Pirkon 4. kirje Malawista: Lilongwesta Majeten Villieläinpuiston kautta Lilongween

Pirkon 4. kirje Malawista

Kirje 4 Lilongwesta 28.9.2015. Majeten Villieläinpuiston kautta Blantyreen ja Lilongween

Malawissa on paljon luonnonpuistoja eri puolilla maata. Täälläkin alkaa luonto ja viilieläimet hävitä kulutuksen kasvaessa ja tiettyjen eläinlajien käydessä entistä harvinaisemmiksi. Nsanjesta tulomatkalla kuokkasimme Majeten Villieläinpuistoon, joka oli matkan varrella. Esitteen mukaan siellä piti olla viisi suurta eläintä (Big Five), mutta meidän retken aikana näimme kolme. Nyt täällä on siis myöhäissyksy ja kuiva aika, Shire-joen vesi oli alhaalla, ruoho ja aluskasvillisuus ruskeaa, useimmat puut vielä lehdettömiä, maa halkeilee kuivuudesta. Lehdettömyydestä oli se hyöty, että eläimiä näki nyt paremmin.

Menimme vanhanaikaisella jeepillä. Tuli mieleen, että tällaisellako kulkuneuvolla Akseli Gallen-Kallela teki metsästysretkiään Keniassa aikoinaan! Jännitti, mitä tulee vastaan. Oli kuuman iltapäivä, klo 15.30 kun starttasimme. Opas kertoi tietyt varovaisuus- ja turvallisuusasiat ja pyysi olemaan hiljaa retken aikana, ettemme säikytä eläimiä! Vähän matkaa ajettuamme, Regina alkoi kysellä oppaalta, näemmekö leijonia tai kirahveja tai sarvikuonoja? Entä kun ne tappaa toisia eläimiä? Opas vastasi tähän, että ei tämä mikään eläintarha ole! Eläimet tulevat ja menevät, miten haluavat luonnonpuistossa. He myös etsivät oman ruokansa. Hän kertoi luonnonsuojelun periaatteista. Kaikki muut osallistujat olivat turisteja, Regina oli ainut malawilainen. Kuinka tarpeellista tällainen tieto ja keskustelu olisi meille kaikille. Mutta pääsymaksu tänne on jo itsessään niin kallis, että suurella osalla malawilaisista ei ole varaa tulla tällaiseen paikkaan. Minullekin tämä oli ensimmäinen kerta. 

Olen nähnyt täällä vuohien kuljetusta pyörien tavaratelineillä ja kanojenkuljetusta myös, mikä näyttää minusta niin julmalta eläinten kohtelulta. Myös kanahäkkiautot ovat raakaa peliä. Sanoinkin Reginalle, että Afrikka tekee minusta kasvissyöjän. Täällä ruoan alkuperä ei jää näkymättömiin, kuten länsimaissa. Meidän eläinkuljetusautothan ovat umpinaisia ja korkeilla seinillä varusttettuja. Ei tarvitse nähdä, jos ei halua tietää eläinten kuljetus-tai kasvuolosuhteista.

Kun menimme syvemmälle eläinpuistoon, näimme impala ja muita kauriin näköisiä kauniita, siroja eläimiä. Pahkasikalaumoja, keltaisia orankeja! Lintuja! Ja sitten aivan kuin elokuvissa, yhtäkkiä oikealla puolen tietä seisoi elefantti, ihka oikea!! Opas pysäytti auton välittömästi. Hetken hiljaisuus. Sitten äänekäs törähdys ja elefantti hyökkää meitä kohti. Murrososasekuntin kauhea pelko iskee, tätäkö nyt? Katson opasta, elefanttia,tulee kohti – pysähtyy. Kuulen kikatusta takapenkiltä. Mikä helpotus, voin hengittää. Kaikki tämä muutamassa sekunnissa. Se oli kyllä kaamea hetki. 

Opas kertoo, että se pelkäsi meitä ja teki valehyökkäyksen. Onneksi! En tiedä mitään elefanttien käyttäytymisestä. Sitten se syö pensasta edessämme ja häviää joen rantaan päin. Myöhemmin näemme ja (haistamme) paljon elefanttien tuoreita lantakasoja, mutta emme näe heitä. Ehkä en haluaisi enää koko laumaa tulevan kohti en vale- enkä muitakaan hyökkäyksiä!!

