torstai 30. toukokuuta 2019

PAULI JA RAIJA MALAWISSA 2018

Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:n kouluprojekti

Kohti tuntematonta...
Lähtö 7.10. Sunnuntai iltana klo 21.35 Helsingistä. Kentälle menimme junalla ja tyttäreni miehensä kanssa toivat matkalaukkumme, 6 kpl, pakettiautolla. Valuutanvaihdon ja kahvihetken jälkeen menimme lähtöselvitykseen, jossa emme selvinneet drop-tiskillä, vaan käskettiin viemään laukut selvitystiskille.
Kone oli myöhässä puoli tuntia ja lentolaukut kuulutettiin ruumaan, mutta onneksi saimme ne kuitenkin matkustamoon. Lentoyhtiö oli SAS.
Tukholmassa oli koneenvaihto ja final call oli jo päällä saapuessamme. Juoksujalkaa portille, joka tuntui olevan kilometrien päässä ja lopulta siivoojan opastuksella pääsimme koneeseen ja kohti Addis Abebaa Etiopian Airlinesilla.
Yölento, eikä nukkumisesta tullut mitään. Ruoka oli hyvää.




8.10 Maanantai. Aamulla saavuimme Addis Abebaan ja unisilla silmillä näytti, kuin oltaisiin tultu Baabelin tornin juurelle, ihmisiä oli paljon ja joka kolkasta maailmaa, todella värikästä niin ihon-värin kuin vaatetuksenkin suhteen. Tapasimme portilla suomalaismiehen, joka oli menossa Ndolaan, Sambiaan, joten välilasku Blantyreen mennessä olisi Ndolassa. Lentoyhtiö edelleenkin Etiopian
Airlines

Ndolan kentällä


Blantyreen saavuimme iltapäivällä ja ensimmäinen tehtävä oli lunastaa viisumit, 75 dollaria kpl, jonka jälkeen odottelimme laukkuja, jotka eivät sitten tulleetkaan.
Niinpä menimme taksilla kaupunkiin ja Casa Miaan, josta olimme varanneet yösijan yhdeksi yöksi. Matkalla oli slummialue, järkyttävän masentava. Illalla oltiin väsyneitä ja vähän alamaissa ja hämillään kaikesta.


Blantyre



9.10 Tiistai. Aamulla aamiainen oli hotellin ravintolassa ja oli erittåin hyvä ja maukas. Syötyämme lähdimme kaupungille kävelemään. Todella mielenkiintoista, liikenne vasemmanpuoleinen, autoja paljon eikä mistään tavoista ja säännöistä ollut mitään tietoa. Myöhemmin kuulimme, että autot ensin ja jalankulkijat sitten, kun sattuvat pääsemään, eli autot ei väistä. Ihmisiä oli paljon, naiset taakkoineen, kenellä tavaraa pään päällä, kenellä pieni lapsi huivin mutkassa selässä yms. Liikkeitä ja kuppiloita  ja hyvinkin eri tasoisia katujen varsilla.
Junarataa pitkin asemalle
Laiturilta saimme ottaa valokuvan veturista...


Monien mutkien kautta menimme lopulta kiskoja pitkin rautatieasemalle, sillä olimme luvanneet ottaa kuvia junaharrastajatuttavallemme. Vastassa oli virkapukuinen mies, joka sanoi, että täytyy kysyä lupa johtajalta ja vei meidät sisälle tyhjään rakennukseen, jossa johtajan toimisto oli. Saimme luvan ottaa kuvia, mutta johtaja itse lähti mukaan ja sanoi ettemme saa mennä raiteille. Kuvat tuli otettua ja meidät ohjattiin poistumaan portista tietä pitkin..


Wimpyn terassilla

Lähdimme talsimaan hotellille internet-kahvilan ja Wimpy-kahvilan kautta.
Wimpyssä oli Wi-Fi , mutta vain mainoksessa. Internet-kahvilassa ei ollut mitään tarjoilua, ainoastaan tietokoneet.

Happiness ja Abigirl


Mennessämme Kabula Roadia pitkin hotellia kohti edellämme käveli kaksi tyttöä, joilla oli yhdet kengät, toisella toinen kenkä. Todellista ystävyyttä! Toisen tytön nimi oli Abigirl ja toisen nimi Happiness, iloisia tyttöjä.
Hotellilla meitä odotti tieto, että matkalaukkumme olivat tulleet ja olisivat noudettavissa seuraavana aamuna. Bills Kairan kuski tuli tapaamaan meitä ja sovimme seuraavasta aamusta.
Illalla kävimme vielä kaupassa respassa tapaamamme taksin kanssa.




10.10 Keskiviikko. Aamulla lähdimme hakemaan laukkuja lentoasemalta. Ensin hässäkkä Bills Kairan kanssa ja jouduimme ostamaan dieseliä 150 l päästäksemme lähtemään.

Laukkuja hakemassa lentoaemalta


Lopulta pääsimme lentoasemalle ja tullin katsottua laukut, matka alkoi kohti Muonaa.

Matkalla kuitenkin piti käydä ostamassa prepaid- liittymä ja se kesti. Ei toiminut vanhassa puhelimessa, joten Pauli osti uuden puhelimen ja lopulta monen tunnin jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Käytiin kuitenkin syömässä kuljettaja Josefin ehdottamassa paikassa, mutta meidän ruoka jäi lautaselle.

Matkalla Muonaan näimme Shire-joen

Tie muuttui hiekkatieksi

Ja sitten kohti Muonaa. Tie kulki parin vuoren yli ja maisemat olivat uskomattoman upeat.
Ajettuamme 40-50 km tie muuttui huonoksi ja alkoi tulla pimeä. Tie oli kuin perunapeltoa ja pimeys iski totaalisesti, ei valoja missään.

Monen tunnin pomputtelun ja kyselyjen jälkeen saavuimme Muonaan Business Centeriin, jossa meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan.


Meidän Muonan koti


Huoneen ovella jouduin hetken pidättelemään henkeä, mutta toivuin nopeasti ja totesin, että tässä on nyt meidän koti. Huone oli vuoteen kokoinen, vähän tilaa reunoilla ja sinne ahdoimme kaikki 6 matkalaukkua ja itsemme.
Yö oli kuuma ja selkää särki sen pompottelun jälkeen ja oli lähes toivoton olo. Olimme kuitenkin päässeet perille Muonaan ja aamulla alkaisi uudet haasteet.

Malawi maailmankartalla


Majoitus Muona Malawi 



11.10. Torstai. Aamun valjettua ensimmäiseksi vessaan eli huussiin, jossa oli reikä lattiassa ja sitten suihkuun, jonne vesi kannettiin paljussa ja kauhan kanssa valeltiin vettä niskaamme.

Tamia ja Desire tulivat ihmettelemäään meitä.
Ruuanlaittoa..

Aamiaisella Josefin kanssa























Aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään koulua Josefin ja Johnin kanssa. John oli majapaikkamme isäntä, lääkäri, joka teki leipätyönsä kaukana kotoa, pohjoisessa Malawijärven rannalla.
 Hänen vaimonsa on Roselyn, joka opettaa englantia paikallisessa koulussa.
Muonan uusi koulu..
Varastorakennus ja koulun tontilla kasvavia puita.
Koulun whatsman toi vieraskirjan
Henkilökunnan WC- ja suihkurakennus 
Noin kolmen tunnin ja lukuisten kyselyjen jälkeen löysimme koulun. Siellä katsastimme paikan ja kirjoitimme nimet vieraskirjaan. Palattuamme saimme papaijaa pöytään. Käytiin vielä Fatima-marketissa Johnin saattelemana, ostettiin kylmää vettä ja banaaneja ja palattiin iltapäivälevolle.


