Martti etsii työkaluja koulumme työmaalle

20,9,

Pikainen kaupunkireissu, isännän kyydillä, muutama työkalu, vasara, peltisakset, porakone, rullamitta. Teippiä ja tussi, soranäytepullojen merkintään, yllätys odotti majapaikassa; Virtanen oli töissä koko päivän, pystyin kaivamaan netin syövereistä osoitteita valmiiksi, hintoja työkaluille; betonimyllyä, aggrikaattia, muurarin välineitä, …. 

Tiilentekokoneen olemme päättäneet hankkia: pieni laite, jolla sellainenkin henkilö, joka ei ole betonitöitä tehnyt, pystyy tekemään hyviä tiiliä, kun huolehtii siitä, että varsinainen betonimassa on sekoitettu täsmälleen oikeilla suhteilla. 

Lisäksi tuolla koneella voidaan työllistää paikallisia ihmisiä. Neljä miestä voi perustaa yrityksen: yksi tekee massaa, toinen kärrää sitä tiilikoneelle, kolmas hoitaa tiilenteon, neljäs siirtää edellisenä päivänä tehdyt pois uusien tieltä, hoitaa tiilenteossa ehkä tärkeimmän vaiheen, tiilien kastelun muutaman päivän ajan. Betonitiili ei saa kuivua liian nopeasti. 

Virtainen päivä päättyi kynttiläillalliseen, pasta carbonata, mukaeltuna, vihanneksilla höystettynä, hyvää… Nelihenkinen perhe Walesista, Englannista, sukulaissuhteita Malawiin, tuumasivat tyynesti ”This is Africa”. Loppujen lopuksi Virtanen oli vain iltalomalla, tuli töihin kahdeksan maissa. 

21.9. 

Puhelin muistuttaa aamulla malarialääkkeen ottamisesta. Tuosta lääkkeestä, meflokiinista, on melko rajua tekstiä lääkkeen varoituslistalla: älä syö, jos kärsit, tai olet kärsinyt mielenterveysongelmista. Älä syö, jos joskus olet harkinnut itsemurhaa. Pitkä lista: lääkkeen käyttö voi pistää sinut toteuttamaan itsemurhan, vaivuttaa psykoosiin. 

Minulle tuon lääkkeen käyttäminen toi vapauttavan tunteen; en taidakaan olla hullu, vaikka olen tällaiseen asian ryhtynyt;)  lääkkeellä ei ole, tietääkseni, ollut minuun mitään sivuvaikutuksia, mutta joissain asioissa täytyy varmistus saada ulkopuoliselta tarkkailijalta  

Päivän työ: puhelin Georgen toimistolta ( puolen tunnin pikapalaveri kiireisen liikemiehen toimistolla), simm-kortin hankinta paikalisesta puhelinyhtiötä…ei tapahtunutkaan hetkessä. Virkailijan kanssa emme meinanneet päästä yhteisymmärrykseen,  koska entinen numero piti saada uuteen simmiin: missä vanha sim, mikä tämä puhelin on, pyysi pomon paikalle, selityksen kertaus, ei mene perille, toinen selitys: puhelinnumero on käytössä maanviljelijällä noin sadan seitsemänkymmenen kilometrin päässä täältä etelään, vien hänelle uuden puhelimen, jonka ostimme Suomesta (Suomesta, missä se on, selitys), tarvitsen simmin, johon on kytketty tuo vanhan puhelimen numero, laitan puhelimen toimintakuntoon. Nyt pomolla välähti, selitti virkailijalle mitä haluan, hymyjä, kysymyksiä: onko henkilötodistusta; on, passi, tarvitsetteko puheaikaa; kyllä, maksaa 270 K, tässä kuitti, tässä puheaikaa (pieniä pahvinpaloja, joilla määrätty rahallinen arvo) 10000, tässä puhelin, sim tarkistettu, toimii, tässä passinne, kiitos, puhelin on käytettävissä parin tunnin kuluttua, kun kortti ja sim on kytketty toisiinsa, kiitos,  näkemiin, tervetuloa uudelleen, parin tunnin päästä tarkistussoitto: toimiiko puhelin, kyllä, hyvää päivänjatkoa, kiitos…Kärsivällisyyttä poikaseni, kärsivällisyyttä 

Pihalle päästyäni mikään ei toiminut, puhelimet mykkänä, ystävällinen vartija kävi lankapuhelimella soittamassa taksin. Majapaikassa sähköt poikki, viestit ei kulje, sitten tupsahtaa viesti: huomenaamulla lähtö Muonaan…mutta eihän se onnistu… odottelua, puhelin tuntikausia mykkänä, tiedän, että taustalla, Suomessa ja Lilongwessa käydään viestinvaihtoa, kello seitsemän maissa illalla tieto, kyllä, lähtö aamulla kello 6. Varmistussoitto kyydistä, aamiaisen tilaaminen, tavarat kasaan, muovipullot narulla nippuun, valmista..? muovipullot.? Viiden litran tyhjiä muovipulloja, vesipulloja, 15 kappaletta. 

22.9. 

Herätyskello soi: mustarastaan laulu alkaa, kun yö on vaihtunut aamuhämärään. Viimeinen tarkistus, kaikki tarvittava mukana. Tuhti aamupala, kyyti tuli sovittuun aikaan, eli myöhästyi vain kymmenen minuuttia. Matka vuoristoon, nousu sujuu huomaamatta, laskeutuminen alkaa, huikeat näkymät alas Shirejoen laaksoon. Tapaaminen tienristeyksessä toisesta suunnasta tulleen lantmaakarin kanssa, matka jatkuu, kuoppaista soratietä 75 kilsaa, vauhdikasta menoa, ratissa nuori mies, joka tuntee tien. 
Erillä muutamia yllätyksiä, puhelinsoittoja, sekaannuksia. Lopputulos: käymme  tontilla, syömme sen jälkeen lounaspäivällisen, jään kylään yöksi, lntamaakari tulee huomenna töihin. Ok. 

Lounaan jälkeen töihin. Keskustelua rakennussuunnitelmista paikallisen toimijan, Maclean Santun kanssa, piirroksia, selityksiä: millainen rakennus, millaiset perustukset, millainen katto, miten tiiliä tehdään: tiilentekokone, mistä saamme varastotilaa, sen on oltava vartioitavissa. Nuori mies, Reginan äidin ”taksikuski” Frank seuraa sivusta, kyselee kiinnostuneena Macleanilta, chitzewan kielellä. Macleanille ei tarvitse selitellä kahteen kertaan, kyselee asioista, jotka hänelle ovat uusia, kiinnostuneena. 

