sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Muonalaiset innostuivat sulkapallopelistä

Kuten aiemmin jo kerroin, niin Pauli ja Raija saivat lahjoituksena Kajaanista Muonaan viemisiksi myös sulkapallopelisettejä. Muonalaiset innostuivat todella tästä heille uudesta pelistä. Sulkapallopeli on lähes jatkuvasti käynnissä majatalon pihalla, koska kaikki haluavat oppia uuden pelin ja pelata sitä. Mukana ovat niin naiset kuin miehetkin samoin kuin lapset ja nuoretkin.



torstai 18. lokakuuta 2018

Pauli ja Raija kouluvierailulla

Pauli ja Raija vierailivat koululla, jossa oli 1400 oppilasta ja veivät samalla Kajaanista saadut piirustustarvikkeet lapsille. Muonan seutukunnassa on kolme koulua, joissa kussakin on kutkakuinkin 1400 oppilasta. Erityisesti Raijasta oli ollut tosi häkellyttävää niin suuri lasten määrä. Raijalle oli tullut tunne, että lapsia oli kaikkialla. Ja todellakin, kuvan luokassa on opetus parhaillaan menossa. Tällainen oli ollut ahtaus ja tilanne kaikissa luokissa, joissa Pauli ja Raija olivat käyneet. Muonan kyläkoulu tulee todella tarpeeseen, niin ahtaalta olot vaikuttavat. Tosi raskasta varmasti lapsillekin istua lattialla vieri vieressä. Kun ottaa huomioon, että lämpötila saatta nousta 40 asteeseen ja ylikin. Ei ole ihme, että oppimistulokset eivät ole parhaat mahdolliset.


Suunnitelmissammehan on, että Muonan koulussa olisi 40 oppilasta/luokka eli yhteensä vuosiluokalla olisi noin 80 oppilasta. Kun oppivelvollisuuskoulu on 8-vuotinen, niin käytännössä Muonan koululla olisi vain 320 oppilasta. Tosin oppilasmäärän voisi tuplata, jos koulua olisi kahdessa vuorossa. Malawissa taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapset ovat koulussa kahdessa vuorossa. Tuolloin koulun koko oppilasmäärä nousisi 640 oppilaaseen. Tilahelpotuksen lisäksi Muonan koulu lyhentää myös koulumatkoja, sillä Muonan kylän lasten koulumatkat ovat nykyisellään 6-7 km, joka on pitkä matka kuumuudessa pienille lapsille.

Koulussa oli tarjottu myös kouluateria. Kuvassa lapset ovat lounaalla.



tiistai 16. lokakuuta 2018

Pauli ja Raija Muonassa, kuulumisia ja kuvia

Terveiset Raijalta ja Paulilta Muonasta. Maanantaina Maclean, Raija ja Pauli pitivät palaveria tulevista tehtävistä ja samalla tutustuivat toisiinsa. Palaveri oli alkanut aamulla kello 6. Kuvassa pöydän ääressa Santu Maclean, joka on hoitanut koulun rakentamisen työnjohtotehtäviä yhdessä Lettucen kanssa.


Paulin ja Raijan viemisiin kuului myös 6 sulkapallosettiä, jotka joku oli lahjoittanut Kajaanissa. Ainakin yksi sulkapallosetti on ollut jo kovassa käytössä. Paikalliset ihmsiet ovat olleet todella kiinnostuneita sulkapallopelistä ja sen pelaamisesta. Pauli ja Raija ovat opettaneet sulkapalloa niin majatalon väelle kuin kyläläisillekin. Hauskaa on riittänyt. Kaikki ovat halunneet pelata, niin lapset kuin aikuisetkin. Lapset kiljatelevat riemastuneena osui maila sulkapalloon tai ei...
Mukava on myös nähdä ja tietää, että vuonna 2016 yhdistyksen ostama pyörä vapaaehtoistyönteijän käyttöön Muonassa on yhä tallessa. Maclean oli tuonut sen, kun tuli tapaamiseen. Ja huollon jälkeen pyörä on sitten Paulin käytettävissä. Mutta millä Raija sitten matkoja kulkee, on vielä avoin. Tarakka pyörässä näyttää olevan, mutta....😅😅😅"tiet" koululle ovat kivikkoiset. Muutenhan olisi voinut jopa ajatella, että "tyttö tarakalla" - ajelu olisi ollut ihan romanttista ja nostalgistakin Raijalle ja Paulille. Lieneekö ja mistä mahdollista ostaa toista pyörää tähän hätään.


Kolmannessa kuvassa Raija ja Pauli ovat nauttimassa virvokkeita. Virvokkeiden juonti on ollutkin tosi tarpeen, koska sähköt olivat olleet poikki lähes vuorokauden, ilmastointi ei luonnollisestikaan ole silloin sisällä toiminut. Ulkona on ollut päivisin yli 30 astetta ja yölläkin lämpö on tippunut vain juuri 30 asteen alapuolelle.


Kiitos Pauli ja Raija kuvista ja kuulumisista. Oli kiva kuulla ja nähdä kuulumisianne. Ja kaikkea hyvää teille sinne Muonaan taas!💕💕💕

torstai 11. lokakuuta 2018

Raija ja Pauli löysivät majapaikan - ja Muonan koulun

Raijan ja Paulin lento Blantyreen onnistui hyvin, paitsi, että yksikään neljästä matkalaukusta ei tullut heidän kanssaan samalla lennolla perille. Eli he joutuivat odottamaan yhden vuorokauden Blantyressa laukkujaan. Mutta onneksi vain yhden vuorokauden, sillä laukut - kaikki neljä - tulivat kuitenkin, vaikkakin myöhässä.