Tuleva ateriamme

Koulun etsintäreissulla tuli vastaan mies, jolla oli iso kala ja kana roikkui pyörän sarvessa. Mies pysähtyi ja kana putosi ja kunkkasi piiloon auton alle. John osti kalan ja kanan, jonka saivat lopulta auton takakonttiin. Sanoin, että haluaisin päästää kanan vapaaksi ja seuraavalla tiedustelupaikalla kana hyppäsi istuimen selkänojalle ja siinä minä sitten seurustelin tulevan ruokani kanssa.
Päivällä oli ruokana kalaa ja riisiä, illalla kanaa ja puuroa ja vihanneksia- syötiin käsin. Joka aterialla oli ensin vettä käsien pesua varten.
Illalla oli sähkökatkoja, piti ruveta aikaisin nukkumaan. Saimme kuitenkin iltakahvit, kun ostimme murukahvia Fatimalta. Myöhemmin kahvit tuli talon puolesta, kun huomasivat meidän pitävän siitä.
Selkää ja jalkoja särki vielä pompotuksen jälkeen ja yö meni pyöriessä ja hikoillessa. Huoneessa oli puhallin, mutta heikkotehoinen ja kun oli sähkökatkoja, ei toiminut ollenkaan. Ja päällä vielä tiheä moskiittoverkko.





12.10.Perjantai. Aamulla kahvia ja keksejä ja riisipuuroa, joka oli oikein hyvää, tummaa riisiä.
Kävimme kävellen etsimässä lähikoulua,jonne piti viedä taideprojektimateriaalit ja jossa Roselyn oli opettajana,  mutta emme kovinkaan pitkälle jaksaneet siinä helteessä. Liuta lapsia kipitti perässä rahaa vaatimassa, kun kuvia otettiin. Joku nainen kehotti pyytämään rahaa, tämä oli ainoa kerta kun rahaa pyydettiin Muonassa.

Kylän lapsia...

Lounaan jälkeen tultiin kertomaan, että Santo oli tullut tapaamaan meitä. Ja niinpä olikin ja Frankin kanssa hienolla maasturilla. Frank on entinen kansanedustaja ja nykyinen Malawin suurlähettiläs Mosambikissa.



Kuvassa olemme oikeassa järjestyksessä.... 

Niinpä mentiin taas koululle heidän kanssaan ilmastoidussa autossa. Emme kuitenkaan päässeet sisään, kun watchman ei ollut paikalla. Katselimme paikkoja ja ympäristöä ja otettiin kuvia.



Takaisin palatessamme he näyttivät Bandes Residence majatalon, johon olimme luulleet tulevamme majoittumaan. se  oli sama, minkä olimme netissä nähneet. Santo sanoi varanneensa meille majoituksen ilmoittamatta sitä kuitenkaan meille.
Emme uskoneet, mutta emme sanoneet sitä. Frank sanoi suosittelevansa paikkaa meille eikä missään tapauksessa suosittelevan paikkaa, missä jo olimme majoittuneet. Meidän majapaikkamme oli kuitenkin meille hyvä, keskellä kylää ja huolto pelasi kun taas tämä toinen oli aivan autio, yksi vanha mies paikalla ja ruoat olisi pitänyt tuoda jostakin, en tiedä mistä. Hyvä puoli olisi ollut lyhyempi matka koululle, jonne oli täältä kolme kilometriä kun taas Muona Business Centeristä oli kuusi kilometriä.
Oma paikkamme aivan mainio, ihmiset iloisia, nauravia ja erittäin ystävällisiä, tervehtivät, vilkuttavat, kättelevät, pysähtyvät juttelemaan. Suurin osa puhuu englantia.
Normi ilta, oli kuuma ja kaiken lisäksi sähköt katkesivat. Yö oli tukala.



Business Centerin edustaa..



Vaatekauppa 

 13.10 Lauantai. Aamulla aikaisin ylös, ennen kuutta alkavat jo pumpata läheisestä kaivosta vettä ja olla muutenkin työn touhussa. Musiikki alkaa soimaan läheisessä kojussa olevista ämyreistä. Sieltä tulee musiikkia ja elokuvien äänitteitä ja raikuu yli kylän ja kun katkeaa, silloin tietää, että sähköt on poikki.


Muonan kylän yleinen kaivo..
Kankaita ja kenkiä..

Jyvien erottelua ja torimyyjiä...
Käytiin kävelyllä Fatimassa ja yritettiin valvoa vähän myöhempään, mikä oli haastavaa, kun sähköt taas katkesi jo puolenpäivän jälkeen ja mitäpä pilkkopimeässä teet, pimeä tuli klo 18.
Vessassa muutaman kerran juoksuttanut ja ruoka ei maistu, epäilen malarialääkitystä syyksi.


14.10.Sunnuntai. Aamulla ylös klo 6 kuten tavallista. Yö oli kuitenkin mennyt yllättävän hyvin, eka yö täällä, jolloin tunsin nukkuneeni. Ensin lenkille, sitten aamiainen ja suihku, eli soikko vettä betonikopissa, mutta sekin tuntui hyvältä sen hetken ja heti alkaa taas hiki lentää. Sukkaparin olen saanut kudottua pahinta paistetta pakoillessani.



Aamiaisella..

Roselyn kertoi aamulla, että koululla ovat innoissaan taideprojektista. Tiistaina mennään viemään materiaalit koululle.





15.10 Maanantai. Paikallinen äitienpäivä. Kävimme kävelyllä yms normaalitoimet, jotka ovat kaikki täällä aikaa vieviä.


Projektipolkupyörän huolto sujui hyvin Muonassa.




Pauli testaamassa huollettua pyörää.
Härkävankkurilla jauhokuljetus ja koulukyyti.



Polkupyöränkeskiöstä tehty lelu
Leluntekijät 

  Roselynin kanssa sovittiin seuraavanpäivän kouluvierailusta.



16.10. Tiistai. Nousimme ylös klo 6 maissa ja keräsimme kaikki taideprojektimateriaalit reppuun. Aamiaisen ja aamutoimien jälkeen, n. klo 8 lähdimme talsimaan koululle reppu pyörän tarakalla. Blessings lähti saattamaan meitä.
Koululle päästyämme vastaamme tuli pieni poika, joka polvistui eteeni ja ojensi kätensä minulle ja sitten Paulille. Oikein sielua riipaisi!!!


Luokkakoot suuria



Pieniä ja innokkaita koululaisia....

Malawissa vuodenaikoja on kolme.

Luokan säännöt..
Koululla oli lämmin vastaanotto. Ensin juttelimme rehtorin toimistossa ja sitten hänen ja Roselynin opastuksella lähdimme kiertämään luokkia 1-8. Koulussa on yhteensä 1400 oppilasta, joten luokat olivat todella täynnä ja mikä vastaanotto!! Sitä hymyä ja vilkutusta ja innostusta! Uskomatonta!




Oppilaiden tervehdys Suomeen.


Ruuanjako keittiössä..
Kouluruokailua..

Astioiden palautus...



Olimme jo viimeisessä luokassa, kun kello kilisi ja alkoi aamiaistauko ja koko lauma vilisti puurolle. Pieniä jalkoja tuntui olevan koko maailma täynnä. Saivat nopeaan tahtiin puurolautasensa, jonka tyhjensivät käsin. Kouluruoka kelpasi!!
Vielä juttutuokio rehtorin toimistossa ja luovutimme materiaalit projektia varten ja lähdimme opettajien ja n. 1000 oppilaan saattelemana pois.