Pari tuntia vierähti. Sovimme seuraavan päivän ohjelmasta, Frank tulee aamulla kuskaamaan meidät tontille, Maclean merkkaa siellä alueen kulmat, lantmaakarit ryhtyvät työhön. 

Teetä tarjolla, teenlehdet päässeet loppumaan ( nuoria miehiä kokkeina). 

Juttelua Macleanin kanssa, kyselen nälänhädästä, hän lupasi tehdä listan perheistä huomiseksi. Eli osa täällä näkee nälkää, edellisen kauden sato ei riitä seuraavaan asti. Pirkon kassa olemme keskustelleet asiasta, täytyy auttaa heitä. 

Tarvitsemme uuden tuotteen nettikauppaan: nälkä. Miten tilanteessa voi auttaa. Tarvitsemme ihmisiä, jotka luopuvat omastaan lasten hyväksi. 

Iltapesu, ei suihkua, lämmintä vettä. Tautisen huonot nettiyhteydet, ja virtanen lähti taaaaaas lomille, mutta tuli takaisin jo kahdeksalta. Unta ei tarvinnut houkutella. 

23.9. 

Erilainen herätyskello, talon leghorn-kukko, sitä moniväristä rotua, aloitti bassoäänellä kello 3:15 varovaisen kyselyn…joko ois aika herätä, ulkona joku lakaisee pihaa, mustarastas aloittaa aamunkajossa, viiden maissa. Edessä kuuma, suomalaisittain erittäin kuuma työpäivä, eilenkin reippaasti yli +30 . Ei täällä mittareita ole, on vain yksinkertaisesti kuuma, mitäs mittarista ois apua? Juo vettä, muista juoda, muistitko juoda vettä, laita siihen ripaus suolaa, ei tule suoraan ulos. 

Nuotio tuoksuu ulkona, kohta aamupalalle, aurinko pomppaa näkyville, kiertää päivän mittaan zeniitin kautta

21 Sept 2016

Today a surveyor, some village men and I are going to strike down the first boundary markers for our school plot to show that we're really in the business.

Remember, we'll need a lot more support as we go on, at the same time I want to thank all of you who have helped us to get this far.

At Holvi shop (koulumalawinlapsille.blogspot.fi) you can now buy individual tools which we're going to need when working at our school building site.

Thank you for you support!

 With warm regards, Martti in Muona, Malawi.

Tänään lyödään Muonan kylässä ensimmäiset paalut maahan, osoittamaan että tästä todella tulee jotakin.

Muistakaa, että tarvitsemme vielä valtavasti tukea, samalla sydämelliset kiitokset niille, joiden ansiota tämä on.

Holvi-kaupassa tilanne todentuu: voitte lahjoittaa yksittäisiä työkaluja, joita rakentamisessa tarvitaan.

Kiitos tuestanne.


**************************
Martti turistina Malawissa


16.9.

Kaupunkireissu, tällä kertaa majatalon isännän matkassa, hänelläkin oli asioita.
Minun asiat liittyi yhdetykseen, muutaman laskun maksaminen tililtä. Pankki toimii täällä moitteitta, laskunmaksuun ei tarvitse ottaa vuorolappua, kunhan kävelee kassalle 1.  Kommunikointivaikeuksia tuli paksun suojalasin ja engelskan kanssa, mutta asiat saatiin hoidettua.

Pankin jälkeen paikalliseen supermarkettiin….sama tilanne täällä on kuin Suomessakin, hehtaarimyymälällä riittää asiakkaita. Blantyressa niitä on kuitenkin vain yksi, suunnilleen Kajaanin Prisman kokoinen. Pikkuliikkeitä sisällä, rautaosasto, elektroniikkaa. Esimerkkinä rautapuolelta pieni iskuporakone 28800, hitsauskone 88800 ( n. 111 €) , 30 metrin rullamitta 26700 (n. 35 €).

Majataloon tuli uusia asukkaita kolmeksi päiväksi, englannista, aviopari ja vaimon sisar. Avioparin tytär on tulossa illalla, hän on töissä maan pohjoisosassa, humanitääristä toimintaa.

Näille englantilaisille piti selittää tarkoin, missä Suomi on! ja kahteen kertaan, Ruotsin ja Venäjän välissä; ei auttanut, Englannista itään, Tanskasta pohjoiseen….sisarella välähti. Tässä vaiheessa tuli mieleen: tällaiset ihmiset taisivat äänestää brexitissä Englannin ulos. Tämä oli jo toinen samantapainen esimerkki tästä majapaikasta, edellisen selitykset erosta olivat vielä suurempi osoitus suoranaisesta tietämättömyydestä. Sääli.

Yhdistyksen paikalliset jäsenet, varsinkin George, ovat puurtaneet päivällä toisen maanmittarin etsimisen kimpussa, saataisiin toinen tarjous vertailukohdaksi. Arkkitehdin kanssa olemme vaihtaneet tietoja ja ajatuksia pariin otteeseen, pääosin loppupäivä kului päiväkirjan kirjoittamisessa, päättyi kynttiläillalliseen, pasta bolognese, noin kahdeksan aikaan virtanen tuli töihin.
Sain hienon mahdollisuuden tutustua Malawiin: majatalon isäntä lähtee käymään pohjoisessa, Mzuzusa, hänellä on bisneksiä siellä. Matkataan Malawinjärven rantaa seuraten, lähtö huomenaamulla, päivä perillä, takaisin maanantaina.

17.9.

Pohjoisen, Blantyren kautta, tienvarsi lähellä kaupunkia täynnä majoja, kojuja, myynnissä kaikkea mahdollista, yllättävän monta ruumisarkkujen ja hautakivien valmistajaa, puutavaraa kaikissa muodoissa, riukuina, lautana, lankkuna, polttopuuna, puuhiilenä; näistä maaseudun ihmiset hankkivat elantonsa. Ja puun käytön seurausta on seuraavien seutujen ankeus, ei isoja puita, kasvun alkuvaiheessa jonkin verran, ei uutta istutettu tilalle, pensaikkoa, puuttomiksi hakattua vuoristoa, kukkuloita, jyrkimpien harjalle ei ole päästy, siellä näkyy vielä vanhoja puita, metsiköitä...
Pieniä kyliä, peltikattoisia majoja, osa savitiilestä, osa savesta, valtavasti ihmisiä.
Noin 400 kilometriä tuollaista ankeutta.

Tie hiipii koko ajan lähemmäksi järveä, puut pitenevät, niitä on enemmän. Aina, kun tien ylle kurkottuu säilyneen ison puun varjo, tulvahtaa autoon viileys, sekunnin väläys siitä, kuinka valtava merkitys noilla varjopuilla on, samalla osaselitys sille, miksi tässä maassa on kuuma, lämpötila hiipi päivän mittaan noin kolmeenkymmeneen. ”Ei siinä ole kaasua”, kuljettajan vastaus kysyessäni auton ilmastointilaitteesta, ikkunaa auki, pienelle tai isolle, vauhdin mukaan.

Söimme yhdistetyn lounas-päivällisen puoli neljän maissa, tie siirtynyt järven rannan lähettyville. Paistettua kalaa, perunoita. Uskokaa tai älkää, mutta täällä näin Lilongwesta lähdön jälkeen TOISEN hyttysen, ensimmäisen näin majapaikassani. Kärpäsiä on ollut muutama. Sadekausi muuttaa tilanteen

Kävin järven rannalla kalan paistumista odotellessa. Hiekkaa. Sitä täällä riittää, kirkasta vettä, muutama ihminen kahlaamassa, kallioita, autereinen järvi, kamera poimi kuitenkin pohjoisempaa vuoriston sinen, itse en sitä nähnyt.  Kuulemma sadekauden aluksi kaikki tuo maisemassa leijuva utu ja pöly putoaa maahan… voi vai kuvitella kuinka huikaisevat näkymät, tuoltakin paikalta vastarannan vuoristoon.

Uskomaton muutos ympäristössä seuraavan sadan kilometrin matkalla. Ja kaikki Malawinjärven ansiota. Ihmisten ei tarvitse myydä puuta, he saavat elantonsa järvestä, sokeriplantaaseilta, tupakkaviljelmiltä. Ero edellisten kilometrien ankeuteen on uskomaton. Täällä näkee, millainen tämä maa on ollut, ennen kuin ulkomaiset yhtiöt tulivat ryöstämään puut, tai ennekuin kaupungissa asuvat ihmiset huomasivat, että puuhiili on edullisempaa ja palaa paremmin kuin kivihiili; siitä hetkestä alkoi maaseudun hävitys.

Tie sukeltaa vihreyteen, puiden varjoon, vuoret ja kukkulat täynnä puita, banaanipuita heti kun on kosteampi paikka, palmulehtoja, viuhkapalmuja, sokeriruokoa, kasteltuja peltoja. Talot parempia, ihmiset hymyilevät, lapsille täytyy vastata huiskutukseen. Ja ihmisiä on paljon, nuorisoa varsinkin, lauantain ilta tulossa, musiikki pauhaa. Kaksi jalkapallo-ottelua käynnissä eri kylissä,  molemmissa varmasti enemmän katsojia kuin Hakan peleissä, pujottelimme tungoksen läpi, tie toimi katsomona.

Mzuzu on melko korkealla vuoristossa, ilma viileni18 asteeseen, tie kapeni, mutkan merkkeihin laitettu vaikutusaluetta heti reilusti, kymmenen kilometriä. Ilta pimeni. Yö kaupungissa, aamulla matka jatkuu pieneen kylään. Ette usko, kuinka hyvältä lasillinen olutta maistuu, kun on istunut 600 kilometriä lämpimässä autossa. Suihkuun, eikä unta tarvitse houkutella.



18.9.

Täälläkin herätyskellona linnunlaulu, noin viiden maissa. Mzuzu Lodge, suosittelen. Matka jatkuu, edessä ”työpäivä”.

*****

Eipä langennut isosti töitä tehtäväksi, vaikka kyllä tuollaisen maiseman katselu käy työstä, on sen verran raskasta. Ei sitä vehreyttä nimittäin riittänyt kuin Mzuzuun asti, mutta onneksi edes sinne, melko korkealle vuoristoon.  Aamulla jatkoimme matkaa pohjoiseen, 40 kilometriä asfalttia sitten sivistys tien osalta päättyi rajusti. Hiekkaa, teräviä kallionkielekkeitä törröttää tiestä, ajaminen vaatii kärsivällisyyttä. Tuli mieleen, että tuo alkumatka on tahallaan jätetty tuollaiseksi, pelottamaan arkajalat takaisin. Ei se ollutkaan noin paha kuin ensimmäiset pari sataa metriä. Mutta sitä riitti, noin 40 kilometriä pölyä, soraa, taas pölyä, kiviä. Ja niitä ankeita maisemia.

Tuohon mainittuun ankeuteen eivät kaikilta osin olekaan syyllisinä ulkomaiset, suuryhtiöt, vaan ihan tavalliset ihmiset, kaupunkilaiset, pienet ravintolat, joiden takapihalla käryää hiiligrilli. Niihin täältä on hakattu kaikki suuret puut, puuhiileksi, sahatavaraksi.

Perillä pieni talo, lapsia, monen sukupolven ihmisiä, ujoja tervehdyksiä, lasten silmät levällään; taisin olla ensimmäinen valkoihoinen, jonka he näkivät. Lapsille oman kuvan näkeminen tabletista oli riemukas ihme. Paahtava helle, hienoinen tuulenvire teki olosta inhimillisen. Iso keksipaketti tyhjeni lasten suihin, keskustelua. Täällä majapaikkani isäntä on syntynyt vuonna 1955.

Sisar autoon, paluumatkalla pari täpärää tilannetta kivien kanssa, pölyä suut silmät korvat täyteen. Mzuzussa siivosivat lentokenttää, eli polttivat pensaita ja ruohoa. Chicken tikka, grillattua kanaa, hyvää. Kaksi siivua tomaattia, yksi haarukallinen lehtisalaattia; näitä sain seuraavana päivänä katua ripulin muodossa.

Paluumatka pimeitä teitä pitkin, vuoristossa rekka nurin, kolme muuta hyytynyt, täysikuun valaisemaa maisemaa. Pistäydyimme järven rantaan, yhden ihmislihan grillaamiseen rakennetun lodgen pihassa. Mutta sinnepä ei mennäkään noin vain.