Ajamme töyräitä pitkin Shire-joen rantaan. Joki on paikoittain leveä. Paljon puustoa ja pensastoa vastakkaisellä äyräällä. Meidän puolella on isoja kallioita. Ja siellä vedessä isoja vaaleanpunaisia kitoja!!!Laumassa!! Täällä on oppaamme mukaan tosdella paljon virtahepoja! Onneksi ne pysyvät siellä virrassa. On varmaan viileämpää kuin auringon paisteessa. Auto kulkee rantatörmäällä eteenpäin ja pysähtyy, kallion lipareella köllöttelee tosi pitkä krokotiili! Joki on kuulemma täynnä näitä!! Eli niitä on paljon tässä joessa. Niille, jotka hakevat vettä tai joutuvat kahlaamaan joessa, nämä ovat todella vaarallisia.

Näemme lisää erilaisia kauriita ja kuduja. Retki loppuu Kapichira-putoukselle. Opas pysäyttää jeepin Baobab puun alle. Olen ihaillut näitä puita niin paljon, ne ovat kuin muinaisaarre, ihme yhä uudelleen ja uudelleen. Sen oksat ovat ylhäällä ja paksut kuin puun rungot! Jättipuu. Paksu ja paljas alhaalta, oksat tiheine lehdistöineen leviävät yläilmoissa laajalle. Mystinen, tarunomainen puu! Nyt voin koskea sen runkoa, kuori (kaarna?) on sileä ja kuuma, auringon lämmittämä. Tätä puuta voi halata vain pienen osan runkoa, pitäisi olla iso piiri ihmisiä, että yltäisi sen ympäri. Siitä lähtien, kun nuorena tyttönä luin Saint Exypery:n Pikku Prinssin, olen ihmetellyt, voiko kirjan Baobab-puu olla todella olemassa. Nämä puut voivat elää yli 1000 vuotta vanhoiksi. Elämä on täynnä ihmeellisiä asioita. Monet toiveeni ovat tulleet todeksi tällä matkalla!

Olimme Blantyressä yötä ja aamulla sitten matkaan kohti Lilongwea. Tullessa ostamme jälleen vihanneksia ja perunoita toripaikoilta. Valtava ryntäys Reginan ympärille, osta minulta! Se on aina sama juttu, minä en nouse autosta pois, myyjät yrittävät auton ikkunan takaa.

Takaisin Lilongwessa. Käymme sukulais- ja muilla vierailuilla. Eräs Reginan ystävän mies on erään syrjäisen maaseudun nykyinen kansanedustaja. Kysyin häneltä, miksi hallitus/hänen puolueensa ei ole nähnyt koulutusta/koululaitosta tärkeänä, miksi siihen ei olla budjetoitu rahoja. Hän selitti, että hänen pitäisi saada sieltä maalta muutamia nuoria yliopistoon, jotka sitten voisivat palata sinne ja kehittää aluetta. Sanoin, ei se niin mene. Nuo nuoret tuskin palaavat sinne maaseudulle. Olen tavannut monia koulutettuja malawilaisia, jotka eivät varmaan millään lähtisi enää kyliinsä takaisin muuta kuin vanhempia ja sukulaisia tapaamaan. Sanoin, että koko väestön koulutustasoa pitää nostaa, että yhteiskunta kehittyisi. Roset ja Giftit (palvelijat, pihatyöntekijät, autonkuljettajat, ruoanlaittajat ym) myös kouluihin ja kouluttautumaan. Heille kunnon palkka, että voivat parantaa elinolosuhteitaan. Luulen, että tällainen -joillekin koulutus- elitistiajattelu on vallalla täällä yleisesti. Väittelin nyt viikonloppuna tästä asiasta erään verohallinnon pomon kanssa, hän ajattelee, että ilmainen koulutus on pahasta, se on vienyt tason alas, erittäin huonoksi. Köyhien pitäisi nostaa itsensä ylös, jos eivät siihen pysty, olkoot, kuolkoot!!! Puhdasta markkinaliberalismia. Hän on koulutukseltaan ekonomi. Hänen ja Reginan mielestä, kun ihmiset eivät maksa, he eivät arvosta. Malawin nykyinen hallitus on nyt tuomassa yhden dollarin lukukausimaksut kaikille, myös alakouluun! Kuuntelin tätä pöyristyneenä! Ja tällä naisella on vaikutusvaltaa hallinnossa vaikka miten. Hän sanoi vielä, että Suomen malli ei toimi täällä. Tuli toivoton olo. Siinä sitten meidän koulu ja meidän tavoitteet!