Rehtori näyttämässä opetustiloja..

Oppilaat puun varjossa...


Puun alla oli alakoululaisia oppitunnilla. Eka luokka, ns vapaaluokka, voivat tulla ja mennä mielensä mukaan.


Olipa kokemus, hieno sellainen!


Juomatauko..


Naiset pyykinpesulla....


Aurinko olikin sitten kivunnut korkealle ja tulomatka oli yhtä tuskaa, vaikka matka ei ollu pitkä. Asteita oli n. 40 ja tuntui, ettei jalat tottele. Lähetimme Blessingsin pyörän kanssa Business Centeriin ja menimme matkan varrella olevaan jokeen kivelle istumaan. Joessa oli vettä nilkkoihin asti kuivuuden takia, mutta siellä oli pyykillä useita naisia, jotka juttelivat ja naureskelivat pyykätessään. Kun huomasivat meidän ottavan kuvia, alkoivat poseeraamaan ja riemua näytti riittävän.

Aikamme istuttuamme jatkoimme matkaa ja lopulta pääsimme perille, jossa Blessings kantoi meille virvokkeita ja olo tasaantui.



Polkupyörätakseja

Polkupyörätaksilla kotia..

Moottoripyörätaksi ja takana minibussi



Hetken levättyämme Pauli lähti Fatimaan hakemaan vettä ja palasi lounaalle kertoen, että oli löytänyt meille autokyydin.
Pauli viestitti Santolle, että on hommannut kyydin koululle ja että Santo voisi tulla samalla kyydillä. Ei kuulunut vastausta. Pauli lähetti uuden viestin Pirkon kautta. Ei kuulunut taaskaan vastausta.
Ilta pimeni ja sähköjä ei ollut ja lopulta päätimme ruveta nukkumaan. Oli todella tukalan kuuma, ilma ei vaihdu ja tiheä moskiittoverkko ympärillä. Tuntui, ettei saa ilmaa, välillä täytyy nousta sängyn laidalle hengittelemään. Nämä illat ovat pahimmat, kun ei ole sähköä ja puhallin ei pyöri, väsyttää, mutta ei saa nukuttua.
Lopulta sähköt tulee ja puhallin alkaa pyöriä. Se ei jäähdytä, mutta kierrättää edes ilmaa ja tuntuu paremmalta.


17.10. Keskiviikko. Muutaman tunnin pyörimiseen jälkeen klo 5 aamulla on jälleen valoisaa ja mukava nousta ylös. Nämä aamut ovat täällä parhaat.

Santolta tuli viesti, että tulevat Frankin kanssa hakemaan koululle, mutta Pauli torppasi, koska oli kuskin jo tilannut. Kuski oli Brian, rakentaja, joka Muonassa saneerasi sairaalaa.

Aamiaisen jälkeen klo 8 kuski tuli ja Pauli lähti koululle. Minä jäin siivoamaan ja kirjoittelemaan muistiinpanoja, koska ei minusta varmaan olisi puun istutuksessa ollut paljon apua. Joutoajat kudoin sukkia hyväntekeväisyyteen jouluksi kotimaahan ja tännekin pienelle tytölle tässä pihapiirissä. En ole ennen kutonut sukkaa 40 asteen helteessä.


Kyläpäälliköt











Koulukomitea



Koululle oli tullut Santo ja Frank sekä kyläpäälliköt ja koulukomitea ja siellä olikin vaalitilaisuus.

Palaveri kyläläisten kanssa..


Pauli oli omalla kyydillä ja oli siellä keskustellut ihmisten kanssa vaalitilaisuuden jälkeen yhdistyksemme toiminnasta.


Pauli, Nandilimbe ja kylän lapset pitivät uuden koulun ensimmäisen jumppatuokion.

Koululle johtavatie, puu keskellä tietä..

Pieni tyttö päiväkävelyllä.


Auton korjausta puun varjossa.

Uskaltaiskohan mennä lähemmäksi kuvanottajaa?
Omakuva ihmetytti.



Pirkon lahjat jaettiin tytöille ja otettiin kuvat.

Mplaso, Kallollni ja Eliza
Roselyn kertoi Kallolnille koko penaalin  kuuluvan hänelle .




Pienen tytön tervehdys....


 18.10  Torstai. Santoa ei näkynyt, Santo oli aikonut tuoda kuitit ja kirjanpitonsa torstaina.
Kävimme Fatimassa ja siellä pieni, polvenkorkuinen punamekkoinen tyttö nykäisi minua puserossa ja ojensi pienen kätensä. Liikuttavaa.




Ninan lahjat jaettiin. Lapset innoissaan piirtelevät ja käyvät näyttämässä aikaansaannoksiaan. Lämpötila 39 astetta. Pauli kävi pelaamassa, innokkaita pelaajia riitti. Illalla meni sähköt ja siinä pimeässä istuessamme tuli paikalle ääni, joka kertoi olevansa Johnin veli ja hän istahti juttelemaan kanssamme. Ja ihan oikeasti oli niin pimeä, että kuulimme vaan äänen. Hänen lähtiessään olin näkevinäni jotain punaista, joka myöhemmin osoittautui hänen paidakseen.


Innokkaat piirtäjät...

Lastentunti.....




Sulkapallopelin opettelua..
Naisenergiaa kentällä..





19.10. Perjantai. Santo kysyy, are we back. Hän oli luulevinaan, että olimme kaupungissa käymässä ja vastasimme hänelle lähtevämme seuraavana päivänä eli lauantaina.
Lähdimme Fatimaan ja Santo tuli hakemaan meitä sieltä n. klo 16.




Kirjanpitoa tutkimassa..


Palasimme takaisin ja tutkimme Santon tuomia papereita. Pauli piti tiukan kuulustelun ja minä yritin selittää, miten ja miksi Santon tulisi menot merkitä. Santo lähti noin klo 18.
Brian kävi varmistamassa seuraavan aamun lähdön Blantyreen. Ilta oli hyvä, tuuli hiljalleen. Pauli kävi pelaamassa. Sähköt toimi aamuun saakka.



20.10 Lauantai. Pakkasin laukut ja sähköt vaihteeksi katkesivat. Aamiaisen ja kahvin jälkeen Brian tuli ja lähdimme matkaan. Meno oli helpompaa kuin tullessa, koska oli valoisaa. Katselimme kauhulla tietä, jota olimme säkkipimeässä tulleet. Olimme todella onnekkaita, ettei mitään sattunut. Uskomatonta! 60 km erittäin huonoa tietä, monttuja, kivikkoista, joenpohjaa yms.


Muonan tie...

Tietyön kohdalla joenylitys...

Paikallista ajokulttuuria...
Saavuimme iltapäivällä hotelli DMS:n Blantyren laidalla. Huone oli hieno, iso vuode, kylpyhuone,
paljon laskutilaa, luksusta maalaiselämän jälkeen.

DMS hotelli


Kukkiva puu Blantyressa..

Päätettiin lähteä kävelemään kaupungille. Lähtiessä aulassa tervehdittiin portugalilaisia hotellivieraita. Käveltiin jonkin matkaa ja kysyttiin sitten vastaantulijalta neuvoa keskustaan ja pieleen meni. Ajauduttiin jonnekin epämääräisen näköiselle markkina-alueelle. Alkoi hämärtää ja pelko alkoi hiipiä mieleen, kun emme tienneet, mihin päin pitäisi lähteä. Yhtäkkiä jostain ilmaantui auto, jossa näin hotellissa tapaamamme portugalilaisen kasvot ja hän pysähtyi. Autossa mukana oleva, ilmeisesti malawilainen, nainen hommasi meille taksin, jolla pääsimme Wimpyyn. Söimme kanaa ja jälkiruoaksi kahvia ja todella herkullista suklaakakkua. Wimpyn edestä saimme Rolexin, taksin, ajamaan meidät hotelliin. Loppuilta leväten ja nukkumaan.


