sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Raija ja Pauli pakkasivat laukut ja lähtivät tänään kohti Malawia

Nyt koitti sitten se päivä, jolloin Pauli ja Raija lähtivät matkaan kohti Malawia. Tässä he ovat jo Helsinki-Vantaa lentoasemalla 4 matkalaukkunsa kanssa. Edessä on kuukauden vapaaehtoistyö Malawissa, Muonassa. Melkomoinen missio siis - kenelle tahnsa. Voi vain kuvitella heidän tunnelmiaan. Toivottavasti he jossain vaiheessa kertovat kuulumisiaan tässä blogissa.


Ennen lähtöä oli tietysti monenmoiset valmistelut alkaen mm. tarvittavien rokotusten hankkimisesta ja päättyen tavaroiden pakkaamiseen. Lisäksi Pauli ja Raija hommasivat itselleen "logopaidat", jolloin heidät on helpompi tunnistaa Muonassa. Ja nimetkin jäävät paikallisille ihmisille paremmin mieleen.



Järjestetty kirjoitustarvike- ja pyyheliina/saippuasetin keräys onnistui hyvin. Tavoite saavutettiin eli Paulilla ja Raijalla on nyt viemisinä 100 kirjoitustarvikesettiä ja 100 pyyheliina-saippuasettiä. Kaiken kaikkiaan viemisiä kertyi 2 matkalaukullista.


Tässä on kirjoitustarvikekeräyksen satoa. Osa lahjoittajista osti tarvikkeet ja lahjoitti ne ja osa lähetti rahaa, jolla sitten Pirkko hankki kirjoitustarvikkeet.


Tässä sitten vielä pyyhepinoa valmiina pakattavaksi.

Suomalainen kirjakauppa ja Osuuskauppa Maakunta Kajaanissa lahjoittivat värikyniä ja piirustuslehtiöitä, joten sekin puoli tuli hoidetuksi.

Ei voi muuta kuin olla iloinen ja tyytyväinen, että keräykset ovat onnistuneet ja nyt vielä Pauli ja Raija lähtivät suoraan paikan päälle viemään apujamme perille. Lisäksi heillä on pitkä lista hommia, jotka pitäisi tehdä tai joita pitäisi viedä Muonassa eteenpäin. Samalla tietysti saamme välitöntä kontaktia ja vuorovaikutusta Muonan kyläläisten kanssa, mikä on ollut myös yhdistyksemme tavoite, auttaa ja tukea ihmsiä mahdollisimman paljon face to face - periaatteella. Samalla tulee tietysti kontrolloiduksi se, että onko kaikki hommat Muonassa hoidettu niin kuin on sovittu ja onko rahat käytetty niin kuin on tarkoitettu. Toivottavasti saamme todeta, että kaikki on hyvin myös Muonassa.

Omasta puolestani en voi kuin kiittää taas kaikkia lahjoittajia ja vielä erikseen Paulia ja Raijaa, sillä he tekevät kaiken tämän omilla kustannuksillaan, maksavat matkansa ja oleskelunsa siellä ihan itse ilman mitään rahallista tukea yhdistykseltämme! Niinhän teki Marttikin jo aiemmin eli auttamishaluisia ihmisiä näyttää aina löytyvän - sen kun vain alamme kimppaan ja toteutamme hyvän tekemistä.

Siis paljon, todella paljon onnea matkaan Raija ja Pauli!💕💕💕💕🙋🙋🙋Toivotaan, että hommat sujuvat ja matkasta tulee myös teille antoisa. Loppupeleissä sitten tärkeintä onkin vain se, että tulette terveenä takaisin (niin simppeliä sitten lopulta kaikki on).

torstai 13. syyskuuta 2018

Ilouutinen kerrottavana - vapaaehtoistyöntekijöitä on taas lähdössä Muonaan



Todellakin, on mukava kertoa, että meillä on taas se ilo ja onni, että vapaaehtoistyöntekijöitä on lähdössä Malawiin Muonaan. Nimittäin Pauli Rossi ja Raija Nenola Kajaanista ovat lähdössä 7.10. kuukaudeksi vapaaehtoistyöhön Muonaan. He maksavat kaikki matkakustannukset samoin kuin perillä olonsa itse, joten yhdistyksellemme ei tule tästä kustannuksia. Päinvastoin, Pauli ja Raija ovat saamassa pitkän työlistan Muonassa hoidettavista asioista! Asioiden hoitamisen lisäksi on tietysti tärkeää, että meillä on mahdollisimman välitön ja elävä yhteys Muonan kyläläisiin.

Lähetä kirjoistustarvikepaketti postissa Kajaaniin...