Mangotchissa Malawi-järven rannalla

Tulimme tänne Reginan golf-harrastuksen vuoksi. Golf-kenttä on erikoinen, isojen vanhojen puiden reunustamat kapeat kentät, paljon vesiesteitä. Minä olen kiinnostunut puista! Suunnattoman isoja ja vanhoja Baobab puita, jotkin niistä liaaninen peittämät, näyttävät aavemaisilta. Palmujen lehdistä riippuu kehrääjälinnun pesiä kuin pieniä kudottuja heinäpalloja, jotka ovat onttoja sisältä. Saa nähdä onnistunko tuomaan yhden Suomeen asti mukanani. Se oli maassa ja on pienen saappaan muotoinen! Regina näytteli kaikille, että Pirkko haluaa viedä tällaisen Suomeen!! Nuo pienet kutojalinnut ovat viehättäviä keltaisen sinisissä väreissään. Ilta hämärtyy nopeasti. Regina on pelannut harjoituskierroksensa. Menemme etsimään yöpaikkaa, Regina sanoo, älä ole huolissasi, kyllä minä järjestän. Jälkeenpäin paljastuu, että henkilö, joka oli luvannut meille majapaikan, ei ollut pystynyt vastaamaan puhelimeen koko iltana, hämminki syntyi siitä. 

Ajamme kylän perille ja olemme rannassa, talon takaa avautuu rannaton Malawi-järvi. Istumme talon taakse verannalle, järvi on 50 metrin päässä. On jo pimeää, lähes täysikuu loistaa järven yli. Tässä siis olen, tämän afrikkalaisen järven rannalla, jonka Stanley aikoinaan ”löysi“, tarkemmin sanottuna toi muun maailman tietoisuuteen.

Arkielämää rannalla

Aamun valjettua kurkistan ensimmäiseksi verhon takaa, näen naisia pesemässä pyykkiä kaukana rannasta, jonne he ovat kahlanneet. Puhtaan pyykkinsä he kantavat pään päällä takaisin rantaan ja kotiin. Täällä järvellä on vettä pestä pyykkiä, kun siitä on pula muualla. Kyllä sitä käytetäänkin hyväksi, tähänkin majapaikkaamme tulee kaikki käyttövesi järvestä. Mietin, miten täällä rannalla olevien lomakylien jätehuolto mahtaa toimia…

Lapset uivat kyllä rannassa ja kalastajaveneet lähtevät viiden aikaan aamulla kalareissuille ja tulevat takaisin myytyään saaliinsa rannalla illalla klo 10 aikoihin. Ihmeellistä on ollut nähdä näitä yhdestä puusta koverrettuja veneitä, joilla mennään vesille ja kalastamaan. Ne voivat kuitenkin olla kovin vaarallisia, kun myrsky yllättäen nousee ja kaataa heiveröisen veneen. Ihmishenkiä menetetään.

Kaikkien täällä olevien lomakylien rannat olivat mielestäni enemmän tai vähemmän saastuneita. Lomalaisille oli uima-altaat, mutta paikalliset lapset ja nuoret saavat tyytyä rantavesiin.

Mangochissa saimme kalaa ruoaksi aamiaisesta alkaen joka aterialla. Majapaikkamme emännän perheellä on neljä kalastusvenettä ja tuoretta kalaa tulee joka ilta. Sitä on paljon myös perheen omaan käyttöön. Iso lattiapakastin on vain kaloille ja se oli puolillaan erikokoisia ja -näköisiä kaloja, kissakalavonkaleista (catfish?) meidän särkiä muistuttaviin kaloihin, kaikkea siltä ja väliltä.

Malawi-järvellä

Sunnuntaina lähdimme tutustumaan naisporukalla järveen paremmin. Ajoimme n. 50 km Cape Maclear suojelu-alueelle pitkälle järveen ulottuvalle niemelle. Sieltä vuokrasimme veneen ja lähdimme katsomaan kuuluisia Malawi-järven värikkäitä kaloja, sinisiä, keltaisia, vihreitä, oransseja! Vesi oli niin puhdasta ja kirkasta kuin voi olla. Siellä niitä kaloja uiskenteli, toinen toistaan kauniimpina. Ei tarvinnut snorkkeloida, kaikki näkyi veneestä ja kallioilta. Rohkeimmat meistä menivät veteen ja pusersivat leipää käsissä palloiksi ja odottivat, kun kalat tulivat syömään. Mikä ilo!

Suomi on ollut tukemassa tätä Malawi-järven suojeluhanketta vuodesta 2002. Kiitos Suomelle! Täällä vesi ei ole saastunut niinkuin siellä majapaikkamme rannassa.

Järviretken jälkeen tulimme lounaalle paikkaan, joka muistutti erittäin paljon Ranskan Rivieran rannikkoa. Katsoimme alas järvelle korkealta kalliolta ja siellä alhaalla kimaltelivat Malawi-järvi ja afrikkalaiset ruokokattoiset perinteiset majat vieri vieressä.

Huomioita ja ajatuksia

Olen oppinut tinkimään! Minulla on ollut hyvä opettaja. Regina ei koskaan maksa pyydettyä hintaa, ei vihanneksista, ei banaanikimpusta. Olin ostamassa tiettyä matkamuistoa, myyjä pyysi 8500 mkw. Sanoin en maksa ja kävelin eteenpäin. Katselen muitakin pöytiä, vaikka hänen tekemänsä esine oli minusta paras. Reginakin tinkii välillä. Kun kaikki on katseltu ja itse tietää, mitä haluaa, tinkiminen vasta alkaakin. Laitan tavarat, joista olen kiinnostunut yhteen paikkaan ja sitten aletaan neuvotella hinnasta. Tullaan vastaan vähän molemmin puolin. Lopulta sanon, en maksa tuon enempää, en. Vähän ajan perästä asia ratkeaa. Regina sanookin, että me ei makseta Mzungu (valkoisen) hintaa.

Mzungu olen tietysti minäkin. Siitä ei pääse eroon. Joku lapsi itkee, kun näkee minut (vien mennessäni), useimmat lapset tulevat katsomaan tai vilkuttavat ujosti ja sanovat ‘hello’. Mandela (Reginan poika) sanoi, että kaikki kohtelevat sinua hyvin, koska olet valkoinen ja vanha! Olimme kahvilassa. Mandelan tyttöystävä sai näkyvästi huonomman kohtelun tarjoilijalta. Siitä kyllä sitten keskusteltiin tämän tarjoilijan kanssa. Integraatioon pyrkiminen ja siinä onnistuminen? Näen täällä kaikkialla valkoiset omissa ympyröissään, mustat omissaan. Kyllähän he tapaavat samoissa tiloissa ja ovat tekemisissä keskenään, mutta musta-valkoinen kanssakäyminen sosiaalisesti ja henkilökohtaisella tasolla on harvinaista, paitsi tietenkin rakkaussuhteissa. Olen itse useimmiten unohtanut ihonvärini, en ole siitä tietoinen, useimmat eivät sitä ympärilläni kuitenkaan unohda. Olen ollut kovin otettu, kun Regina aina esittelee minut pitkäaikaisena ystävänään (30 v), niin työpaikoilla kuin vapaa-ajalla. Kaikille hänen sukulaisilleen ja ystävilleen olen ensimmäinen valkoinen läheinen ihminen.

Olin syömässä yhtenä päivänä Reginan koulun keittiössä Siellä oli paikallista perusruokaa, nsimaa ja lihakastiketta ja kasviksia. Ensin he kysyivät vähän vaivihkaa, syökö se meidän ruokaa. No, kyllä se syö. Nauruntirskahduksia. Menin keittiöön, siellä Regina oli jo laittamassa nsimaa lautaselle, kädet oli kiúitenkin pestävä ensin, kun kerran sormilla syödään. Kun aloin syödä, kaksi toimistotyöntekijää tuli katsomaan oven raosta syömistäni. Sanoin, tulkaa katsomaan ihan vapaasti, Mzungu syö teidän ruokaa. Tällaisia ennakkoluuloja meillä on puolin ja toisin. Nämä ruokailuasiat ovat minulle muutenkin herkkä alue. Kotiapulaiset ja muu palveluväki syövät keittiössä tai omalla puolella, kun perhe ja vieraat syövät ruokasalin puolella, vaikka he valmistavat ruoan perheelle ja vieraille.

Roskaaminen on yleistä, kylän raittien varrella, toripaikoilla, teiden varsilla sinistä muovijätettä, muovipussien palasia ja kaikkea muuta mahdollista roskaa, mitä kanat ja vuohet sitten tonkivat ja varmaan syövätkin. (Vuohet, kanat, siat, lehmät kulkevat täällä vapaasti teillä ja teiden varsilla, niitä pitää väistää). Täällä kaupungin asuma-alueilla jätehuolto toimii hyvin epäsäännöllisesti, keskustassa olen nähnyt jäteauton, Regina sanoi, että se on yksityinen. Pihan perillä on roskatunkio, kuten ennenvanhaan meilläkin...lasiset juomapullot ovat pantillisia.

Kävin keskustelua erään täällä työskentelevän suomalaisen kehitysyhteistyöasiantuntijan kanssa. Hänen mielestään Malawissa on nyt edessä pahin vuosi moniin, moniin vuosiin. Eriarvoisuus on lisääntynyt entisestään. Keskustelua käydään avustusrahojen vaikuttavuuden puutteesta, tulosten puutteesta.

Myös koulu- ja yliopistomaksut puhuttavat. Valtio on tähän asti satsannut rahaa yliopistokoulutukseen, jonne n.80 % opiskelijoista tulee yksityiskouluista, varakkaiden perheiden lapsia. Eli minusta tässä näkyy se vallitsevan ajattelun ydin, pieni eliitti varmistaa asemaansa, kukaan ei oikeasti välitä köyhistä, siksi ei satsata yleiseen, yhtäläiseen ja ilmaiseen koulutukseen kaikille. Vallitsevasta tilanteesta hyötyy pieni ryhmä, loput selvitköön miten tahansa. Lisänä on vielä rakenteissa ja asioiden hoitamisessa esiintyvä syvälle juurtunut korruptiokäytäntö. Ja että suuret avustusrahat ovat hallituksen vaikutusvallan ja päätösten ulkopuolella, koska sen hallintoon ei luoteta, rahojen käyttöä hoitavat lahjoittajien omat järjestöt tai yritykset. Kansainvälinen Valuuttarahasto on täällä tällä hetkellä tekemässä arvioitaan Malawin asioiden tilasta ja tänään (30.9.2015) itseasiassa odotetaan sen raporttia.

Käyn tänään sanomassa hyvästit koululaisille, joihin olen tutustunut näiden viikkojen aikana. On todellakin hyvästien aika. Nämä viisi viikkoa ovat olleet täynnä uusia asioita, tapahtumia, tapaamisia, paikkoja. Tärkein asia, meidän tulevan koulun sijainti on selvitetty ja päätetty. Siihen liittyvät viralliset toimet ovat alkaneet, niissä tarvitaan asianajajan apua ja Regina hoitaa näiden asioiden etenemistä täällä. Meillä Suomessa, (ja Australiassa ja toivottavasti Amerikassa) on edessä valtava haaste kerätä tarpeeksi rahaa tämän koulun rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Haluan uskoa, että yhdessä voimme sen tehdä!

Ääretön kiitollisuus kaikesta, mitä olen kokenut, ketä tavannut, mitä nähnyt. Olen saanut kaiken mahdollisen tuen ja avun Reginalta ja hänen perheeltään, viranomaisilta korkeilla paikoilla kuin myös siellä Nsanjessa ruohonjuuritasolla kyläpäälliköiltä ja viranomaisilta.

Seuraavan kerran, matka takaisin Suomeen….