21.10. Sunnuntai. Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen aamiaiselle, joka oli pienoinen järkytys hienon hotellin aamiaiseksi, kahviakaan ei ollut, oli loppu. Palvelu oli ensiluokkaista, mutta aineet puuttuivat.

Kassakuitti talteen, ovella usein tarkastettiin kuitit...

Lähdimme kauppaan Shopriten ostoskeskukseen, jossa kaupat sulkeutuivat aikaisin sunnuntaina. Söimme pitsaa ja jäätelöä ja saimme portilta otettua taksin, joka vei meidät kaupungille. Kävellessämme tuli vastaan postikortin myyjä, joka vakuutteli postin olevan auki, että saisimme postimerkit. Kortit ostettiin, mutta posti ei tietenkään ollut auki.
Kävelimme Wimpyyn, jossa söimme jotain peruna-salami-muna-kinkku-hässäkkää ja päälle tietenkin kahvi ja ihana suklaakakku. Wimpyn edestä otimme taksin, jonka ristimme Rolexiksi ja joka
 vei meidät takaisin hotelliin. Ja sitten kylpy olikin tarpeen hikisen päivän jälkeen.
Huoneessa oli jäähdytyslaite joka tietenkin pysähtyi, kun sähkö katkesi. Onneksi katkos ei ollut pitkä ja saimme taas nukuttua kunnolla.



22.10. Maanantai. Aamiaiseksi saimme puuroa ja kahvia, ihan hyvä. Syötyämme lähdimme Rolexin kanssa etsimään turisti-infoa ja samalla käymään postissa saadaksemme kortit lähetettyä. Saimme postimerkit, mutta kirjekuoria ei postissa ollut. Kadulla taas oli pitkä rivi kirjekuoren myyjiä ja saimme lopulta asian toimitettua. Kallista muuten oli postitus!

Varjot olivat keskipäivällä todella lyhyet. Kirjekuorien myyjät odottivat aidan vieressä.


Löytyi lopulta turisti-infokin ja saimme haluammme esitteet.
Käveltiin sitten taas kaupungilla ja poikkesimme second hand kauppaan, jossa myytiin vaatteita. Sieltä löytyi jopa suomalainen lippis.
Palattuamme hotelliin Brian soitti ja kävi hakemassa meidät. Mentiin Casa Miaan syömään ja samalla tehtiin hotellin kanssa diili 10 päiväksi lähtöpäiväämme, 6.11. saakka.
Normi ilta hotellissamme, DMS:ssa, vähän sähköongelmia...


Luonas Blanturessa..


 23.10. Tiistai. John soitti ja menimme taksilla kaupunkiin tapaamaan häntä. Kävimme syömässä ja maksoimme hänelle täysihoidon lauantaihin saakka, jolloin lähdemme Muonasta Blantyreen.
Taksilla takaisin DMS:aan.


Iltapäivällä soitti Brian ja kävi hakemassa meidät syömään Wimpyyn ja sen jälkeen kotiinsa perheensä luokse, vaimo ja 3 lasta. Olimme ostaneet secondhandista pari pehmolelua vietäväksi lapsille Muonaan joten meillä oli pehmolelu viemisiksi lapsille.
Brian toi meidät takaisin hotellille, jossa sähkökatkot piinasivat koko illan. Kokki toi meille huoneeeen ison pannullisen kahvia.

Kauppoja matkalla..

Perillä Business Centerissä..


24.10. Keskiviikko. Aamiaisen jälkeen maksettiin hotelli ja odoteltiin Briania hakemaan meitä.
Pomppukyydillä taas Muonaan, jossa meillä oli sydämellinen vastaanotto, ikäänkuin olisivat ikävöineet meitä. Lapset tulivat näyttämään piirrustuksiaan ja kun annoimme tuliaisnameja, sitten joka viiva erikseen käytiin näyttämässä.
Santo tuli yllättäen käymään ja toi kaikki paperinsa, joita olimme pyytäneet.
Kerromme hänelle, että aiomme pitää perjantaina koululla juhlat.
Uusi moskiittoverkko

Vaihdoimme huoneeseemme moskiittoverkon, joka oli vähän korkeampi ja ilmavampi.
Sähköt meni poikki koko illaksi, joten söimme sitten kynttiläillallista ennen nukkumaan menoa. Yö oli harvinaisen hyvä, ei nihkeä ja sähkötkin tulivat lopulta.

25.10. Torstai. Aamiainen klo 6.30.

Asemapiirros laminoituna..

Santo tuli käymään ja näytti asemapiirrosta koulun alueelta. Toteutus kuitenkin jotain ihan muuta.

Annoimme Santolle ohjeen: ostamme kuittivihkon ja kalenterin, jotka lähetämme tänne Brianin mukana ja kalenteriin tulee päivittäin merkitä tehdyt työt, kuka tehnyt, mitä maksettu yms.
Santon jälkeen tuli Nintendo juttelemaan.
Pli kuuma päivä Pauli kävi pyörällä Fatimassa.




Koululaisten piirustukset valmiina mukaamme Kajaaniin.. 

Oli kuuma päivä. Roselyn toi lasten piirtämät kuvat.
Sähköt katkesivat jo aamupäivällä ja tulivat taas illalla klo 20 sammuakseen taas aamulla varhain.




26.10. Perjantai. Aamiainen taas normaalisti n. klo 6. Aamiaisen jälkeen lähdimme Fatimaan ostamaan lisää vettä ja keksejä yms. iltapäiväksi koululla pidettäviä juhlia varten.



Johtajaopettaja pyysi arvostelun heidän koulustaan..

Yksi harvoista  näkemistämme aurinkopaneleista oli toiminnassa opettajan asunnossa.


Keittiöhenkilökunta puhdistamassa ruokapatoja..



Pauli kävi Rosen kanssa toimivalla koululla katsomassa heidän ruokailun järjestämistä. Oppilaat maksavat 300 KMK/vuosi eli alle 0,4EUR/vuosi ruokailusta. Tällä maksetaan keittäjien ja watchmanin palkat. Tarvikkeet tulevat joltain hyväntekeväisyysjärjestöltä. Keittäjät tulevat töihin klo 3 yöllä.





Ilmapallot..

Karkkijono..
Juhlivia lapsia..




Limujono...
Omatalolippis Watchmanilla..

Iltapäivällä lähdimme koululle, jonne oli kerääntynyt koulukomitea ja kyläpäälliköitä sekä liuta lapsia. Menimme Brianin kyydissä, Rose ja Blessings lähtivät mukaan ja tarpeen olikin. He Brianin kanssa ottivat haltuunsa tarjottavien jakelun. Lapset lauloivat ja kaikilla oli hauskaa.
Santo oli tullessaan käynyt hakemassa pyörän haltuunsa Business Centerin pihasta.
Hän myös näytti videon, jossa naiset kaivoivat kuoppaa puuntaimille, jotka olivat vasta itäneet. Kaivauspalkkion Santo vaati Paulilta.
Viimeinen ilta Muonassa, vähän haikea olo. Haastavat olosuhteet, mutta niin uskomaton tunnelma, hienot ihmiset.