Etelä-Afrikasta kotoisin oleva isäntä on aidannut alueen (täällä kaikki on aidattu, kaksi metriä korkeutta, betonia tai tiiltä), portilla kaveri on vaatimassa rahaa:  kyltissä lukee ”Daily visitors 2500 K /person”. Siitäpä kuljettaja nosti älämölön, eikä tuo kyllä ainakaan asiakkaita houkuttele. Loppujen lopuksi, kahden vartijan ja parin puhelun jälkeen keksittiin asiaan loistava, kaikkia tyydyttävä ratkaisu ”Because You are coming at night…” .

19.9.

Monen tunnin päästä, muutaman pysähdyksen jälkeen, auringon noustessa, olimme takaisin Limbessä, sopivasti suihkun kautta aamupalalle. Uneton yö vaati palautumisen, parin tunnin tirsat. Kuljettaja kertoi puolen päivän maissa herätessään, ettei muista mitään muuta kuin kaatuneensa sänkyyn

Tuosta matkasta minulle jäi päällimmäiseksi surullinen olo. Ympäristöä tuhoamalla luotu kaupunkilaisille mahdollisuuksia elää parempaa elämää, valtio ei ole huolehtinut omaisuudestaan, metsät nimittäin ovat olleet pääosin valtion omistamia. Ja sivistys näkyy maaseudulla noiden maassa lojuvien sinisten pienten muovipussien merkkaamana, roskakasoina, jätteinä…pari päivää piti sulatella, miten tuosta kirjottais.

20.9.

Päätöksiä odotellessa Blantyren kaupunkiin, aika tehdä työkaluostoksia.

Martti menee kokoukseen 14.9.2016

Olihan ne auki. Monta tavaroiden hintaa on nyt päivitetty paikalliselle tasolle. Osa on ihan Suomen tasolla, joidenkin hinta pistää kysymään kahdesti;  onko se tosiaan noin halpa.
Sain myös kaipaamani kuitit, jotka Regina oli jättänyt enonsa valokuvausliikkeeseen. Sekin asia on kunnossa.
Paikallinen taksini yllätti taas;) Varauduin siihen, että hän mahdollisesti myöhästyy, eli sovimme hänen tulevan poimimaan minut keskustasta puoli neljältä. Sanoin että minun on oltava Limbessä kello neljä. Palaveri oli määrä alkaa kello viisi. Ja taksimies vääntyy paikalle kymmenen yli neljä. Hyvä selitys kyllä oli, hän oli juuttunut pankin tiskille, rahansiirto oli epäonnistunut. Näyttelin harmistunutta, tai olinkin, koska tarkoitukseni oli  kierrellä Limbessä tuo varaamani tunti. Tuon oikaisun kerroin hänelle vasta seuraavana päivänä.

Tiivis kaksituntinen palaveri, paikalla George, arkkitehtimme Grace ja lantmaakari, maanmittari, suvayer. Hän esitti tarjouksen koulun alueen pakollisten mittausten ja merkitsemisen kustannuksista, piirustusten laatimisesta ja kaikesta paperityöstä.
Sovittiin, että jos yhdistyksen hallitus hyväksyy tarjouksen, lähdemme jo torstaiaamuna Muonaan. (Minä samalla kyydillä, koska mulle on varattu mahdollisten soraesiintymien kartoitus ja näytteenotto. Sora testataan, onko se kelvollista betonin tekoon.)
Gracen kanssa puimme seuraavaksi rakentamiseen liittyviä kysymyksiä, tässä muutamia vastauksia;
- kattotuolit tullaan tekemään raudasta, koska se on täällä erittäin halpaa, jos verrokkina on painekyllästetty puu, joka olis ainoa sopiva puulaatu. Eli hitsaria tarvitaan
- Fransis Keren piirustuksissa saman katon alla on kolme luokkaa, eli yksi pudotetaan pois
- kahden luokkahuoneen väliseen katettuun tilaan,  7,5 x7,5 m, tehdään opettajainhuone ja varasto, molemmat 3,5x3,5, jonne opettajat pääsevät luokkatilasta suoraan, niiden välillä on myös ovi
- tilat voidaan tehdä paikalla jo olevista poltetuista savitiilistä, tarvittaessa lisätä ulkopuolelle betonirappaus sateensuojaksi
- luokkatiloista ei mennä suoraan ulos, ovet aukeavat tuohon katettuun välitilaan
- välikattoa ei aleta tekemään tiilestä, niin kuin se Keren piirustuksissa on. Sen rakenteessa täytyy ottaa huomioon monta asiaa, mm. sadeveden pääsy, luokkahuoneen tuuletus
- rakennusten kivijalan alle laitetaan antura, ei tarvitse miettiä, vajoaako joku maan kohta, tai jos sadevesi vie maata rakennuksen alta, niin se voi silti säilyä ehyenä
- luokkahuoneet Malawissa ovat yleensä 7 x 7 metriä, venytetään tuota hieman, eli huone on 7,5 x 10
- lattiat tehdään ns kivibetonista, eli hiekan päälle laitetaan kerros seosta, jossa on vain kiviä, sementtiä ja vettä. Tuo rakenne kuivuu nopeasti, sen päälle valetaan sitten betonilaatta. Tuollainen lattia on ”lämmin” … jopa täällä betoni voi tuntua kylmältä… lisäksi rakenne on edullinen tehdä
- rakenteiden alle jäävän maan tiivistämiseen riittää junttapölkyn käyttö
Tiivis kaksituntinen. Ja todella paljon saimme aikaan.
Matkalla Georgen kyydillä majapaikkaani ehdimme jutella Suomesta, pakolaistilanteesta ja rauhallisesta maasta, että sain Georgen myöntämään, että hänkään ei täällä osaa tarpeeksi arvostaa rauhan merkitystä, että oikeastaan nykytilanteesta täällä pitäisi osata olla onnellinen.
Majapaikassa vielä kuppi teetä, pari paahtoleipää.  Sen verran tuon engelskan ymmärtäminen ja puhuminen ottaa voimille, ettei unta tarvinnut houkutella. Ilokseni huomaan, että ensimmäinen osa onnistuu, toinen vaatii rutkasti lisää harjoitusta
14.9.
Kaupunkiin aamulla, päätösten odottamista. Kävin töissä, valokuvaamon tietokone oli heittäytynyt hitaaksi, teran kiintolevy näytti olevan täynnä, mutta ei se voinut olla. Pari kansiot, joihin ei päässyt näkemään, ei koskemaan, näyttivät vievän levytilaa yli 900 megaa…töitä linux-gurulle, minun taidot ei riitä. Lounas tuli korvattua kahdella  kupillisella ihan oikeaa suodatinkahvia ja suurella suklaakakkuviipaleella. Kun ei kahteen viikkoon ole maistanutkaan kahvia, niin olipa hyvää. Eihän noita murukahveja voi edes ajatella juovansa.

