keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Koulu Malawin lapsille


Tässä on Regina työhuoneessaan




12.9.2015, Lilongwe, Malawi.

Terveiset kauniista ja lämpimästä Malawista!

Sain vasta tänään koneeseeni toimivat nettiyhteydet, olemme yrittäneet sitä kaikin keinoin jo pari viikkoa, jotka olen täällä ollut. Maksoin 40 000 kwachaa (n. 80 e) siitä että kaksi asentajaa tuli taloon ja hoiti homman. Toivottavasti tämä nyt on pysyvä parannus nettiyhteyksiimme.

Yölento Lontoosta Addis Abeban kautta Lilongween sujui hyvin. Vähän tietysti jännitti kieltämättä. Kone oli niin paljon myöhässä, että aamu ehti jo valjeta ja näin koneen ikkunasta ensin valtavan ison punaisen Afrikan aamuauringon, näin vuorten ympäröivän kaupungin Addis Ababan ja koneen laskeuduttua ja ovien avautuessa astuin Afrikan maaperälle lämpimän ilmanvirran lehahtaessa iholle. Olin Afrikassa.

Vaihto koneeseen sujui joustavasti täpötäydessä hallissa vieri vieressä odottavia ja seisovia matkustajia katsellessa, ihmiset odottamassa lentoja eri Afrikan (pää)kaupunkeihin, (Accraan, Lagosiin, Kinshasaan, jne). Nimiä, joita en tavallisesti näe lentokenttien ilmoitustauluilla. Noustuamme ilmaan uudelleen Addilsesta, näin lisää vuoristoja, siellä täällä asutusta ja kiemurtelevia teitä vuorten rinteillä, sitten vähitellen maa alkoi näyttää entistä kuivemmalta ja karummalta. Lopulta pilvipeite piilotti kaiken.

Lilongween laskeuduimme paksun pilviverhon takaa. Ensimmäinen huikea näkymä Malawista oli voimakkaan punainen maa ja siellä täällä isoja puita horisontin avautuessa loputtomiin.

Lentokentällä olivat vastassa Reginan* koko perhe ja sisko lapsineen! Olin tosi otettu ja siitä alkoi minun Malawin elämä. Täällä on vielä talvi ja kuiva kausi, mutta useimmat puut kukkivat jo ja ovat vihreitä. Maa on todella kuivaa ja pienikin tuulenhenki ja autot erityisesti nostattavat pölyä, mitä on joka paikassa, myös sisällä huoneissa, Se tulee ikkunoista ja ovista sisään ja sitä hengitämme ihan varmaan koko ajan. Sateet tulevat tänne marras-joulukuussa. Sitten kuulemma kaikki alkaa viheriöidä ja kukkia. Ehkä se on paras aika tulla tänne, jos haluaa nahdä maan kauneimmillaan. (Ajattelemattomuuttani laitoin eilen valkoiset housut jalkaan, kun koulussa oli liikuntatunti ja sen tunnin loputtua housut olivat punertavan valkoiset!). Lapset tosin leikkivät välitunneilla siellä ja tulevat sitten luokkaan hameet tai housut punaisessa pölyssä.
(*Regina on minun ystäväni ja meidän yhdistyksen Malawin kontakti ja asioiden hoitaja meidän kouluasioissa Malawissa, tiedoksi niille, jotka ovat uusia jäseniämme).

Olen siis ollut nämä kaksi viikkoa täällä pääkaupungissa, Lilongwessa. Tämä on alueeltaan laajalle levinnyt kaupunki, autolla on pakko mennä joka paikkaan (kenellä sellainen on). Ja niitä autoja riittää. Eli liikumme autolla kaikkialle. Yritin sanoa eräänä päivänä Reginan koulussa, että kävelen koulusta hänen taloonsa, n. 2 km. EI!! oli vastaus! Tajuan silloin olevani valkoinen täällä! Siitä aiheesta myöhemmin enemmän.
Vaikea tottua tähän liikenteeseen, minulta pääsee aina vahingossa jokin äännähdys, että varo, ja Regina sanoo, että minun pitää tottua tähän menoon ja yrittää olla hiljaa! Valoissa (joita täällä on muutama käytössä) ajetaan päin punaista surutta. Regina kolaroi autonsa yksi ilta viime viikolla, en ollut silloin mukana. Edessä oleva auto oli pysähtynyt yhtäkkiä ja PAM! Kuljettajan puolen valot mäsäksi ja kylki ruttuun ja etupelti ruttaantuneena ylös, eli hän ei ollut nähnyt ajaa ennen kuin kävi kaikin voimin painamassa sen alas. Isot korjauskulut ja iso harmi.