27.10. Lauantai. Lähtöpäivä Muonasta. Aikaisin ylös, loput pakkaukset ja aamiainen


Nämä laukut ovat koulun varastossa odottamassa oppilaita uuteen kouluun..

Onneksi ei enää kuutta laukkua, olimme jättäneet 2 isoa laukkua tavaroineen koulun varastoon jaettavaksi myöhemmin, kun koulu käynnistyy.
Brianin oli määrä tulla klo 10 hakemaan meitä.
Santtu kävi yllättäen tuomassa listan oppilaista, jotka olisivat aloittamassa koulunkäynnin.
Pihalle alkoi kerääntyä ihmisiä meitä saattamaan ja siinä iloa pidettiin.

Hokkuspokkus taikatemppu..
Hyppynarulla haskanpitoa...

Yhteiskuva saattajistamme..


Oli hyppynarut ja hokkuspokkusjutut ja otettiin valokuvia toisistaan. Jälkikäteen sieltä on tullut facebook kavereita.

Tungosta sillalla...

Brianin pomppukyydillä mentiin Blantyreen ja Shopriteen ostamaan Santolle kuittivihkoa ja työkirjaa. Syötiin pitsat ja Brian toi meidät Casa Miaan. Huone ei ollut kummoinen verrattuna edelliseen kertaan ja netti pätki.



28.10. Sunnuntai. Huonosti nukutun yön jälkeen kävimme aamiaisella ja lähdimme kaupungille.




Matkalla kaupunkiin tapasimme lapsiryhmän hoitajineen, he olivat läheisestä Open arms orpokodista.
Erästä rakennusta kiellettiin kuvaamasta, emme päässeet perille, miksi.
Päivä kului iltaan, käytiin syömässä ja sitten nukkumaan.




29.10. Maanantai. Aamiaisen jälkeen Pauli kävi kysymässä, saisimmeko huoneen, jossa olimme olleet aikaisemmin ja onnistui! Muutimme sitten taas ja kaikki oli hyvin.
Kävimme taas kaupungilla ja menimme liikkeeseen, jossa olimme nähneet pulpetteja.
Hinta oli noussut ja pulpetit olivat tosi pieniä, istuin oli erillinen.
Menimme sitten erään hotellin aulaan kyselemään hintoja Malawijärven retkistä ja olivat tosi kalliita. Virkailija lupasi vielä ilmoitella meille lisää vaihtoehtoja.

Kissa katseli meitä ihmeissään..

Kävimme kaupassa ja siellä majaili myös kissa, josta otimme kuvia.
Yritimme etsiä Kabul Lodgea, mutta totesimme sen olevan liian kaukana.




30.10. Tiistai. Aamiaisen jälkeen taas matkatoimistoon toteamaan, ettemme lähde heidän retkille.
Käveltyämme hetken löysimme paikallisen matkatoimiston, jonne aioimme mennä seuraavana päivänä.

31.10. Keskiviikko. Aamiaisen jälkeen käytiin varaamassa auto ja kuljettaja seuraavaksi päiväksi.
Oli puhe, että auto tulee täyden tankin kanssa seuraavana aamuna hakemaan hotellilta.
Oli kuuma päivä 35-36 astetta. Kyselimme respasta hierojaa ja he lupasivat tilata huoneeseen hierojan, joka sitten kävikin ja oli ihan hyvä.






Uimme hotellin altaassa ja lähdimme kaupungille, jossa päädyimme kiinalaiseen kauppaan. Ostimme sieltä värikynät ja vihkoja ja pienen potkupallon vietäväksi hotellimme lähellä olevaan orpokotiin, joka oli Open Arms järjestön. Olimme tavanneet lapsia hoitajineen kadulla, jota kuljimme kaupunkiin mennessämme ja kysyimme heiltä, josko voisimme käydä siellä.

1.11. Torstai. Aamiaisen jälkeen klo 8 tuli kuljettaja hakemaan meitä Malawijärvi retkelle, mutta toisin kuin oli sovittu, tankki ei ollut täynnä, joten jouduimme menemään tankille. Täällä maksetaan auton vuokra ja polttoaine erikseen ja heillä ei useinkaan ole rahaa täyttää tankkia ennen matkaa. Saatiin mutkien kautta tankattua, bensa- asemalla ei kelvannut luottokortti ja käteisautomaatista loppui raha, mutta lopulta eri vaiheiden jälkeen pääsimme matkaan. Täällä yleensä asiat hoituu, mutta harvoin suunnitellulla tavalla, mutkia tulee matkaan, mutta lopulta hoituu. Ei pidä olla hätäinen, minne on kiire?

Baobao tree
Phyton tree



Elefantteja..

Virtahepo


Ajoimme kohti Malawijärveä ja matkalla kävimme Liwonden kansallispuistossa.Maksettuamme saimme oppaan mukaan ja ajelimme puistossa parin tunnin ajan, näimme villieläimiä laumoittain.

Mangoaika oli parhaillaaan..

Malawijärvi

Jatkoimme matkaa järveä kohti ja lopulta illansuussa saavuimme Malawijärvelle
Cape McLear kansallispuistoon.
Joimme rannalla kahvit ja oli samantien lähdettävä paluumatkalle, koska ilta alkoi hämärtää. Hetken aikaa saimme palatessa katsella maisemia ennenkuin tuli pimeä ja siellä se tarkoitti todella pimeää, valoja ei näkynyt missään. Matkan varrella oli marketteihin, kojuja tien varrella, ja todella paljon ihmisiä. Sitten taas pimeää tietä.
Ihmisiä saattoi kulkea tiellä eikä minkäänlaisia heijastimia. Kuskin täytyy olla todella varovainen.
Lopulta noin klo 23 pääsimme hotellille, jonka ravintola oli jo kiinni. Onneksi oli muutama keksi ja teetä huoneessa.




2.11. Perjantai. Aamiaisen jälkeen lähdettiin setvimään edellispäivän retken loppulaskua.
Paikalla oli Ephraim, joka selvitettyään meidän tilityksen, kysyi, voisiko hän puhua meidän kanssa omista asioistaan. Hänelle kävi selväksi, kenen asialla Malawissa olimme. Hän oli päässyt yliopistoon ja käynyt siellä kevätlukukauden ja nyt oli saanut kirjeen, ettei voi jatkaa opiskelua, ennenkuin maksaa lukukausimaksut. Hänellä ei ollut rahaa siihen, eikä perheellä ollut mahdollisuutta auttaa. Pyysimme häntä tulemaan illemmalla hotellille.
Ja hän tuli ja esitti kaikki asiaa koskevat dokumentit.
Päätimme Paulin kanssa ryhtyä tukemaan hänen opintojaan.



Taidekahvilassa

3.11. Lauantai. Efraim tuli aamiaisen jälkeen ja kävimme pankissa maksamassa hänen lukukausimaksunsa. Poika oli täpinöissään ja sanoi tekevänsä mitä tahansa hänen haluttiin tekevän. Opiskelu jatkuu vielä 2 vuotta ja yritämme kerätä hänelle rahat lukukausimaksuja varten.Toivottavati onnistumme tässä hankkeessamme. Hieno poika.
.

Open arms orpokoti..

Iltapäivällä vierailimme läheisessä orpokodissa ja veimme sinne ostamamme tavarat

4-5.11 Sunnuntai-maanantai.Kävimme Limbessä urheilukeskuksessa katsomassa keilahallia.
Urheilukeskuksen johtaja esitteli meille golfradan  ja tenniskentät...

Ulkoilma keilaus...

Keilahalli oli nurmikenttä ja keilaus tapahtuu ulkosalla. Rata ei ollut käytössä, eikä meillä ollut aikaa käydä uudelleen. Mielenkiintoinen kokemus kuitenkin.
Vietimme viimeiset päivät Blantyressa katsellen ympärillemme ja jättäen hyvästit tälle hienolle paikalle.


6.11. Tiistai. Aamiaisen jälkeen lähdimme lentokentälle suuntana Johannesburg ja Kapkaupunki, jossa vietimme seuraavat 10 päivää ja se oli sitten taas uusi seikkailu kaikkine uusine kuvioineen.

Kaiken kaikkiaan aika Malawissa oli haastava kuumuuden ja alueellisten olosuhteiden vuoksi mutta samalla myös kiehtova, haluamme mennä sinne uudelleen. Asiat siellä hoituvat, joskin mutkien kautta, se vaatii vaan kärsivällisyyttä. Ihmiset ovat aitoja ja ystävällisiä.
Nyt maailma on taas erinäköinen ja on mukava saada viestejä Afrikan sydämestä.






tiistai 7. toukokuuta 2019

Eskarilaisten ja ekaluokkalaisten työpöydät ja pulpetit ovat tekeillä Muonassa - mallikappale on valmis

Työpöytä-/pulpetti-asia on edennyt. Eskarilaisille on tulossa kuuden lapsen istuttava matala työpöytä penkeillä ja ekaluokkalaisille kahden lapsen istuttava pulpetti.

Sekä työpöydät että pulpetit valmistetaan Muonassa käsityönä. Hintaa ei saatu tingityksi enää alemmaksi ja lopulliseksi hinnaksi jäi 80 e/kpl ja kun tarve on 60 kpl, niin lasku on kyllä aika iso. Mutta luvassa on tarjolla olleista malleista se kestävin malli. Hintaero oli sen verran pieni, että lujarakenteisin malli on perusteltu valinta. Puuosa on mahonkia ja metalliosa on terästä.

Alla on kuvaa pulpettimateriaaleista. Näkyypä pulpettien runkojakin olevan jo valmiina.


 

Käytettävä puu - mahonki - näyttää kyllä kauniilta - ja niin saa ollakin. Voi vain kuvitella mitä kaikkea lasten mielissä liikkuu, kun he noita puun syiden muodostamia kuvioita katselevat.






Siinä onkin sitten valmis pulpetin runko kokoon hitsattuna.











Tässä on vielä linkit videoklippeihin. Pulpettien rakennusverstas on Muonassa sellaisessa paikassa, että mobiiliyhteydet ovat paremmat kuin koulun rakennustyömaalla. Niinpä olemmekin saaneet mukavasti kuva- ja viedeomateriaalia asiasta.
https://www.youtube.com/watch?v=xehlcwIt5YQ
ja tässä toinen, jossa on mallikappale valmiina,
https://www.youtube.com/watch?v=jDBdmL-VsR4 .
Hyvin on homma edennyt.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Ajankohtaista Muonasta - loppuponnistus pulpettien, yms. hankkimisessa - tule mukaan talkoisiin!

Sadekausi päättyi Muonassa maaliskuun lopussa. Itse kukin meistä on jännittänyt, että miten Muonalle ja meidän koulurakennukselle käy, kun uutiset rankkasateista, tulvista ja maanvyörymistä kiirivät Suomeen. Muonahan on Etelä-Malawissa, joten läheltä meni. Muonassa tulvi, mutta pahemmilta onnettomuuksilta vältyttiin.
Paikallinen tontin lahjoittaja oli sikäli viisas, että lahjoitti tontin ylängöltä, jolloin tuleva koulu on paremmassa suojassa tulvilta.  Aiemmissa blogeissa on asiaa ja videoklippejä sateista ja tulvista, joten  niistä ei tässä tämän enempää.

 Raijan Nenolan ja Pauli Rossin Muonassa olo tuotti meille ja meidän kouluhankkeelle monenlaista hyvää! Eipä voine kyllin kiittää heitä kaikesta siitä työstä, mitä he vapaaehtoistyö-reissullaan tekivät.🌹🌹🌹

Raija ja Pauli tutustuivat kaiken muun ohella ihmisiin, jotka ainakin ensivaikutelmalta vaikuttavat luotettavilta yhteistyökumppaneilta. Ja luotettavat yhteistyökumppanithan ovat todellakin meille enemmän kuin kullanarvoisia. Tarvitsemme Muonaan vahvoja ja luotettavia ihmisiä, joiden kanssa tehdä töitä yhteiseksi hyväksi.

Yksi näistä uusista yhteistyökumppaneista on Roselyne, joka on Business Center-majatalon - jossa Raija ja Pauli majoittuivat - emäntä. Majatalo on pariskunnalle sivuelinkeino ja Roselyne on koulutukseltaan opettaja ja tekee myös opettajan työtä. Hän on ollut yhteydessä paikalliseen kouluvirastoon ja kouluviranomaisiin siellä, Fatima Teacher Development Centre (TDC) :iin (Fatima on yksi Muonan paikallisista kylä-alueista). 

Kuvassa lapset lauluvat Roselynen ohjauksessa Malawin kansallislaulua kiitosjuhlassa, jonka Pauli ja Raija järjestivät koulurakennuksen valmistumisen kunniaksi.
Tässä vielä linkki lauluvideoon, jos joku haluaa katsoa myös tämän https://www.youtube.com/watch?v=9RO7Qps2YpE



Kouluvirasto haluaisi avata koulun tietysti niin pian kuin mahdollista. Mutta ennen sitä koulukokonaisuuden on täytettävä tietty normisto.  Hyvä niin, että tietyt standardit on oltava. Koulun rakentaminen ja rakennusaikainen valvonta on tehty normien mukaan ja itse rakennus täyttää koulurakennus-vaateet. Mutta lisäksi tarvitsemme seuraavat varustelut ennen kuin koulu voidaan avata:

- vessat opettajille
- 2 vessaa tytöille ja 2 pojille
- opettajien toimisto/työhuone
- vähintään 1 talo opettajille asumista varten
- vesihuolto
- henkilöstö (vähintään 4 opettajaa alussa)

Kuten huomata saattaa, niin luettelosta puuttuvat pulpetit ja kouluruokailu, mutta niistä myöhemmin.


Vessojen rakentaminen

Vessojen rakentaminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tuli ongelmaksi se, että hakku osui ilmeisesti kalliomaiseen kovaan maa-ainekseen ja kaivaustyöt hankaloituivat. Maclean Santo on asiaa hoitamassa ja selvittämässä. Nyt luvassa on, että huussien rakentaminen jatkuu huhtikuun 2. viikolla. Sadekausi viivästytti osaltaan niiden rakentamista myös. Oheisessa videoklipissä kuvaa vessan pohjan kaivamisesta.https://www.youtube.com/watch?v=wfBOZ_YDdv8


Opettajien toimisto/opettajien työhuone 

Opettajien työhuone sisällytettiin koulurakennukseen, jotan asia on jo kunnossa.


Vähintään 1 talo opettajille 

Tämä on asia, josta aiotaan neuvotella kouluviranomaisten kanssa siihen malliin, että olisiko mahdollista löytää opettajille tilapäisasunnot tässä alkuvaiheessa. Yhdistyksemme tämänhetkinen rahatilanne on se, että meillä ei ole mahdollisuutta käynnistää opettajien asunnon rakentamista ennen kuin olemme saaneet 25 000 euroa uutta rahaa kasaan. Neuvotteluissa Muonan kouluviranomaisten kanssa on otettava puheeksi sekin mahdollisuus, että jos opettajien asumisjärjestely saataisiin muulla tavoin kuntoon, niin meidän seuraava rakennusvaihe olisikin toisen koulurakennuksen rakentaminen.

Malawissa oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana, mutta useimmiten lapset menevät kouluun vasta 7-8 vuotiaina. Yhtenä syynä koulun aloituksen myöhästymiseen on mm. pitkät matkat. Nyt meidän rakennettavan koulun oppilaaksiotto-alueella on 149 4-6 vuotiasta lasta. Malawin koulujärjestelmässä 1. ja 2. luokka muodostavat hallinnollisen kokonaisuuden, jota voisi ehkä nimittää kouluksi ja/tai pienten kouluksi ja/tai lähikouluksi, jos Suomen koulujärjestelmmästä käsin yrittää Malawin koulujärjestelmää tarkastella.

Mutta jää nähtäväksi, miten neuvottelut kouluviranomaisten kanssa menevät ja mikä on seuraava rakennettava rakennus. 

Vesihuolto

Kuten aiemmin on kerrottu, niin tarkoituksenamme on alun alkaenkin ollut rakentaa porakaivo koulun tontille. Muonan kyläläisillä on kaivo noin 800 metrin päästä alangolla ja he kantavat vetensä vastamäkeen. Jo alun alkaen haaveilimme, että koulun kaivo palvelisi myös kyläläisiä, jolloin vedenkantomatka ainakin osalla kylän ihmisistä lyhenisi ja helpottuisi. Alla olevassa kuvassa on kaivo, josta muonalaiset hakevat nyt vetensä. Lisäksi muonalaisilla on toinen samanlainen kaivo, mutta vettä on käytettävä säästäen, jotta vesi niissä riittäisi. 




Alla on vielä videoklippi, josta näkee tarkemmin muonalaisten nykykaivojen tilanteen.  https://www.youtube.com/watch?v=VTiq0WRcNx 


Kuten videosta näkyy, niin veden laatu muonalaisten nykyisissä kaivoissa ei ole paras mahdollinen. Kun porakaivo saadaan, niin oletettavasti se parantaa huomattavasti myös veden laatua nykyisestä.

Neljä vuotta sitten porakaivon arvioitu hinta oli 1000 euroa, jonka saimmekin silloin lahjoituksena. Nyt kuitenkin on selvinnyt, että porakaivoa ei enää tuolla hinnalla saa. Koulun tontti on ylängöllä ja porakaivo joudutaan sen vuoksi poraamaan syvälle. Hinnat tietysti ovat myös nousseet näiden neljän vuoden aikana. Porakaivon rakentamisen valmisteleutyöt ovat käynnistyneet. Majatalon, jossa Pauli ja Raija majoittuivat, isäntä John Alimoni (aiemmin mainitun Roselynen puoliso), joka on ammatiltaan lääkäri, mutta pitää sivutoimenaan majataloa, on selvittänyt vapaaehtoistyönään, mistä ja millä hinnalla kaivon poraaja löytyisi.  Puheenjohtaja Pirkko Carpenter ja John ovat käyttäneet paljon aikaa aikaa ja energiaa hinnan tinkimiseen ja lopulliseksi hinnaksi jää 4 500 euroa, josta 1000 euroa on kasassa, mutta lisää tarvitaan.  

Alla oleva linkki on Paulin ja Raijan ottamaan videoon Fatimassa olevalta kaivolta. Kaivo muodostaa Malawissakin merkittävän "naisten keskuksen", kuten tältä videolta näkyy. https://www.youtube.com/watch?v=Jo5x6tcNe1s .




Sinänsä videon tilanne näyttää minusta tutulta - ja luultavasti joistakin muistakin ikäisistäni, sillä samanlaisia yhteisiä lähteitä/kaivoja ja pyykkirantoja oli Suomessakin vielä 60-luvullakin. Isoäitini asui kylällä, jossa kyläläisillä oli yhteinen lähde. Niinpä kylän naiset kokoontuivat kesäisin lähteelle pyykinpesuun. Lähteellä oli myös pyykkipata, jossa pyykki keitettiin puhtaaksi. Pyykillä saattoi olla useampikin nainen lapsineen yhtä aikaa tai joku tuli muuten vain juttelemaan, kun savu nousi ikän kuin merkiksi pyykkipadan alta. 

Lapsesta tuo kaikki tuntui mukavalta, kun pyykkipäiväksi valittiin yleensä päivä, jolloin aurinko paistoi. Pyykki asetetttiin kuivumaan leppäpuskiin ja puhtaalle ruohikolle ja niinpä pyykki oli kuivaa jo iltapäivällä ja kotiin voi viedä kuivan pyykin. Muonassa tosin kiusaa liiallinen kuumuus ja kuivuus, joten olosuhde siellä taitaa olla paljon haasteellisempi kuin minun lapsuusmaisemissani.

Henkilöstö (vähintään 4 opettajaa)

Ajatuksenahan on ollut, että Malawin valtio maksaa opettajien palkat, jolloin opettajien rekrytointi on Muonan kouluviraston asia.


Pulpetit/Työpöydät

Alun alkaen suunnitelmamme oli hankkia 40 kahden istuttavaa pulpettia ja hinnaksi arvioitiin 35 e/pulpetti. Kun asiaa alettiin selvittämän, niin pulpettien hinnat vaihtelivat 70 eurosta 100  euroon! Pulpettien välillä on laatueroja, joka ainakin osittain selittää erilaista hintaa. Yhdistyksemme hallitus on kilpailuttanut toimittajia, joita oli 3. Nyt kovan tinkimisen jälkeen hankittavien pulpettien hinta on 80 e/kpl.  John Alimoni on luvannut hoitaa asian niin, että hän hankkii tarvittavan hyvälaatuisen metallin ja puun ja teetättää paikallisilla ihmisillä pulpetit 80 e/kpl. Kuvassa on tämä kalliimpi pulpettimalli. 




Pulpettien hinta pääsi meidät kaikki kyllä yllättämään, mutta kuten jo tiedettyä, Muonassa puu ja metalli ovat todella kallista tavaraa ja sitä kumpaakinhan näissä pulpeteissa on. 

Nyt on käynyt esille myös se, että Muonan koulun Koulukomitean mielestä pulpetteja pitää olla 64 kpl eli 32 kpl/luokka, koska oppilaita olisi tulossa enemmän kuin aiemmin täällä Suomessa suunnittelimme. Lisäksi puolet pulpeteista tehdäänkin pienten lasten kouluun eli 6 vuotiaille sopiviksi pöytä-penkki-yhdistelmiksi. 

Tähän mennessä Koulu Malawin lapsille - aineettomien lahjojen kaupassa on myyty pulpetteja 996 euron edestä. Jos ja kun pulpetteja tarvitaan 60 kpl, niin kokonaishinnaksi tulee 4800 euroa. 

Summa tuntuu tosi, tosi suurelta. Lohtuna tässä on onneksi se, että pulpettien tekemisen työpalkat jäävät paikallistalouteen ja edesauttavat paikallisten perheiden toimeentuloa. Mutta tarvitsemme pulpetteihin siis lisää rahaa lähes 4000 euroa! Toivomus onkin, että mikäli mahdollista, tukisit pulpettien hankkimista koululle. Tässä on linkki Aineettomien lahjojen kauppaan Koulu Malawin lapsille, jossa voit tehdä ostoksia/lahjoituksia pulpetti/työpöytien hankkimiseksi
https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/product/1f4c4f1b929fe30c7f46bbd70ac28d67/  


Kun pulpettien hinnat ovat noin korkeat, niin ei olekaan ihme, että Malawissa suuri osa oppilaista istuu vielä koulussa lattialla, kun pulpetteja ei ole.

Tänne aineettomien lahjojen kauppaan laitoimme kuitenkin myös mahdollisuuden päästä pienemmällä summalla mukaan pulpetti/työpöytien hankintaan. Tässä on linkki tähän vaihtoehtoon.   https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/product/dc10aaeb692b5f6226c8f3371dfb0eb1/


Koulupuvut ja koulutarvikkeet

Koulupukuja varten on tähän mennessä saatu lahjoituksia jo 450  euron edestä ja kun kokonaistarve on 1200 euroa, niin lisälahjoitusten tarve on 750 euroa. Koulupuvun hinta on 10 euroa. Linkki koulupukuihin on tässä https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/product/279c832e65b982d3b5bc8ad25799594f/ 

Koulutarvikkeisiin on aineettomien lahjojen kaupan kautta saatu rahaa tähän mennessä jo 570 euroa. Tarve on vielä noin 1500 eurolle. Koulutarvikesetin hinta on 15 euroa. Linkki koulutarvikesetteihin on tässä  https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/product/89dc3c1b97a042f62f4097491adec2ff/

Kouluateriat

Malawin koulussa ei tarjota kouluaterioita. Jos kouluateria on, se saadaan yleensä joltain hyväntekeväisyysjärjestöltä. Me olemme haaveilleet, että voisimme tarjota kaikille lapsille maissipuuron vitamiinilisineen koulussa. Muona on yksi maailman köyhimpiä maita ja ruuasta on niukkuutta kaiken aikaa. Kuitenkin riittävä ravinto on elämisen, olemisen, fyysisen ja henkisen kasvamisen ja oppimisen perusedellytys. Koulukomitean mielestä jo rakennettua varastorakennusta voidaan käyttää kouluruokailussa hyväksi. Ruuan valmistushan tapahtuu ulkona avotulella. Pauli ja Raija kävivät tutustumassa jo olemassa oleviin kouluihin. Nämä ruokailukuvat ovat sieltä. 



Aineettomien lahjojen kauppaan on tulossa myyntiin myös keitto- ja vesiastioita sekä lautasia.







Puiden istutus

Meillähän on ollut myytävänä/lahjoitettavana erilaisia puiden taimia aineettomien lahjojen kaupassa ja kauppa on myös käynyt. Pauli ja Raija tsekkasivat myös puiden istututtamisen tilannetta. Lopputulema on, että puut kannattanee istuttaa juuri sadekauden jälkeen. Voi olla, että taimia on alussa myös kasteltava, joten vettä pitää olla myös saatavissa. Koska puun taimet tarvitsevat hoitoa, niin suunnitelmissa on, että taimet istutetaan vasta sitten, kun koulu on aloittanut toimintansa. Suunnitelmissammehan oli myös, että koululapset opetetaan huolehtimaan puista kykynsä ja ikänsä mukaan. 

Oheisesta kuvasta näkyy miten taimi-istutuksia tehdään malawilaiseen tapaan. Eli taimet, jotta ne eivät tulisi eläinten syömiksi ja tallotuiksi, ympäröidään savitiilistä muuratulla "aitauksella". Eli samantyyppisiä ovat puiden istuttamisen haasteet Malawissa kuin Suomessakin. Taimikoita uhkaavat monenmoiset tuhot: eläimet, tallominen ja kuivuus. Heinittyminen - kuten Suomessa - ei taida olla uhkana Muonassa, mutta ilmeisesti sen sijalla on kuivuus. 

Eli tällasiet suojarakennelmat on meidänkin sitten tehtävä ainakin pihapiiriin istutettaville puille.



tiistai 2. huhtikuuta 2019

Linkki kehitysyhteistyötutkimukseen

Alla olevasta linkistä voit lukea ammattimaisesti kehitysyhteistyötä tekevien fiiliksistä. Meidän yhdistyksellähän on vähän eri tilanne, koska toimimme täysin vapaaehtoistyön pohjalta suoraan paikallisten ihmisten kanssa hyvin syrjäisellä ja köyhällä seudulla Etelä-Malawissa Muonan kylässä. Mutta samaakin on.

https://kehityslehti.fi/lehtiartikkeli/8075/?fbclid=IwAR2hDQ4MF65YjtCNZEc2i_zdKk8VkeUx0yK1nk2DUsFc1n6AnJ7LDwYs1js

Tässä alla vielä kuva malawilaisten naisten taidokkuudesta. Sinänsä polkupyörä on köyhien ihmisten keskuudessa suhteellisen harvinainen kulkuneuvo.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Muonassa sataa yhä ja Maclean Santon äidin talo on sortunut rankkasateen vuoksi

Maclean Santo lähetti viestejä tänä aamuna. Suoranaisilta onnettomuuksiltakaan ei ole enää vältytty. Macleanin äidin talo on sortunut rankkasateiden vuoksi. 


 

Oheisena vielä linkki tänä aamuna Muonasta Maclean Santon ottamaan videoon. 



keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Koulu- ja varastorakennukset ovat säilyneet ehjinä

Hiukan jännittyneenä olemme odotelleet tietoja Muonsta sen jälkeen, kun uutisissa kerrottiin, että sykloni on tehnyt tuhojaan myös Malawissa ja vielä sen eteläisessä osassa.

Tänään illalla saimme sitten Maclean Santolta viestin, että koulu- ja varastorakennukset ovat säilyneet ehjinä ja ovat kunnossa. Siitä saamme olla teodella iloisia ja onnellisia. Vaikka sykloni säästi Muonan seudun, niin sade on tehnyt pahoja tuhoja myös Muonassa. Taloja on sortunut, tulvavesi on vienyt sillat mennessään, vesi on syövyttänyt tiet ammottaviksi railoiksi ja montuiksi. Myös Macleanin äidin talo on sortunut.

Kuten aiemmin lienee ollut jo puhetta, niin Shire-joen sivuhaara kulkee Muonan kylän ohi. Joki tuo vettä, mutta myös tulvia. Tänä vuonna myös ilmeisen pahoja. Edellisenä sadekautenahan satoi niin vähän, että Muonassa kärsittiin kuivuudeta, mutta tämä vuosi on sitten ilemisesti toinen ääripää.

Sade jatkuu yhä.

Tässä on linkki, jossa on tarkemmin eteläisen Muonan tilanteesta http://floodlist.com/africa/malawi-floods-central-southern-regions-february-2019

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Sadekauden videoklippi Muonasta

Muonassa on sadekausi meneillään. Paikallinen joki on myös saanut vettä. Joen ylittäminen sadekauden aikana vaatii kyllä urheiluhenkeä ja kunnon autoakin.

https://www.youtube.com/watch?v=08SdS6qs-rI&feature=youtu.be

Tässä vielä kuvaa joenuomasta kuivana kautena. Martti ja Muonan kylän miesväki ovat tutkimassa syksyllä 2017 joenpohjan hiekkaa ajatuksena, että voisiko sitä käyttää tiilien teossa.

Ehkä muonalasiten kannalta olisi mukavampaa se, että sade- ja kuivat kaudet eivät vaihtelisi näin jyrkästi. Mutta tämä on ollut se rytmi iät ja ajat. Tosin viime vuosina kuivuutta on ollut entistä enemmän. Sadekausikin on saattanu mennä niin, että Muonassa ei ole satanut lainkaan ja viljelykset ovat epäonnistuneet, mutta joki on kuitenkin tulvinut ja kiusannut muonalaisia, koska joki kerää veden ylängöiltä ja Muona on alavampaa seutua.