Nyt meillä on nyt myös mahdollisuus lähettää Paulin ja Raijan mukana kaksi matkalaukullista viemisiä ja tuliaisia Muonan lapsille. Olemme ajatelleet, että täyttäisimme matkalaukut kirjoitustarvikkeilla ja hygieniatuotteilla. Eli jos haluat osallistua viemisiin, niin toivomme, että lahjoitat kirjoitustarvikepaketin, johon kuuluu penaali, kynä, viivotin, pyyhekumi ja terotin ja/tai saippuan ja pienen käsipyyhkeen. 

Paulin ja Raijan viemiseksi on tarkoitus saada kokoon 100 kirjoitustarvike- ja hygieniasettiä. Nyt sitten vaan kirjoitustarvike- ja/tai hygieniasetin hankintaan ja postittamaan ne Pirkko Carpenterille 28.9. mennessä osoitteeseen Kainuunkatu 5 A 22, 87 100 Kajaani. 


Blogipäivityksen yllä oleva kuva on vuodelta 2015, jolloin puheenjohtajamme Pirkko kävi Malawissa ja Muonassa ja vieraili koulussa vieden lapsille tuliasiksi kirjoitustarvikkeita. Malawissa lapset eivät kaikkein köyhimmillä alueilla saa koulusta kirjoitustarvikkeita, vaikka kirjoitustarvikkeet ovat tietysti oppimisen kannalta kaikki kaikessa.  Lapset kokivat sitten iloa ja riemua, kun saivat Pirkon tuliaisina vihkot, kynät ja kumit! Tähän samaan lasten ilahduttamsieen ja pyrimme nytkin, tule mukaan auttamaan!

...tai laita raha tilille

Toinen mahdollisuus on, että laitat halauamasi rahasumman 28.9. mennessä suoraan Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:n Kainuun op:n tilille FI38 5760 03201981 03, jolloin säästyy postimaksujen maksamiselta.  Viite-kohtaan merkintä "kirjoitustarvikelahja lapsille". Pirkko, Pauli ja/tai Raija ostavat sitten tuliaiset Kajaanista lapsille vietäväksi.

Kiitokset jo kirjoitus- ja hygieniatarvikkeita lahjoittaneille

Osa jäsenistämme on jo tehnyt rahalahjoituksia tässä kirjoitus- ja hygieniatarvikeasiassa ja laittanut jo rahaa tilille tuliaisten ostamista varten ja osa puolestaan ostanut tarvikkeita, joten kiitokset teille jo tässä vaiheessa.  💓💓💓

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Yleistietoa Malawista, linkki Wikipedaiaan

Hei kaikki,
tässä on linkki Wikipdiaan, niin voi kätevästi sada yleiskuvan Malawista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Malawi

Alla on sitten kuvia Muonan kylästä ja kyläläisistä

 Kyläkokous koulun rakentamiseen liittyen

 Kyläkokous koulun rakentamiseen liittyen

 Kokousta odotellessa


 Koulutontin lahjoittajan perhe

 Kokousta odotellessa
 Muonan kyläläisiä

 Tyypillinen muonalainen asuinrakennus

 Koulukomitea, joka on koottu Muonan kylän asukkaista ja joka ohjaa koulun rakentamista

Tuhatvuotinen puu

torstai 6. syyskuuta 2018

Eeva Hietava pitää meditaatiokurssin Oulussa 19.-23.9. koulumme rakentamisen hyväksi

TM-meditaatiokurssi Oulussa 19. - 23.9. Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:n hyväksi 



Hei, pidän ilmaisen esittelyluennon TM-meditaatiosta keskiviikkona 19.9. klo 18  - 20 Oulussa, pääkirjaston 3. kerroksen Maakuntakokoelmahuoneessa.

TM-meditaation tutkimukset (tehty yli 700) osoittavat, että se on hyvin voimallinen tekniikka. Käsittelen luennolla sen vaikutuksia: ihmisen mieleen, opiskeluun, terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin sekä koko yhteiskuntaan. Kerron luennolla myös siitä, miten eri meditaatiot poikkeavat toisistaan. 

Ilmoittaudu luennolle eeva.hietava@gmail.com tai tekstiviestillä 0503502041

Luennolla voit ilmoittautua kurssille, joka alkaa jo samana iltana luennon jälkeen henkiläkohtaisella haastattelulla.


Perjantaina 21.9. on henkiläkohtainen 1 tunnin kestävä opetus jokaisen kurssille osallistuvan kanssa sovittuna aikana.


La-aamuna 10-12, la-iltana 18-20 sekä su-aamuna klo 10-12 on ryhmätapaaminen, jossa kesksutellaan kokemuksista ja saadaan lisää teoreettista tietoa, mitä meditaatiossa tapahtuu. Opetustila ja ryhmätapaamistila kerrotaan luennolla. 

Kurssin hinta on porrastettu henkilökohtisten tulojen mukaan 240 e - 600 e.

Teen osamaksusopimuksia. Jos haluat tarkemmin tietoa, kysy Eevalta, p. 050 3502041.

Kurssin hinnasta 20 € maksetaan kouluttajalle (kuluja varten) ja loput maksetaan Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry:n tilille. 

Lisää Malawin lasten ja nuorten kouluprojektista:


Jos haluat varata paikan kurssille etukäteen, voit maksaa varausmaksun 50 e tilille: 

Eeva Hietava, Nordea 1111073500019462. Tiedonantoihin: TM-kurssi Oulu.Tämä varausmaksu tuloutetaan kurssin jälkeen myös Malawin lasten tilille. Ilmoita tästä varausmaksusta myös eeva.hietava@gmail.com

Lisätietoja saa: eeva.hietava@gmail.com tai soittamalla 0503502041

Tätä tiedotetta voi jakaa!

Tervetuloa kurssille!

Eeva



*******

Eeva Hietava
KL
iTM-Kouluttaja
VedicArt Opettaja

Laitakarintie 241
90850 Martinniemi
+358503502041
www.myarteme.fi

Mitä on TM-meditaatio? 
Vastauksia tavallisimpiin TM-tekniikkan liittyviin kysymyksiin. Tm-meditaatio eli TM on yksinkertainen, helposti opittava itsensäkehittämismenetelmä ja rentoutustekniikka, jonka avulla mieli ja keho saavuttavat syvän levon. Harjoituksen aikana tajunta pysyy kuitenkin valppaana. TM:ssä ei ole kysymys älyllisestä analyysistä tai keskittymisestä, vaan suorasta kokemisesta – elämyksestä. 

Kuinka TM:ää harjoitetaan? 
TM-meditaatiota harjoitetaan mukavasti istuen, silmät suljettuina 20 minuuttia kahdesti päivässä. Harjoitus ei vaadi mitään erityisvarusteita ja paikaksi kelpaa vaikka junan penkki. 

Mitä hyötyä on TM:n harjoittamisesta? 
TM-meditaation aikana koettu valpas lepotila on virkistävä sekä psyykkiseti, että fyysisesti. Syvä lepotila vapauttaa hermostoa turhasta jännityksestä, stressistä ja väsymyksestä. Kokemus ja tutkimukset osoittavat, että TM:ää harjoittavan mieli alkaa toimia selkeämmin ja organisoidummin. Jokapäiväisestä toiminnasta tulee dynaamisempaa, luovempaa ja harmoonisempaa. Meditaation harrastaja sopeutuu paremmin ympäristöönsä ja kanssakäyminen ympärillä olevien ihmisten kanssa on laadukkaampaa. Tästä on seurauksena yleisen vastustuskyvyn parantuminen sekä fyysisen että psyykkisen terveydentilan kohoaminen. Meditaatio on luonnonmukainen keino vahvistaa psykofyysistä tasapainotilaa. 

Voiko jokainen oppia TM:n?
TM sopii kaikille riippumatta iästä, koulutuksesta tai persoonallisuudesta. Ei tarvitse olla ”meditoivaa” tyyppiä oppiakseen meditaation tekniikan. Esitekniikan oppiminen on mahdollista jopa alle kymmenenvuotiaille lapsille. 

Kuinka tämä tekniikka toimii?
Kaikki ajatukset syntyvät hyvin hienojakoisina sykkeinä syvällä mielessä. Tavallisesti ajatuksista ei ole minkäänlaista kokemusta, ennen kuin ne saavuttavat pinnallisemman, konkreettisemman tajunnan tason. Meditaatio on päinvastainen tapahtuma. Se alkaa tavallisesta päivätajunnasta ja vähitellen koetaan yhä syvempiä ajatuksen tasoja. Lopulta mieli saavuttaa ajatuksen alkulähteen – tilan, jota voidaan kutsua ”puhtaaksi tietoisuudeksi” tai transsendenssiksi. 

Miten se voi olla vaivatonta – ja silti tehokasta? 
Kun pyritään saavuttamaan syvä rentoutumisen tila, on kyse samankaltaisesta tapahtumasta kuin nukahtaminen. Nukahtaminenkaan ei onnistu kovasti ponnistelemalla. Syvää rentoutumisen tilaa ei voida saavuttaa kovin ponnistuksin. Voimme ainoastaan luoda mahdollisimman suotuisat edellytykset automaattista rentoutumistapahtumaa vauhdittaaksemme. TM on tehokasta, koska se on vaivatonta ja luonnollista. 

Tekeekö se ihmisen syrjäänvetäytyväksi tai passiiviseksi? 
TM:n vaikutus on täysin päinvastainen. Se ei tee ihmisestä passiivista tai syrjäänvetäytyvää. TM:n aikana koettu syvä lepo antaa uutta energiaa entistä tehokkaampaan toimintaan – ja toisaalta se antaa voimia myös entistä antoisaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. 

Onko meditaatio hypnoosia tai itsesuggestiota? 
TM:llä ei ole mitään tekemistä hypnoosin tai itsesuggestion kanssa. Meditaatiossa mieli vapautuu ja saavuttaa hienompia tasoja. Tämän psyykkisen toiminnan syventyminen aiheuttaa vastaavan muutoksen fyysisessä toiminnassa. Tieteelliset tutkimukset osoittavat ihmisen olevan meditaation aikana ainutlaatuisessa fysiologisessa tilassa. Keho saavuttaa syvän lepotilan, kun taas mieli on aivoista tehtyjen EEG-mittausten mukaan täysin valveilla ja vastaanottavainen ärsykkeille. Nämä mittaukset osoittavat selkeän eron TM:n ja sellaisten teknikoiden välillä, joihin liittyy keskittymistä, kontrollia, hypnoosia tai itsesuggestiota.

Mitä transsendenssi tarkoittaa? 

Transsendenssi tarkoittaa jonkin ohittamista tai ylittämistä, Tässä yhteydessä mielen hiljentymistä, ajatuksista vapaan tajunnantilan kokemista valveilla ollessa. Meditaatiossa suuntaudumme tavalliselta päivätajunnan ajatustasoltamme hienommille tasoille, lopulta ohittaen hienoimman mahdollisen ajatustason. Tällöin saavutamme tilan, jota kutsutaan transsendenttiseksi tietoisuudentilaksi. 

Onko TM elämänfilosofia tai uskonto? 
Ei ole. TM on puhtaasti käytännöllinen tekniikka, joka sopii kaikille riippumatta uskonnosta tai elämänkatsomuksesta. On selvää, että TM:n tarkoitus on kehittää ihmisen sisintä. Tämä ei kuitenkaan edellytä mitään erityistä asennetta; ihmisen ei tarvitse uskoa TM:n toimivan. Kurssilla opitaan vain TM-tekniikan oikea käyttö. Kurssilla ei puututa kenenkään elämäntapoihin, ruokavalioon tms. asioihin.

Kuinka kauan meditaation oppiminen kestää? 
TM-kurssi sisältää seuraavat vaiheet: 
⎫ Esittelyluento n. 1 h 
⎫ Valmistava luento + henkilökohtainen haastattelu n.1 h 
 Henkilökohtainen opetus n. 1 – 1 ½ h 
⎫ Jatkoluennot / ryhmätäpaamiset – kolmena päivänä noin 2 tuntia kerrallaan 
⎫ Kertaustapaaminen - pari viikkoa kurssin jälkeen 1 ½ - 2 h Koska TM on hyvin yksinkertainen tekniikka, tämä kurssiaika on useimmille täysin riittävä. 
Tarvittaessa lisäohjeita ja henkilökohtaista neuvontaa saa kuitenkin maksutta kuuden kuukauden ajan kurssin jälkeenkin. Lisää infoa, katso: tm-meditaatio.fi 

Kuka opettaa meditaatiota?
Nimeni on Eeva Hietava ja olen saanut koulutukseni Maharishi Mahesh Yogin suunnittelemilla kursseilla. Kuulun ryhmään Itsenäiset TM-kouluttajat. En toimi enää yhteistyössä TM-liikkeen kanssa, koska en voi allekirjoittaa kaikkia heidän toimintatapojaan. Lisätietoja:p.050-3502041, Eeva Hietava.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Eeva Hietava pitää TM-meditaatiokoulutuksen Kajaanissa ja lahjoittaa kertyneet varat Muonan koulun rakentamisen hyväksi, oheisena Eevan viesti koulutuksesta ja yhteystiedot, osallistu ja ole mukana hyvän tekemisessä

TM-meditaatiokoulutus Kajaanissa


Hei,

pidän ilmaisen esittelyluennon TM-meditaatiosta torstaina 6.9. klo 18 - 20 Kajaanissa Kainuun Näkövammaiset ry:n tiloissa, Pohjolankatu 25.

TM-meditaation tutkimukset (tehty yli 700) osoittavat, että se on hyvin voimallinen tekniikka. Käsittelen luennolla sen vaikutuksia: ihmisen mieleen, opiskeluun, terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin sekä koko yhteiskuntaan. Kerron luennolla myös siitä, miten eri meditaatiot poikkeavat toisistaan.

Ilmoittaudu luennolle eeva.hietava@gmail.com tai tekstiviestillä 0503502041

Luennolla voit ilmoittautua kurssille, joka alkaa jo samana iltana luennon jälkeen henkilökohtaisella haastattelulla.

Perjantaina 7.9. on henkilökohtainen opetus jokaisen kurssille osallistuvan kanssa sovittuna aikana, jonka kesto on n. 1 tunti.

La- aamuna 10 - 12, la-iltana 18 - 20 sekä su-aamuna klo 10 -12 on ryhmätapaaminen, jossa keskustellaan kokemuksista ja saadaan lisää teoreettista tietoa, mitä meditaatiossa tapahtuu.

Kurssi pidetään yksityisasunnossa Kajaanin keskustassa.

Kurssin hinta on porrastettu henkilökohtaisten tulojen mukaan 240 € - 600 €. 
Teen osamaksusopimuksia. Jos haluat tarkemmin tietoa, kysy Eevalta 0503502041.

Kurssin hinnasta 20 € maksetaan kouluttajalle (kuluja varten) ja loput maksetaan Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry:n tilille.

Jos haluat varata paikan kurssille etukäteen, voit maksaa varausmaksun 50 € tilille:

Eeva Hietava, Nordea 1111073500019462. Tiedonantoihin: TM-kurssi Kajaani.Tämä varausmaksu tuloutetaan kurssin jälkeen myös Malawin lasten tilille.

Lisätietoja saa: eeva.hietava@gmail.com tai soittamalla 0503502041
Tätä tiedotetta voi jakaa!
Tervetuloa kurssille!

Eeva
Eeva Hietava
KL
iTM-Kouluttaja
VedicArt Opettaja

Laitakarintie 241
90850 Martinniemi
+358503502041
www.myarteme.fi
www.tm-meditaatio.fi

Lisätietoja Malawin Lasten ja Nuorten Avuksi ry:stä
www.facebook.com/MalawinLastenJaNuortenAvuksiRy
www.malawinlapset.com
www.holvi.com/shop/KouluMalawiin
malawin.lasten.avuksi@gmail.com
koulumalawinlapsille.blogspot.com/


Mitä on TM-meditaatio? 
Vastauksia tavallisimpiin TM-tekniikkan liittyviin kysymyksiin. Tm-meditaatio eli TM on yksinkertainen, helposti opittava itsensäkehittämismenetelmä ja rentoutustekniikka, jonka avulla mieli ja keho saavuttavat syvän levon. Harjoituksen aikana tajunta pysyy kuitenkin valppaana. TM:ssä ei ole kysymys älyllisestä analyysistä tai keskittymisestä, vaan suorasta kokemisesta – elämyksestä. 

Kuinka TM:ää harjoitetaan? 
TM-meditaatiota harjoitetaan mukavasti istuen, silmät suljettuina 20 minuuttia kahdesti päivässä. Harjoitus ei vaadi mitään erityisvarusteita ja paikaksi kelpaa vaikka junan penkki. 

Mitä hyötyä on TM:n harjoittamisesta? 
TM-meditaation aikana koettu valpas lepotila on virkistävä sekä psyykkiseti, että fyysisesti. Syvä lepotila vapauttaa hermostoa turhasta jännityksestä, stressistä ja väsymyksestä. Kokemus ja tutkimukset osoittavat, että TM:ää harjoittavan mieli alkaa toimia selkeämmin ja organisoidummin. Jokapäiväisestä toiminnasta tulee dynaamisempaa, luovempaa ja harmoonisempaa. Meditaation harrastaja sopeutuu paremmin ympäristöönsä ja kanssakäyminen ympärillä olevien ihmisten kanssa on laadukkaampaa. Tästä on seurauksena yleisen vastustuskyvyn parantuminen sekä fyysisen että psyykkisen terveydentilan kohoaminen. Meditaatio on luonnonmukainen keino vahvistaa psykofyysistä tasapainotilaa. 

Voiko jokainen oppia TM:n?
TM sopii kaikille riippumatta iästä, koulutuksesta tai persoonallisuudesta. Ei tarvitse olla ”meditoivaa” tyyppiä oppiakseen meditaation tekniikan. Esitekniikan oppiminen on mahdollista jopa alle kymmenenvuotiaille lapsille. 

Kuinka tämä tekniikka toimii?
Kaikki ajatukset syntyvät hyvin hienojakoisina sykkeinä syvällä mielessä. Tavallisesti ajatuksista ei ole minkäänlaista kokemusta, ennen kuin ne saavuttavat pinnallisemman, konkreettisemman tajunnan tason. Meditaatio on päinvastainen tapahtuma. Se alkaa tavallisesta päivätajunnasta ja vähitellen koetaan yhä syvempiä ajatuksen tasoja. Lopulta mieli saavuttaa ajatuksen alkulähteen – tilan, jota voidaan kutsua ”puhtaaksi tietoisuudeksi” tai transsendenssiksi. 

Miten se voi olla vaivatonta – ja silti tehokasta? 
Kun pyritään saavuttamaan syvä rentoutumisen tila, on kyse samankaltaisesta tapahtumasta kuin nukahtaminen. Nukahtaminenkaan ei onnistu kovasti ponnistelemalla. Syvää rentoutumisen tilaa ei voida saavuttaa kovin ponnistuksin. Voimme ainoastaan luoda mahdollisimman suotuisat edellytykset automaattista rentoutumistapahtumaa vauhdittaaksemme. TM on tehokasta, koska se on vaivatonta ja luonnollista. 

Tekeekö se ihmisen syrjäänvetäytyväksi tai passiiviseksi? 
TM:n vaikutus on täysin päinvastainen. Se ei tee ihmisestä passiivista tai syrjäänvetäytyvää. TM:n aikana koettu syvä lepo antaa uutta energiaa entistä tehokkaampaan toimintaan – ja toisaalta se antaa voimia myös entistä antoisaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. 

Onko meditaatio hypnoosia tai itsesuggestiota? 
TM:llä ei ole mitään tekemistä hypnoosin tai itsesuggestion kanssa. Meditaatiossa mieli vapautuu ja saavuttaa hienompia tasoja. Tämän psyykkisen toiminnan syventyminen aiheuttaa vastaavan muutoksen fyysisessä toiminnassa. Tieteelliset tutkimukset osoittavat ihmisen olevan meditaation aikana ainutlaatuisessa fysiologisessa tilassa. Keho saavuttaa syvän lepotilan, kun taas mieli on aivoista tehtyjen EEG-mittausten mukaan täysin valveilla ja vastaanottavainen ärsykkeille. Nämä mittaukset osoittavat selkeän eron TM:n ja sellaisten teknikoiden välillä, joihin liittyy keskittymistä, kontrollia, hypnoosia tai itsesuggestiota.

Mitä transsendenssi tarkoittaa? 

Transsendenssi tarkoittaa jonkin ohittamista tai ylittämistä, Tässä yhteydessä mielen hiljentymistä, ajatuksista vapaan tajunnantilan kokemista valveilla ollessa. Meditaatiossa suuntaudumme tavalliselta päivätajunnan ajatustasoltamme hienommille tasoille, lopulta ohittaen hienoimman mahdollisen ajatustason. Tällöin saavutamme tilan, jota kutsutaan transsendenttiseksi tietoisuudentilaksi. 

Onko TM elämänfilosofia tai uskonto? 
Ei ole. TM on puhtaasti käytännöllinen tekniikka, joka sopii kaikille riippumatta uskonnosta tai elämänkatsomuksesta. On selvää, että TM:n tarkoitus on kehittää ihmisen sisintä. Tämä ei kuitenkaan edellytä mitään erityistä asennetta; ihmisen ei tarvitse uskoa TM:n toimivan. Kurssilla opitaan vain TM-tekniikan oikea käyttö. Kurssilla ei puututa kenenkään elämäntapoihin, ruokavalioon tms. asioihin.

Kuinka kauan meditaation oppiminen kestää? 
TM-kurssi sisältää seuraavat vaiheet: 
⎫ Esittelyluento n. 1 h 
⎫ Valmistava luento + henkilökohtainen haastattelu n.1 h 
 Henkilökohtainen opetus n. 1 – 1 ½ h 
⎫ Jatkoluennot / ryhmätäpaamiset – kolmena päivänä noin 2 tuntia kerrallaan 
⎫ Kertaustapaaminen - pari viikkoa kurssin jälkeen 1 ½ - 2 h Koska TM on hyvin yksinkertainen tekniikka, tämä kurssiaika on useimmille täysin riittävä. 
Tarvittaessa lisäohjeita ja henkilökohtaista neuvontaa saa kuitenkin maksutta kuuden kuukauden ajan kurssin jälkeenkin. Lisää infoa, katso: tm-meditaatio.fi 

Kuka opettaa meditaatiota?
Nimeni on Eeva Hietava ja olen saanut koulutukseni Maharishi Mahesh Yogin suunnittelemilla kursseilla. Kuulun ryhmään Itsenäiset TM-kouluttajat. En toimi enää yhteistyössä TM-liikkeen kanssa, koska en voi allekirjoittaa kaikkia heidän toimintatapojaan. Lisätietoja:p.050-3502041, Eeva Hietava.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Hiekkakuorman purkamista

Videolla ollaan purkamassa hiekkakuormaan Muonan koulun tontilla. Lapsia kiinnostaa tietysti se, mitä on tapahtumassa.


Video tarjoaa myös ikään kuin aikamatkan Suomessa 1950-luvulle, jolloin hiekkakuormat sekä tehtiin että purettiin lapioiden, koska ns. kippiautoja ja kuormakauhoja ei ollut vielä. "Lapiomiehet" olivat oma suht´iso ammattikuntansa. Heitähän tarvittiin myös suht´paljon, kun elettiin jälleenrakennusen aikaa. Rakennettiin tiilestä ja hiekkaa tarvittiin tiilen tekoon. Myös nykyisen tieverkosto perustat luotiin. Muistelenpa vielä, että lapiomiehen hommat olivat varsin yleisiä "hätäaputöitä." Hätäaputyöt olivat töitä, joihin työttömäksi joutuneet osoitettiin ja lähetettiin myös pitkienkin matkojen taakse. Eli nykyisen tieverkosto on aika pitkälti rakennettu ns. "hätäaputöinä".



Muonassa ko. kuorman hiekka tarvitaan koulun lattioiden ja seinien käsittelyyn. Sikäläisen rakennusperinteen/-käytänteen mukaan betonipinnat ikään kuin hierretään jonkinmoisella ainekoostumuksella sellaiseksi, että betonin pinta ei pölise ja pinnat voidaan pitää puhtaana.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Sydämelliset onnittelut ja kiitokset Pirkolle!

💓💓💓Sydämellinen kiitos puheenjohtajallemme Pirkolle, sillä hän ohjasi synttärimuistamiset Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:lle. Niinpä synttärilahjarahoilla rakennetaankin sitten opettajien asuntoja Muonassa. 

Suuret kiitokset Pirkolle myös ihanasta juhlasta, jonka hän perheineen meille järjesti. Tunnelma oli lämmin ja välitön. Ruokapöytä notkui ihanista ruuista: monet ihanat salaatit, paistokset ja perunaruuat tosi ihanasti tehdyn lampaan kanssa. Buffetpöytä oli varsinainen makujen sinfonia, jonka kruunasivat vielä ihanat suklaa- ja marenkikakut. 


Sydämelliset kiitokset ja onnittelut vielä kerran!💓💓💓

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Hyviä uutisia aineettomien lahjojen kaupasta

Jo jonkin aikaa aineettomien lahjojen kaupassamme https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/section/tuotteet-suomeksi/ on ollut myynnissä 3 opettajien pöytää, 40 pulpettia ja 80 reppu&vihko&kynä&juomapullo-settiä. Viimeisimpänä myyntiin tulivat koulupuvut (80 kpl).

Kauppa on käynyt eli lahjoituksia on saatu mukavasti. Opettajanpöydät on myyty kaikki. Pulpetteja on myyty 25 kpl, reppu&vihko&kynä&juomapullo-settejä 32 ja koulupukuja 17 kpl. Sydämellinen kiitos ostajille/lahjoittajille.

Vielä on kuitenkin myytävää. Vinkkinä kaikille kesän juhlijoille, että koulupuku, pulpetti tai koulutarvikesetti on oiva lahja nimppari- ja synttärijuhlijoille. Samoin luokkakokousten viettäjät voivat viimeinkin hankkia vanhojen aikojen muistoksi ja kunniaksi vaikka koulupuvun tai pulpetin tai koulutarvikesetin itselleen tai kaverilleen.📚💟

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Tunnetuin suomalainen kehitystaloustutkija - Kehityslehti

Tunnetuin suomalainen kehitystaloustutkija - Kehityslehti: Ritva Reinikka oli maalaistalon tytär, joka valmistui taloustieteen tohtoriksi ja ylsi johtajaksi Maailmanpankkiin. Parhaillaan hän viimeistelee riippumatonta arviota Suomen kehitysyhteistyöstä. Taipalsaarella Itä-Suomessa vihmoo. Ritva Reinikka laittaisi mielellään ylleen toppatakin, vaikka on huhtikuun loppupuoli. Ulkotyöt odottavat, halkoja pitäisi pinota. Hän päätyy kevyttoppaan ja kävelee rinnettä alas Pien-Saimaan rannalle. Reinikka asuu yhdysvaltalaisen miehensä Peter Deweesin kanssa vanhassa …

maanantai 21. toukokuuta 2018

Koulutarvikesetit Muonan koulun ekaluokkalaisille

Hei ihmiset,

rakennustyöt etenevät. Kahden luokkahuoneen koulurakennus on valmis. Opettajien asuntojen pohjia ollaan rakentamassa. Tavoitteena on, että 2 ekaluokkaa eli noin 80 lasta aloittaa koulunkäyntinsä syksyllä. Sekä vanhemmat että lapset odottavat koulun aloittamista innolla. Nykyinen koulujärjestely on sellainen, että myös alakoululaiset joutuvat kävelemään kouluun 7-8 kilometriä, mikä on suht´pitkä matka pienelle lapselle kulkea jalan - monesti myös kovassa kuumuudessa.

Meillä on ollut aineettomien lahjojen kaupassamme myynnissä 4 opettajanpöytää ja 40 pulpettia. Tämänhetkinen tilanne on se, että opettajanpöydät on myyty, samoin 18 pulpettia. Eli jos oikein lasken, niin 22 pulpettia on jäljellä.

Nyt aineettomien lahjojen kauppaan on tullut myytäväksi 80 koulutarvikesettiä, jotka käsittävät repun, vihkon, kynäsetin ja juomapullon. Tavoitteenahan meillä on se, että oppilaat saavuttaisivat jatko-opintokelpoisuuden. Se edellyttää, että lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat hallinnassa. Haasteeksi tietysti muodostuu jo se, että 40 oppillan ryhmä on suht´suuri. Toinen haaste syntyy koulutarvikkeista. Malawilaisessa maailmassa ollaan ymmärtääkseni vähän samassa tilanteessa kuin Suomessa 1950-1960 - luvuilla. Kynät, kumit ja vihkot ovat lapsille - varsinkin vähävaraisimmille - harvinaista ja haluttua tavaraa.

Oletuksemme on, että koulu saa aapiset valtiolta, koska ajatuksenamme ja suunnitelmanamme on, että valtio maksaa opettajien palkat samoin kuin kustantaa aapiset, kun me olemme kustantaneet koulurakennukset. Tosin Malawissa aapisia ei yleensä saada kotiin, vaikka ne koululla olisivatkin. Opettajien palkkaamisesta on alustavasti keskusteltu sikäläisten kouluviranomaisten kanssa jo ennen kuin koulurakennusta alettiin rakentaa.

Oppiminen tapahtuu pääosin siis liitutaulun ja muistiinpanojen avulla. Nimenomaan muistiinpanojen avulla silloin, jos oppilailla on muistiinpanovälineet, mikä sekään ei ole itsestään selvää. Varsinkin syrjäseuduilla koulua voidaan käydä myös ilman sekä kirjoja että muistiinpanovälineitä. Ja kun tarkoituksena on oppia lukemaan ja kirjoittamaan niin paperi ja kynä ovat silloin suorastaan välttämättömät. Näistä syistä johtuen pyrimme saamaan kasaan jokaiselle koulunsa aloittavalle koulutarvikesetin, joka sisältää repun, vihkon, kynäsetin ja juomapullon.


Juomapullo on erittäin tarpeellinen varuste, koska kuumuus voi kohota +38 Celsiukseen ulkona. Kun saamme rakennetuksi koululle porakaivon, niin lapset saavat sitten koululta puhdasta vettä juotavakseen.

Porakaivon rakentaminen on viivästynyt siitä syystä, että alun alkaen lahjoituksena saatu 1 000 euroa ei nyt riitäkään kaivon rakentamiseen. Syynä on porakaivojen hintojen nousu, mutta myös se, että porakaivosta, kun se rakennetaan koulun tontille, pitää tehdä luultua syvempi, jolloin hinta nousee. Nykyisin kyläläiset hakevat vettä noin 800 metrin päästä alangosta, mistä sitten seuraa, että vesi on kannettava ihmisvoimin vastamäkeen. Yhdistyksemme tarkoituksena on saada kaivo koulun tontille, joka on ylänköä ja kaivosta on sen vuoksi tehtävä syvä, jotta vettä löytyy ja myös riittää. Lisäski Santu Macleanilla on ollut kyllä hommaa koulun rakentamistyössä, jolloin häntä ei ole voinut kiirehtiä. Mutta kun koulun 1. vaihe valmistuu, niin josko hän sitten ehtisi setvata kaivon rakentamista ja kysellä tarjouksia poraajilta, josko hinnasta voisi tinkiä.

Eli käykääpä aineettomien lahjojen kaupassa. Setin hinnaksi oli laitettava 15 euroa, sillä kuten jo aiemmin on monesti ollut puhetta, niin kaikki "tehdastavara" on Malawissa suht` kallista. Kiitos taas Martin, joka selvitteli hintoja Malawissa. Tässä linkki aineettomien lahjojen kauppaamme https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/product/89dc3c1b97a042f62f4097491adec2ff/

Täältä löytyvät myös pulpetit, jos joku haluaa niitä ostaa. Koulupuvut ovat kolmas haasteemme, mutta niistä myöhemmin, kun saamme hinnat selville.