Päivällinen majapaikassa, pihvi lisukkeineen, 3500, ei paha. Illalla ajatustenvaihtoa porukan kesken kokouksen antimista.

15.9.

Lähtö Muonaan siirtyi. Viestien vaihtoa Suomeen ja paikallisten kanssa, tämän tekstin kirjoittamista: inspiraatio tuli kotimaasta.

Yritän saada yhteyden Amerikkaan, josko saisin sieltä liikkeelle aurinkokerääjän, eivät pahuksen insinöörit osaa laskea kuljetuksen hintaa sieltä tänne. Onneksi tiedän siellä yhden, joka saa asioihin vauhtia, jos haluaa.

Jatkuu huomenna

Martin ensimmäiset kuvat koulutontiltamme Muonasta.

Martin 1. viikonloppu Malawissa

9.10. 
Vapaapäivä kaikesta muusta paitsi kirjoittamisesta;) Päivällä varovainen varttitunti auringossa, josko sais vähän väriä pintaan. Kaupunkireissuilla, hihaton paita päällä, olen käyttänyt aurinkovoidetta, suojakerroin 50, ihonväri ei ole muuttunut yhtään. Hyvää ainetta, jopa vedenkestävää. 
Iltapäivällä kävimme majatalon isännän kanssa tukemassa paikallista pienyrittäjää. Calsbergia puoli litraa 1120K, eli 1,4 euroa, ei paha. Puoleen se jäikin, ei makeaa mahamäärin. Illalla isäntä kuskasi koko porukan kaupungille syömään, kokki sai vapaaillan. 
Tuosta eilisestä kyläreissusta tuli mieleen pensaspalot. Kun palatessa nousimme vuorenrinnettä ylöspäin, niitä oli roihuamassa kahdessa kohtaa. Joku oli heittänyt tupakantumpin autonikkunasta, ei rutikuiva ruohikko muuta tarvitse. Ei niistä kukaan huolestu, palakoon loppuun, sammuvat jos sammuvat. Myös illalla kaupunkiin päin ajaessa näkyi kaukaisen vuoren huipulla pensaspaloja, niiden täytyi olla laajoja, koska tuolle vuorelle on matkaa. 
10.9. 
Kun menee ajoissa nukkumaan, herää hyvissä ajoin, tänä aamuna kello kaksi viisikymmentä. Virtanen on pysynyt töissä koko aamun, ilmeisesti se katkaistaan työpäivän ajaksi jonkin laitoksen tarpeisiin, keitelköön ihmiset sumppinsa ja soppansa miten tahtoo.

11.9. 
Lepoa, aurinkoa, kirjoittamista… voisin antaa neuvon; jos lähdette lomalle Afrikkaan, niin kiire kannattaa jättää pois jo lähtiessä. Ihan sen vuoksi, että täällä asiat eivät kertakaikkiaan toimi niin kuin sivistyneissä maissa, tai toimivat jos teillä on varaa maksaa matkasta tuhansia euroja. Hulluinta on, että tämänkin maan turismi on rakennettu rikkaita varten, hintatason perusteella. 

12.9. 
Kaupungille, Blantyreen heti aamulla. Ja yllätys, yllätys, kaupoista suurin osa kiinni. Löysin silti osan etsimistäni, eli hintoja tarvikkeille, joita tarvitsemme rakennustyömaalla. Hinnat ovat jotain Tokmannin tasoa, koska on kyse tuontitavaroista. Vesipulloa ostaessa kiertelin myös ruokakaupan hyllyjä, hintataso on noin kymmenesosa kotimaisesta. Tuoreet hedelmät näyttävät olevan tähän vuodenaikaan osin tuontitavaraa, vihannekset samoin. Sen ymmärtää, kun tietää veden hinnan ja saatavuuden.

Kuvitelkaapa tilannetta sähkön osalta. Tässä maassa tuotetaan vain osa tarpeesta, eikä tuoda ulkomailta. Esimerkiksi täällä 10 kilsaa kaupungista etelään asia kuulemma hoidetaan sulletänään, mullehuomenna -systeemillä, tai sinäsaitillalla-minäsaanhuomenillalla;) Hulluinta sähkössä on, että ei käytetä aurinkoa, ei tuulta, jota täällä kyllä riittäis, eikä vesivoimaa. Hiiltä.
Ja sitäkin kuulemma huonolla tekniikalla, eli savukaasuja riittää.

Pizza maistui, oikeastaan ihan sama missä sitä syö, samalta maistuu. Halvoissa ravintoloissa käryää takapihalla hiiligrilli. Paistettua kanaa, pihvejä, joku yrittää tarjota salaattia, joka on lojunut kupissaan aamusta asti, ei kiitos. Hintataso noissa ravintoloissa, no, siirtäkää pilkkua yks pykälä vasemmalle;) 
13.9. 
Tänään palaveri illalla, sitä ennen kaupungille, josko nyt ois kaupat auki. 

Martti  menee Muonaan 9.9.2016

9.9.
Yksi juttu vielä eilisestä kaupunkivisiitistä. Kuvitelkaapa tilannetta, että menette ihan outoon paikkaan, kävelette kadulla, yhtäkkiä vastaantulija huikkaa ”Good morning, how are You”. Täysin tuntemattomat ihmiset. Miehet ja naiset. Ja heitä oli paljon. Ensimmäinen kerta häkellytti, mutta ehdin vastaamaan. Jos istahdin jollekin penkille, tilanne oli sama. Tuosta taidetaan puhua silloin kun Malawia  sanotaan Afrikan lämpimäksi sydämeksi. Kokeilkaapa joskus Suomessa;)

Toisaalta tilanne, kun joku kauppias yrittää herättää huomiota, kuuluu huuto ”Boss”. Kuvastaa syvällä yhteiskunnassa olevaa epätasa-arvoa; valkoinen mies on aina pomo.

Eilisestä tuli lopulta sittenkin matkapäivä, erinäisten sekaannusten seurauksena. Auton vuokraus onnistui, arkkitehtimme vapautui sopivasti opettajan toimestaan, maanmittari samoin, Regina auton rattiin ja menoksi. Ja voin kertoa, että suomalaiset rallikuskit olisivat olleet kyytiin tyytyväisiä.

Tie kiipesi alkumatkalla huomaamattomasti ja kun se lähti kiemurtelemaan alas vuorenrinnettä, oli näkymä huikaisevan kaunis, vaikka samalla karmea. Tuota tietä kannattaa ajaa huhti- toukokuussa, sadekauden jälkeen. Uskon että kiire jäis tuonne vuorenhuipulle, Shirejoen laakso ja ympäröivät vuoret ovat näkemisen arvoisia.

Karmeus johtuu siitä, että noita rinteitä peittänyt puusto on ulkomaisten suuryhtiöiden toimesta hakattu, voitot viety ulkomaille. Moni teistäkin on ostanut jalopuupintaisia huonekaluja. Ei hakkuissa mitään, täälläkin laki velvoittaa istuttamaan kaadetun puun tilalle, peräti kolme uutta. Kyse on siitä, miten istutukset tehtiin: taimet maahan, virkamies tarkistamaan että asia on hoidettu, ja sillä hyvä, vaikka keskellä kuivaa kautta. Eikä kukaan huolehtinut niistä jatkossa. Seurauksena täystuho, 99 tainta sadasta kuoli….näky on lohduton.

Loppuosa tiestä oli kuljettajan mukaan hyvässä kunnossa. Huippunopeutemme oli kuuskymppiä tunnissa -enpä usko että Suomesta löytyy yhtä huonokuntoista metsäautotietä. Pohjakosketuksia tuli matkalla kymmeniä, muutaman kerran jouduttiin peruuttamaan. Syyllinen huonoon kuntoon on sadekausi. Tie kulkee tasaisella maalla, vuoristosta vyöryvien tulvavesien tuomat kivet täyttävät uoman, suurimmat niistä rantapallon kokoisia.

Monen pienen kylän, ihmisjoukkojen, kotieläinten ja yhden rengasrikon jälkeen oli vuorossa Muona. Kuumuus siellä ei yllättänyt, olihan siitä ollut puhetta. Se yllätti, että nouseminen muutama kymmenen metriä vuorenrinnettä aski lämpötilaa varmaan kymmenisen astetta. Pieni talo, muutama pieni lisärakennus, paljon puita, ystävällisiä ihmisiä, tervehdyksiä.

Hyvin lyhyen pysähdyksen jälkeen lähdimme luvatulle rakennusalueelle. Kun pysäytimme auton ja lähdimme nousemaan loivaa rinnettä ylös, kertyi seurueeseen koko ajan lisää ihmisiä, lapsista vaariin. Rakennusalue on kumpuilevaa maastoa joen rannassa on kallioita, jotka eivät ole antaneet periksi tulvavesille. Nousua korkeimmalle kohtaa kertyy alun toistakymmentä metriä, hyvin harvaa puustoa,  kuivia pensaita.

Alueen kiertämisen ja ryhmäkuvan jälkeen tulostamme iloitsevat ihmiset pistivät tanssiksi, Regina mukana, olihan kyse hänen kotikylänsä ihmisistä. Aurinko putosi alas, viimeiset kuvat melko hämärässä, siirtyminen Reginan äidin tarjoaman päivällisen ääreen, matkalla sinne poimittiin kyytiin paikattu auton rengas ja paikkaaja, joka ruokailumme aikana vaihtoi renkaan. Riisiä, maissipuuroa, paistettua kanaa, paistettuja vihanneksia. Hyvää paikallista ruokaa.

Kotimatka sujui melkein ilman kommelluksia, joenuomien ylitys valtavan sammakoiden kurnutuksen kannustamana, nuorisojoukkoja kokoontuneena viikonlopun tansseja aloittelemaan ja sitten se ”melkein”: ilmeisesti huumejengi, parikymppisiä miehiä, huomasivat kuskin kännykän ja lähtivät perään, äkkiä kaasu pohjaan, onneksi sattui tasainen tienkohta, ikkunat kiinni, karkuun. Kuljettaja kertoi kilometrin päästä vapisevansa vieläkin.

Minut jätettiin pajapaikkaani varttia vaille kaksitoista. Kun käynnistin kännykän, huomasin viestin majapaikan isännältä: ” If you can, let us know you are okay.” En ollut huomannut, täytyy kiittää huolehtimisesta…. Aamuyöllä oli taas sähköt katkenneet, akusta päätellen neljän viiden maissa.

Päivän saaliina kuvia, mielikuvia, tietoa paikasta; pääsemme töihin. Ensi viikolla seuraava vierailu, soranäytteitä valtion laboratorioon tutkittavaksi, toivottavasti kelpaavat tiilien tekoon, maanmittari laatii alueesta kartan, arkkitehti laskee alustavat kustannusarviot, jotka loppujen lopuksi kertovat, päästänkö rakentamaan. 

Best Regards
Terveisin

Martti

Martin matka jatkuu 5.9.2016.

Martin matka Malawissa jatkuu 5.9.2016

Lisää juttua :)

Tuo viileys tarkoittaa noin plus kymmentä. Kuuma, savun ja pakokaasujen täyttämä, seisova ilma, lämpätila nousi kolmeenkymmeneen, kunnes puoliltapäivin alkoi kertyä pilviä ja virisi tuuli. 

Istuminen taksissa, eli vuodelta 1992 peräisin olevassa riisikupissa, ulkona äsken kuvattu ilma, liikenne kuin kaikki Kajaanin ruuhkat kymmeneltä viime vuodelta, käveleviä ihmisiä paikoin tungokseen asti, eli käynti Lilongwen keskustassa, asiana sim-kortin vaihto sopivan kokoiseen, vierailu yhdessä toimistossa ja käynti kirjakaupassa. Opettavainen reissu. 

Ensinnäkin: kaupunki on todella laaja, välimatkat pitkiä. Toiseksi; neljän tunnin taksimatka, kujettajan toimiessa samalla oppaana ja tulkkina, maksoi kolmetoistatuhatta (×0,008), kolmanneksi: Anjalta saatu taksikuskin osoitetieto oli äärettömän hieno juttu. Luotettavan ja kaupungin tuntevan ihmisen kanssa on monin verroin turvallisempaa liikkua. Suurkiitos Anjalle. 

Iltapäivä kului vierailulla Reginan rakentamalla yksityiskoululla. Siellä sai käsityksen siitä millaiseen tehopakkaukseen Pirkko on täällä tutustunut. Vaikuttava kokemus oli kun seitsemänvuotiaalta pojannaskalilta kysyin englanniksi, tiedätkö missä Suomi sijaitsee, tuli vastaus heti ”Tiedän”. Kädessä hänellä oli Chicsewan kielen oppikirja, josta en ymmärtänyt sanaakaan.  Koulutuksen merkitys pomppasi silmille. 

Päivän päätteeksi kävimme katsomassa Reginan autoa, oli pahus joutunu rosvojen kynsiin, osia kadonnut, ei hyvä. Paluumatka Lilongwen keskustan läpi... jokaisen joka valittaa ruuhkista, pitäis tulla kokemaan tällaista. Noin viiden kilometrin matkaan kuluu yllättävän paljon aikaa, kun auto nytkähtelee eteenpäin puoli metriä silloin tällöin, ympärillä kuhisee ihmisiä, ilma täynnä nuotioiden savua, noin +30. Lilongwessa ei ole muuten vaivauduttu maalaamaan mihinkään suojateitä, enkä ole vielä nähnyt yhtään suojatien merkkiä. Jalankulkijoita varoitetaan lyhyellä tuuttauksella, eikä kukaan näytä keskisormea;) 

Illan päätteeksi tavarat kasaan, taksi tulee aamulla kello 6. 

6.9. 

Aamusumussa nousee aurinko punaisena pallona. Sumu on savua, yöllä tuhansien poltettujen nuotioiden savua. Vähän vaikea kuvitella olevansa maan pääkaupungissa.... 

Matkalla kysäisin Anjan taksimieheltä, josko hän tuntis Blantyressa turvallista taksinkuljettajaa. Pari puhelua, asia kunnossa: kentälle tulee vastaan taksimies. Suhdetoimintaa. 

Lentokenttä toimii, palvelu pelaa, lentolippu Blantyreen vaati vain maksun, kuitti tulee joskus meiliin. 45 minuuttia lentoa, eipä ehtinyt turvavyön merkkivalo sammua. 

Kentällä oli vastassa taksimies, kädessä etunimelläni varustettu kyltti. Hienoa. Matkan aikana sain tietoa paikoista, joiden läpi ajoimme. Käytimme muuten vanhaa tietää, koska uusi tie Blantyreen on huonossa kunnossa. Tien varsi on pullollaan siirtomaakauden aikaisia taloja. Liwingstonen instituutti täyttää toista kilomtria tienvarresta. Rikkaus näkyy heleänä vihreytenä, omistajilla on varaa palkata väkeä hoitamaan puutarhoja ja varaa kastella niitä. Kukkalistoa, kukkivia puita. 

Blantyre yllätti, se on mielestäni Lilongwen vastakohta,. Siisti, hyvn hoidettu, eikä samaa tungosta. Syy erilaisuuteen on melko raaka: itsenäistymisen tapahtuessa (1984?) päätettiin, että pääkaupunki on Lilongwe, ei Blantyre. Kaikki valtion toiminnot pakkosiirrettiin Lilongween. Taksikuskin mielestä Blantyre on kuoleva kaupunki. Todella sääli, ero Blantyren hyväksin on järisyttävä. 

Pankkiautomaatilla on nostorajoitus, kertanostolla saa nostaa vain vavaiset 40 000 Malawin kwatsaa. Kone suoltaa vain tuhatlappusia, pienenpää rahaa ei ole valittavissa. Suomalainen lompakko ei riitä täällä mihinkään, olkalaukku vähintään. 

Raskinkohan edes kertoa majapaikastani. En. Käyn kuitenkin aamulla uimassa tuossa altaassa... 

Iltapäivääl pidimme paikallisten toimijoiden, arkkitehtimme Gracen ja ”olen vain autokuski”- Georgen kanssa. Yksimielisenä päätöksenä oli, että lähdemme mahdollisimman pian, eli ehkä jo perjantaina, käymään koulun rakennuspaikalla Muonan kylässä. Pääsemme siellä käsitykseen rakennuspaikasta, tontin muodoista ja maaperästä. Matkaa kylään on noin 170 kilometriä. Ensimmäiset 70 hyvää tietä, loput ei hyvää, eli matkaan kuluu 45 minuuttia / 2,5 tuntia. 

Sähköt poikki noin kello 13:30, akku tabletista tyhjänä  - ”Olemme tottuneet tähän”- paikan omistajan kommentti. Hän yritti illan tullen käynnistää aggregaattiaan, mutta se sanoi sopimuksensa irti. Tuloksena kynttiläillallinen, seuraavaksi ainoa järkevä tapa hyödyntää tilanne; vaakatasoon ja silmät kiinni. Aukesivat kello 23:42 , tabletin latausasteesta saattoi päätellä, että sähköt oli palanneet joskus yhdeksän maissa. Nyt kello on 03:02. Käsi hieman puutunut kirjoittamisesta. 

7.9. 

Osa äskeisestä tekstistä on jo räntätty tämän vuorokauden puolella. 

Tänään menen kaupungille. Täytyy löytää rautakauppa, tutustua valikoimiin, löytää tavaroita. Täällä uskaltaa lähteä kaupungille, Lilongwe pani miettimään kahdesti.

********* 
Kuumaahan siellä oli, taksikuski sanoikin mennessä, että Blantyre on paljon kuumempi kuin Limbe, koska sieltä on puut ja puistot hakattu niin vähiin. Ihmisiä paljon vähemmän liikkeellä kuin Lilongwessa, kaupunki kaikin puolin siistimpi, roskakoreja käytettävissä. Kenenkähän älynväläys on ollut siirtää pääkaupunki Lilongween.

Vapaat markkinat, eli kaikkien käytettävissä oleva torialue, on sanoin kuvaamaton paikka. Luultavasti Intian kaupunkien basaarit ovat saman tyyppisiä. Myynnissä kauikkea mahdollista, mausteena laaja vihannestori.