Sitten ne bussit, niitä on pilvin pimein, suurin osa niistä on pieniä pakettiautoja, joihin on laitettu istuimet. Ne ovat täpötäynnä ja pysähtyvät minne tahansa. Joissakin olen nähnyt numeron, mutta kai ihmiset tietävät, mikä kulkee minnekin. Heillä on omat järjestelyt, joista minä en tiedä. Sitten on isompia busseja, ’Chicken bus’, niissä kulkevat ihmiset ja kanat, vuohet ja kalat… ja tavarat katolle köytettynä. Olen nähnyt busseja, jotka kulkevat kallellaan, kun paino on jakautunut niin epätasaisesti. Näyttää, että ei nuo kovin pitkälle pääse, mutta luulen, että silti pääsevät määränpäähänsä. Ja heilläkin on joku oma systeemi, jolla nämä kaikki toimii.

Jalankulkijoita on tienvieret täynnä, lapsia ja aikuisia, useimmiten lapsia ja naisia. Useimmilla miehillä on ilmeisesti joko pyörä tai auto. Regina tuututtaa niin hirveästi, kun ihmiset kulkevat tietysti mieluummin tiellä kuin pölyisellä tienvierellä. Polkupyöräilijät ovat oma lukunsa. Niillä kuljetetaan ihmisiä ja tavaraa. Uskomattomia lasteja. Pimeässä autolla ajaessa valottomia, heijastamattomia pyöriä on vaikea erottaa, kun lasti saattaa levitä jopa yli metrin pyörän kummallekin puolelle tai sitten nousta ajajan pään yläpuolelle jopa puolen metrin verran! Ja näin ne nousevat mäkiä ylös ja laskevat alas. Heillä täytyy olla voimaa. Autoja ajaa koko ajan molemmin puolin tietä, polkupyöriä molemmin puolin tietä, isoja rekkoja usein myös, olin ihan kauhuissani, mutta niin vain kuljetukset täällä hoidetaan. Usein tien bitumireunat ovat kuluneet ja murtuneet pois, joten keskitie voi jäädä aika kapeaksi välistä. Myös pään päällä täällä kannetaan vaikka mitä. Näin eilen kolme isoa puista tuolia yhden miehen pään ja olkapäiden varassa. Naisillakin voi olla raskaita kantamuksia pään päällä, parimetrisiä puita iso kimppu! Sitten tiesulkuja on heti kaupungin ulkopuolelle mentäessä. Aseistettu poliisi pysäyttää ja kyselee ja tarkistaa ja sitten siirtää tynnyrin pois tieltä.

Viime sunnuntai-iltapäivällä olimme tulossa kaupungin keskustasta kotiin, kun yhtäkkiä oli tiesulku liikenneympyrässä. Autoja oli jo ennen meitä pysäköitynä joka puolelle. Kysyin Reginalta, mistä on kyse. Hän nauroi ja sanoi, että varmaan presidentti on tulossa. Luulin, että hän narraa. Hän sammutti auton moottorin siinä keskellä tietä ja sanoi, että mennään katsomaan. Okei, sanoin ja lähdimme liikenneympyrän toiselle puolelle, mistä keskustan liikenne tulee, odottelimme n. 10 min. ja sitten alkoi kuulua sireenien ääniä, ja kohta mustia autoja, jotka todella ajoivat tuhatta ja sataa, niitä oli varmaan kymmenkunta ja lisäksi moottoripyörät välissä. Kysyin, missä se presidentin auto on, tulihan se (siinä liehui Malawin liput, erottui siten muista mustista autoista), vilauksessa se oli ohi, perässä tuli iso panssaroitu vaunu ja lisää mustia autoja! En olisi uskonut, ihan kuin jokin takaa-ajo TV:ssä!!

Sähkökatkokset ovat tavallista arkea. Kukaan ei tiedä etukäteen milloin ja missä osassa kaupunkia. Onneksi Reginalla on Tilly-kaasulamppu, kuten aikoinaan lapsuudessa minunkin Mummolassa Kärenmäessä, Sonkajärvellä. Joku oli keksinyt vitsin näsitä sähkökatkoksista, kuva kiersi sähköpostissa, nuori mies oli tehnyt kiikun isoon voimavirtamuuntajaan ja kiikkui siinä, “eihän tässä ole mitään hätää, sähköt ovat poikki.”

Vesikin on loppunut jo kolmesti. Ja lehdessä oli otsikko, veden hinta nousee. Alan tajuta tätä veden puutetta maailmassa ihan konkreettisesti. Aika ontto olo, kun ei voi peseytyä, pestä, ei juoda, ei keittää, jne. Ilman vettä on hankalaa elää arkea. Rose (kotiapulainen) oli tuonut pihalla olevasta pienestä kaivosta aika likaista vettä vessaan isossa ämpärissä, siitä sitten jugurttikupilla vettä vessan pönttöön! Ja juomavettä on isossa pullossa, joista toinen on varastossa, joten juomavettä on varalle.

Kaikista näistä hankaluuksista huolimatta elämä sujuu, ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita, tämä on todella kaunis maa. Kasveja ja viljaa voi kasvattaa koko vuoden ympäri, hedelmäpuut kasvavat. Veden saanti on tietysti eritt’in suuri onglema. En näe pihoissa monia hedelmäpuita, en vielä tiedä, miksi. Maissi on pääruoka (Nsima), jota syödään joka aterialla ainakin niissä perheissä, joilla ei ole varaa muuhun.

Tämä tästä arjesta Olen siis ollut mukana hoitamassa Reginan asioita ja meidän yhdistyksen asioita kaupungin eri virastoissa. Olen opettanut Reginan koulussa 3.luokkaa.

Meidän yhdistyksen asia on edennyt nyt niin pitkälle, että Luonnontuhojen (Disaster Ministry, joka on Varapresidentin vastuulla) ministeriö ja varapresidentin erityissihteeri ovat lähettäneet paikalliselle hallinnolle suosituksen osoittaa meille maata koulun rakentamista varten. Tapaamme maanantaina (14.9.) Opetusmisnisteriön ihmisen.

Olen todella helpottunut tuon asian etenemisestä hallinnon eri portaissa. Olemme esittäneet asian niin, että meidän tarkoituksena on rakentaa kaksiluokkainen alakoulu, esikoulu ja 1. luokka ensin (ja sitten laajentaa sitä vuosi vuodelta) sinne tulva-alueelle, jossa ei ole koulua ja jonne paikallinen hallinto joko on jo rakentanut tai rakentaa vesikaivon ja tien. Tarvitsemme yhteistyötä viranomaisten kanssa, että saamme ensin infrastruktuurin ja ihmiset sille alueelle ja silloin koulun rakentaminen sopii hyvin yhteen hallinnon tavoitteiden kanssa. Korostimme, että koulu on ilmainen ja kaikille avoin ja että järjestämme kouluruokailun.
Myös opettajien saamisessa tarvitsemme apua, puhumme siitä maanantaina. Hallitus kouluttaa uusia opettajia ja heidän on sitten sitouduttava opettamaan 2 vuotta, minne ministeriö heidät sitten lähettääkin. Haluan, että olemme kuitenkin mukana siinä valinnassa, jos suinkin mahdollista. Ehkä uusista innokkaista vasta valmistuneista opettajista voisi saada sopivia opettajia meidän kouluun. Tai sitten palkkaamme omilla varoilla opettajia. Regina sanoo, että opettajien saaminen on vaikeaa. Näin sen itsekin, kun olin 4 uuden opettajan valinnassa mukana Reginan koulussa.

14.9.2015 Ehkä tässä on tällä kertaa tärkeimmät ja päällimmäiset asiat, Olimme viikonlopun kaukana Malawi järven lähellä, siitä enemmän seuravassa viestissä.


Afrikan ja Malawin terveisin, kiitollisena Pirkko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti