenen.
Perillä Bangulassa
kahden maissa, soitto Anjalle, auto tuli hakemaan tien varresta. Anja Luomalla
on oma talo noin puolen kilometrin päässä valtatieltä. Tyypillinen malawilainen
talo, erona se, että kuistilla on ompelukone ja kymmeniä laatikoita täynnä
tavaraa. Pihalla seisoo merikontti, jossa kuulemma vielä on kaikenlaista kyläläisille
jaettavaa. Ompelukoneelle on käyttöä: Suomesta lahjoituksina saadut vaatteet
ovat pääosin liian lihaville tehtyjä, niitä täytyy kaventaa täkäläisille
sopiviksi. Ihmisten liikalihavuus näkyy täällä kirpputoreilla ja
vaatemarkkinoilla, joilta paikalliset pääasiassa hakevat vaatteensa. Tavaraan
tuodaan länsimaista. Anja oli keittänyt suomalaistyylistä lihakeittoa. Liha oli
kuulemma taatusti tuoretta, vuohi oli teurastettu heidän silmiensä edessä.
Täällä ei tunneta tuollaista keittoa, lihaa kyllä keitetään, mutta keitinvesi
nakataan pois… olis kotitalousopettajille työnsarkaa.
4.5. Torstai
Herääminen vähän
ennen viittä, eli tavalliseen aikaan, aamiaiselle kuudelta, ennen seitsemään
oltiin jo liikkeellä täpötäyteen lastatulla autolla. Matkaa edessä 32
kilometriä. Kyydissä kuljettajana Goljat, Anja ja hänen mukanaan Suomesta
tullut apulainen, Anjan luottomies Lettuce, joka on toiminut kaikkien
rakennusurakoiden valvojana, sekä yhteyshenkilönä kylän ja Anjan välillä, eli
viisi henkilöä. Ensimmäiset kilometrit
ajettiin yhden auton levyisellä soratiellä, josta sadekausi oli huuhtonut
pätkiä pois, maa oli siirtynyt jonnekin.
Anjan rakentama
koulu sijaitsee luonnonsuojelualueella, josta aikoinaan kun se perustettiin,
ajettiin kaikki ihmiset pois, mutta jonne myöhemmin on saanut palata asumaan.
Alueen portit avataan kuuden aikaan aamulla ja suljetaan kuuden aikaan illalla.
Alueelta ei saa hakata yhtään pystyssä olevaa puuta, eli se on luonnontilassa.
Ihmiset keräävät polttopuiksi risuja. Kylissä ei ole sähköjä, jollkin kuulemma on aggregaatti.
Tuota tietä pitkin olisi päässyt Mozambikin
puolelle, mutta käännyimme noin puolimatkassa pienemmälle ”tielle”. Lainausmerkit sen vuoksi, että tie oli vain
ajoura, josta ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tavallisella
henkilöautolla. Onneksi olimme liikkeellä isolla nelivetomaasturilla, muuten
matka olisi katkennut monta kertaa. Huippunopeus nousi jopa neljäänkymmeneen
kilometriin tunnissa, tie putosi monesti sateen uurtamaan joenuomaan, vastarannalle nousu vaati nelivedon ja kaikki
tehot koneesta, pyörät sutivat tyhjää. Kuljettaja kehui tien olevan hyvässä
kunnossa. Viimeiset kilometrit tie oli vain polku, yhden kulkijan levyinen,
auto kulki toiset rattaat heinikossa.
Tien päästä
löytyi ensimmäisenä koulun alue. Kaksi Anjan rakennuttamaa kahden luokkahuoneen
rakennusta, yksi valtion rakentama yhdelle luokalle, yksi valtion rakennuttama
opettajan talo ja yksi Anjan rakennuttama opettajien paritalo. Keittiö, porakaivo, varastorakennus, yksi
paikallisella tyylillä rakennettu pikkuruinen talo, jossa kuulemma asuu yksi
opettajista. Ei ikkunoita, eihan talossa olla päiväsaikaan, ja kuka tarvitsee ikkunoita yöllä...
Valtio on
innostunut rakennuttamaan omilla varoillaan rakennuksia, kun se on huomannut,
että kylää kehitetään. Koululla on äärimmäisen suuri merkitys kylän
elinvoimaisena pysymisen kannalta. Ilman sitä ainakin nuorten olisi lähdettävä
pois.
Pihalla oli
kahden varjopuun alla opetus käynnissä. Kaikki oppilaat eivät mahdu
koulurakennuksiin, on siirryttävä puiden varjoon. Opettajia on viisi
koulutettua, joista yksi on nainen, kolme apuopettajaa, paikallisia secondary
schoolin käyneitä nuoria miehiä, oppilaita yli kolmesataa.
Anjan päivä
jatkui apuopettajien palkanmaksulla. Hän maksaa kaikkien opettajien palkat,
mutta apuopettajat eivät vielä olleet palkkaa saaneet. Seuraavan oli edessä
palaveri, jossa oli mukana kyläneuvosto, kuusi miestä (esittelyn jälkeen
seurasivat hitaalla tahdilla taputukset), kouluneuvosto (taputukset nopeammalla
tahdilla), sunnilleen saman verran miehiä, koulun opettajat (taputukset
normaalirytmillä) ja apuopettajat, sekä kymmenkunta naista (ei esittelyä, ei
taputuksia), jotka eivät saaneet kokouksessa puheenvuoroa. Anja (taputukset
normaalitahdilla), Anjan apulainen ja minä saimme taputukset normaalitahdilla.
Koulun
johtajaopettaja kertoi koulun tilanteesta, otti puheeksi maissin loppumisen ja
uuden maissikuorman ongelman: jos kylältä lähtee joku rahan kanssa hakemaan
maissikuormaa Bangulasta, niin ennen kuin kuorma ehtii kylään asti, siitä on
ainakin kolmannes siirtynyt väärille omistajille. Näin on tapahtunut useita
kertoja. Samasta aiheesta kyläpäällikkö
piti pitkän puheen, josta huomasi, miksi hän on kyläpäällikkö. Sanotaan, että
malawilaiset rakastavat draamaa, ja se tuli kyllä tämänkin henkilön puheessa
esiin. Anja käytti puheenvuoron, samoin Lettuce.
Kokouksen
päätyttyä oli vuorossa auton lastin jakaminen kummioppilaille. Mukana oli 40
huopaa, saman verran kangaskasseja, joiden sisältönä vihkoja, kyniä ja
kumeja. Anja kirjasi kaikkien nimet ylös,
otti kuvat jokaisesta lähetettäväksi kummeille.
Oli paluumatkan
aika, kello oli noin yksi iltapäivällä. Auton perään oli kannettu kolme
maissisäkkiä, kyläläiset lähettivät vähistään Bangulassa asuville sukulaisille.
Kylältä käveli vielä iäkäs mies kysymään, josko hänen säkkinsä saisi kyydin
Bangulaan. Hän sai luvan tuoda säkkinsä, joka loppujen lopuksi oli noin kolmen
kilon painoinen pieni pussi…. Hänen joku sukulaislapsensa sai siinä terveiset
ja muutaman päivän ruokatarpeet.
Paluumatkalla
pysähdyttiin syömään eväät, matka taittui yllättävän nopeasti, kun kuljettaja
jo tiesi ja muisti tien kunnon. Perillä
Bangulassa oltiin puoli neljän maissa. Jätin paluumatkani seuraavaan päivään,
koska se muuten olisi venynyt aamuyölle.
Anjalla on
maanantaina 8.5. suuri päivä, hän luovuttaa koulun valtion edustajille. Juhlaan
kuulemma tulee satamäärin ihmisiä, ruoaksi tarjotaan kutsuvieraille sunnuntaina
teurastettua lehmää, silmäätekeville hän joutuu viemään Bangulasta CocaColaa ja
Fantaa. Tavallinen kansa saa nuolla sormiaan.
Sain saaliiksi
kuvia rakennuksista, tietoa niiden rakenteesta.
Tiilien ja sementin määrät täytyy tarkistaa Lettucelta, hän on ne
tilannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti