torstai 11. lokakuuta 2018

Raija ja Pauli löysivät majapaikan - ja Muonan koulun

Raijan ja Paulin lento Blantyreen onnistui hyvin, paitsi, että yksikään neljästä matkalaukusta ei tullut heidän kanssaan samalla lennolla perille. Eli he joutuivat odottamaan yhden vuorokauden Blantyressa laukkujaan. Mutta onneksi vain yhden vuorokauden, sillä laukut - kaikki neljä - tulivat kuitenkin, vaikkakin myöhässä.

Matka Muonaan oli sitten oma lukunsa. Odotettuaan laukkujaan he pääsivät matkaan sillä tavoin, että olivat vasta illan pimennyttyä Muonassa. Täydessä pimeydessä majatalon, joka sijaitsee Muona Business Centerissä, löytäminen ei ollut ihan helppla. Ihmiset yrittivät avuliaasti neuvoa heitä oikealle tielle ja viittiloivat innokkaasti neuvoja. Onneksi he olivat liikkeellä taksilla, jota jo Martti oli käyttänyt ja joka ainakin silloin oli vaikuttanut luotettavalta.

Lopulta taksi, Pauli ja Raija löysivät perille. Heidän havaintojensa mukaan Business Centerissä ei näytä kyllä ainakaan vielä olevan erityisempää bisnesstoimintaa majatalon lisäksi. Kaikki tietysti pitää joskus tyhjästä aloittaa. Mutta majatalossa Paulia ja Raijaa on erityisesti ilahduttanut se, että isäntäväki vaikuttaa todella ystävälliseltä. Mies on muuttanut Muonaan joskus kolme vuotta sitten ja hänen vaimonsa on opettajana paikallisessa koulussa. He ovat olleet erityisen kiinnostuneita kouluhankkeesta. Olisi tosi mukava, jos paikalliset opettajat voisivat omalta osaltaan kiinnittyä kouluhankkeeseemme ja olla sitä kautta tukemassa koulun käynnistämistä ja ylläpitoa. Yhdistyksemme tavoitteenahan on, että tuemme paikallisia ihmisä tulemaan itsehallintaiseksi/olemaan itsehallintaisia koulun suhteen. Eli että he omalla toiminnallaan edistäisivät ja ylläpitäisivät omien ja kylän lasten koulunkäyntimahdollisuuksia. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan Suomessakin kansakoululaitoksesta huolehdittiin. Joka kylällä oli muutamia valaistuneita kansalaisia, jotka muodostivat kylän kansakoulun johtokunnan ja huolehtivat kylän kansakoulusta, siitä, että opettajat valittiin, kouluruoka järjestettiin, kirjoja hankittiin, köyhimpiä avustettiin hankkimalla vaatteita, terveystarkastukset pidettiin, koulurakennuksesta huolehdittiin, samoin suhteista kouluviranomisiin ja kuntapäättäjiin. Kaiken huippu tietysti olisi, jos saisimme Muonan kouluun opettajia, jotka toimisivat koko kyläyhteisön "kansankynttilöinä"!

Toivomme tietysti, että majatalo osoittautuisi hyväksi majapaikaksi Raijalle ja Paulille. Ja ennen kaikkea, että patjat ja tyynyt olisivat sopivia. Kuvassa majatalon huone, joka tulee olemaan Paulin ja Raijan koti tulevan kuukauden.


Puolihoitoon kuuluu aamiainen ja yksi ateria päivässä. Ja ruoka ainakin näin aluksi vaikuttaa varsin tuoreelta.😄 Eilen Pauli ja Raija olivat nähneet "tiellä" pojan, jolla oli ollut mukanaan elävä kana ja kala ja yllätys, yllätys, tänään majatalon omistaja oli valmistanut tuon kanan ja kalan ruuaksi. Harvemmin sitä nykypäivän tavan länsimaalaiselle sattuu, että näkee tänään lautasellaan olevan ruuan elävänä edellisenä päivänä!😍 Tässä ruoka on jo menossa keittiöön.



Kuvassa taksimies Josef ja majatalon omistaja John.

Majatalo on arviolta 3 km:n päässä koulusta. Niinpä Raija ja Pauli olivat päättäneet tänään aamulla lähteä kävellen koululle. Mutta he eksyivätkin matkalla, koska polkuja oli risteillyt sinne ja tänne. Vasta kolmen tunnin kuluttua he olivat löytäneet perille! Maisemat olivat kyllä olleet kauniit ja kuumuuskaan ei ollut ollut pahin mahdollinen. Koulun näkeminen ja kyläläisten tapaaminen oli ollut riemastuttavaa. Kuvassa Raija kylän ihmisten kanssa.


Se, miten matka majatalosta koululle tulevan kuukauden aikana kuljetaan, on vielä avoin. Matka on liian pitkä käveltäväksi, mutta reitti niin kivikkoinen, että pyörällä kulkeminenkin tuntuu äkkiseltään mahdottomalta.

Tässä vielä satelliittikartta-kuva Muonasta.

Karttaan on merkitty majatalon ja koulun lisäksi Santu. Se tarkoittaa Santu Macleanin asuinpaikkaa. Hän on Muonan kyläläinen, joka on ollut työnjohtajana koulun rakentamaisessa yhdessä Lettucen kanssa. Mittakaavaa tuossa kartassa ei valitettavasti ole, mutta oletus on, että Paulin ja Raijan majatalon ja koulun välimatka olisi noin 3 km. Mutta mitä kautta, niin sitä tämä tarina ei vielä pysty kertomaan.😊


Ps. Googletin vielä tuon Muona Business Centren ja tällaista löysin. Lieneekö ko. paikasta, sitä en voi varmaksi sanoa. Nsanje kyllä viittaa siihen, mutta voihan Nsanjen alueellakin olla usemapia Muonia ja Business Centrejä, mutta on merkkejä siitäkin, että majatalo olisi tässää. https://www.facebook.com/pages/Muona-Business-Centre-Nsanje/1762311777368892

Ps. Olin perjantai-iltana Whatsapp-viestillä yhteydessä Raijaan. Muonan datayhtyedet ovat tosi huonot, samoin sähkö on usein poikki, joten viestittely Muonasta on haasteellista.

Ps. JOS HALUAT AUTTAA Muonan kyläläisiä rahallisesti koulun rakentamisessa, niin voit tehdä sen esim. Aineettomien lahjojen kaupassa https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/ . Kaupasta löytyy monia mukavia lahjoitusmahdollisuuksia. Toinen mahdollisuus on tehdä suora lahjoitus Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:n tilille Kainuun Op  FI38 5760 0320 1981 03. Rahankeräyslupa on RA/2018/732. Rahat menevät suoraan Muonan kylän koulun rakentamiseen ilman välikäsiä. Tällä hetkellä kerättävä raha käytetään koulutarvikkeiden hankkimiseen koulunkäynnin aloittamiseksi sekä opettajien asuntojen rakentamiseen, jotta koululle on mahdollisuus saada pysyvät ja pätevät opettajat.

3 kommenttia:

  1. Onnea matkoillenne, Raija ja Pauli! Kyllä te olette ihailtavan rohkeita reissaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Raija ja Pauli ovaat ihaltavan rohkeita reissaajia ja ilmeisen hyväsydämisiä myös. Onnea toivottelen minäkin.

      Poista
  2. Laitan tähän vielä linkin tuohon meidän aineettomien lahjojen kauppaan, niin halukkaat voivat lahjoittaa sitä kautta ja tukea muonalaisia koulun rakentamisessa https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/ Selvyyden vuoksi vielä, että Paului ja Raija ovat vapaaehtoistyössä täysin omilla varoillaan. he maksavat matkansa Muonaan ja matkat Muonassa samoin kuin majoituksen ja ruokansa täysin itse. Sama periaate on täällä Suomessa, kenellekään ei makseta mitään. Ainoastaan viranomaisluvat ja myyntipaikkojen vuokrat maksetaan kerätysitä/saaduista rahoista/myynituloista. Näin rahat menevät lähes 100 %:sesti suoraan muonalaisille ilman välikäsiä ja -kuluja.

    VastaaPoista