Majapaikkaan tuli sähköt vasta kello 16, pitkiä ovat katkot. Sähkömarkkinat ovat kuulemma avautumassa, toivottavasti yhtiöt tuvat tänne aurinkovoimaa ja tuulivoimaa. Kuuman päivän jälkeen oli mahtavaa pulahtaa uima-altaaseen. Ja aggregaatti on korjattu, virtanen pysyy hereillä.

Äsken yritettiin Pirkon kanssa saada toistemme puheesta selvää Skype-istunnossa. Linjoja ei voi vahingossakaan kehua. (Näin muuten kaupungilla Nokian mainoksen). Asiat kuitenkin tuli puhuttua. 
Huomenaamulla starttaamme kohti Muonan kylää...

Muutokset ovat Afrikassa arkipäivää, varsinkin aikatauluissa. Tällä kertaa muutos tulee vain tähän tekstiin. 

Emme lähde tänään, vaan huomenna. Sähkökatko, puhelimen akun tyhjeneminen ja oma ajatusvirhe.  Sovimme nimittäin palaverissa tiistaina, että lähdemme perjantaina, mutta kun virtanen palasi töihin, sain viestin Reginalta. Hän kertoi istuvansa bussissa matkalla tänne. Ajattelin tuosta, että muut ovat keskenään sopineet lähtöpäiväksi huomisen, koska tiedän hänen olevan kiireinen liikenainen, ei tullut mieleenkään, että hän olisi saanut järkättyä yhden ylimääräisen vapaapäivän. 
Tuo ajatusvirheeni oikaistiin vasta illalla kymmenen aikaan, kun Georgen työpäivä oli päättynyt. Siis menemme vasta huomenna. 
**** 

Hyvää päivän jatkoa.

Martti

MARTIN MATKA MALAWIIN ALKAA TÄSTÄ!

Tästä se alkoi... 1.9. kello 6:33 Kajaanista

Roomaan asti asiat rullasivat länsimaisen sivistyneesti, täsmälleen aikatauluissa, mutta sitten...

Sen piti olla vajaan tunnin välilasku, mutta yksi matkustaja väitti hukanneensa matkalaukkunsa: hän ei sitä koneesta löytänyt. Asiaa vatvottiin, lentoemot kaivoivat kaikki paikat, loppujen lopuksi kaikki matkustajat joutuivat ottamaan omansa pois laukkuhyllyltä ja lentoemäntä tarkisti, jäikö sinne ylimääräistä. Eihän sitä laukkua löytynyt. Ihmisten rauhallisuus yllätti: kone oli täynnä, Boeing 747 vetää paljon väkeä, 9 penkkiä rivissä. Kukaan ei hermostunut. Tunnin keikasta tuli hieman yli kaksi.

Laskeutuminen Addis-Ababaan alkoi valoisasti, täysikuu mollotti ja juuri hetkeä ennen laskeutumista aurinko pomppasi esille. Kentälle päästiin tuurilla ja taidolla, sumu peitti kaiken ympäristöstä. Rooman kaksituntisen vuoksi aikataulu oli tiukilla, vessakäynti ja äkkiä portille. Ihmisiä oli noin yhden Kajaanin verran.

Lähtö Lilongween onnistui, no, melkein. Kone kääntyi portilta rullatakseen, mutta tulikin käsky takaisin...taas kerrottiin, että  joku matkustaja oli syyllinen paluuseen, mutta päätellen siitä, että suuri osa kentän henkilökunnasta vieraili ohjaamossa, taisi kyse olla teknisestä viasta.

Kaksi kertaa ehdittiin laskuportaat vetää irti koneesta, mtta aina tuli seuraava herra paikalle - portaat takaisin. Hieman yli kaksi tuntia myöhässä päästiin liikkeelle. Tässä koneessa osa matkustajista jo pakkas hermostumaan, lentoemoilla töitä.

Autiomaan dyynit näyttävät pieneltä aallokolta, Kenian tasankojen pääväri on jo ruskea, Kilimanzaron huipulla on vielä muutama lumikinos, Tansanian eteläosassa on joku rakastunut geometriaan; valtavaan suuri kolmio, keskellä pieni neliö, väri sulautui muuhun ruskeaan. Kenen lienee aikaansaannos. Malawinjärvi on uskomattoman kirkkaan sininen.

Melkein tunti meni vielä kentällä, viisumin anojia oli kolmattakymmentä, virkaijoita kaksi paria. Molemmat osasivat luultavasti kirjoittaa, mutta vain toinen laskea, koska peri maksun.

Kentällä vastassa nuori mies, kertoi olevansa Reginan koulun assistentti. Käynti paikallisen tulisielun kotona, hänen kanssaan vielä hänen koulunsa mainoselokuvaa katsomassa. Perillä majapaikassa 2.9. noin kello 18.  Majatalon vastaanotto näytti erinomaista esimerkkiä malawilaisesta sydämellisyydestä, ansaitsee täydet sata pistettä. Edellisyön parituntinen torkkuminen takasi makeat unet.

3.9.
Aamuherätyksenä linnunlaulukonsertti, ei hassumpaa. Päivä täydellisen levon kannalta. Sim-kortti oli iltapäivällä tuotu, mutta osoittautui liian isoksi, eikä siinä ollutkaan mahdolisuutta micro-simmiin, menee vaihtoon. Hotellin wifi on lähinnä mainostemppu. Voi kuvitella miltä satojen megojen nopeuksiin tottuneesta tuntuu parinsadan kilobitin nopeus, tai täydellinen toimimattomuus

4.9.

Varislinnun tunnistaa täälläkin äänestä. Aamupalapöydässä vastapäätä kolme pastoria, yksi Zimbabwesta, yksi Kanadasta, yksi Blantyresta, kokouksessa Lilongwessa... kielitaito karttuu pakkotilanteissa parhaiten;) Wifi täräytti aamulla postia laatikkoon ja sammui pois... naamakirjan saa näillä yhteyksillä unohtaa. Iltapäivällä luvassa kokous yhdistyksen paikallisten jäsenten kanssa.
....
iltapäivä vierähti loppujen lopuksi puoli seitsemään, parin tunnin tiivis palaveri, täynnä asiaa.

Majatalon portsari tarjosi ( pyysin;) paikallisen ruuan maistiaiset, maissipuuroa sormiruokana..saa nähdä mitä maha tykkää. Lohkoperuniita, teetä ja paahtoleipää illalliseksi ja nukkumaan.

5.9.

Aamu, kello kuusi,  linnunlaulu ja yön viileys

Jatkuu...