Matka Muonaan oli sitten oma lukunsa. Odotettuaan laukkujaan he pääsivät matkaan sillä tavoin, että olivat vasta illan pimennyttyä Muonassa. Täydessä pimeydessä majatalon, joka sijaitsee Muona Business Centerissä, löytäminen ei ollut ihan helppla. Ihmiset yrittivät avuliaasti neuvoa heitä oikealle tielle ja viittiloivat innokkaasti neuvoja. Onneksi he olivat liikkeellä taksilla, jota jo Martti oli käyttänyt ja joka ainakin silloin oli vaikuttanut luotettavalta.

Lopulta taksi, Pauli ja Raija löysivät perille. Heidän havaintojensa mukaan Business Centerissä ei näytä kyllä ainakaan vielä olevan erityisempää bisnesstoimintaa majatalon lisäksi. Kaikki tietysti pitää joskus tyhjästä aloittaa. Mutta majatalossa Paulia ja Raijaa on erityisesti ilahduttanut se, että isäntäväki vaikuttaa todella ystävälliseltä. Mies on muuttanut Muonaan joskus kolme vuotta sitten ja hänen vaimonsa on opettajana paikallisessa koulussa. He ovat olleet erityisen kiinnostuneita kouluhankkeesta. Olisi tosi mukava, jos paikalliset opettajat voisivat omalta osaltaan kiinnittyä kouluhankkeeseemme ja olla sitä kautta tukemassa koulun käynnistämistä ja ylläpitoa. Yhdistyksemme tavoitteenahan on, että tuemme paikallisia ihmisä tulemaan itsehallintaiseksi/olemaan itsehallintaisia koulun suhteen. Eli että he omalla toiminnallaan edistäisivät ja ylläpitäisivät omien ja kylän lasten koulunkäyntimahdollisuuksia. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan Suomessakin kansakoululaitoksesta huolehdittiin. Joka kylällä oli muutamia valaistuneita kansalaisia, jotka muodostivat kylän kansakoulun johtokunnan ja huolehtivat kylän kansakoulusta, siitä, että opettajat valittiin, kouluruoka järjestettiin, kirjoja hankittiin, köyhimpiä avustettiin hankkimalla vaatteita, terveystarkastukset pidettiin, koulurakennuksesta huolehdittiin, samoin suhteista kouluviranomisiin ja kuntapäättäjiin. Kaiken huippu tietysti olisi, jos saisimme Muonan kouluun opettajia, jotka toimisivat koko kyläyhteisön "kansankynttilöinä"!

Toivomme tietysti, että majatalo osoittautuisi hyväksi majapaikaksi Raijalle ja Paulille. Ja ennen kaikkea, että patjat ja tyynyt olisivat sopivia. Kuvassa majatalon huone, joka tulee olemaan Paulin ja Raijan koti tulevan kuukauden.


Puolihoitoon kuuluu aamiainen ja yksi ateria päivässä. Ja ruoka ainakin näin aluksi vaikuttaa varsin tuoreelta.😄 Eilen Pauli ja Raija olivat nähneet "tiellä" pojan, jolla oli ollut mukanaan elävä kana ja kala ja yllätys, yllätys, tänään majatalon omistaja oli valmistanut tuon kanan ja kalan ruuaksi. Harvemmin sitä nykypäivän tavan länsimaalaiselle sattuu, että näkee tänään lautasellaan olevan ruuan elävänä edellisenä päivänä!😍 Tässä ruoka on jo menossa keittiöön.



Kuvassa taksimies Josef ja majatalon omistaja John.

Majatalo on arviolta 3 km:n päässä koulusta. Niinpä Raija ja Pauli olivat päättäneet tänään aamulla lähteä kävellen koululle. Mutta he eksyivätkin matkalla, koska polkuja oli risteillyt sinne ja tänne. Vasta kolmen tunnin kuluttua he olivat löytäneet perille! Maisemat olivat kyllä olleet kauniit ja kuumuuskaan ei ollut ollut pahin mahdollinen. Koulun näkeminen ja kyläläisten tapaaminen oli ollut riemastuttavaa. Kuvassa Raija kylän ihmisten kanssa.


Se, miten matka majatalosta koululle tulevan kuukauden aikana kuljetaan, on vielä avoin. Matka on liian pitkä käveltäväksi, mutta reitti niin kivikkoinen, että pyörällä kulkeminenkin tuntuu äkkiseltään mahdottomalta.

Tässä vielä satelliittikartta-kuva Muonasta.

Karttaan on merkitty majatalon ja koulun lisäksi Santu. Se tarkoittaa Santu Macleanin asuinpaikkaa. Hän on Muonan kyläläinen, joka on ollut työnjohtajana koulun rakentamaisessa yhdessä Lettucen kanssa. Mittakaavaa tuossa kartassa ei valitettavasti ole, mutta oletus on, että Paulin ja Raijan majatalon ja koulun välimatka olisi noin 3 km. Mutta mitä kautta, niin sitä tämä tarina ei vielä pysty kertomaan.😊


Ps. Googletin vielä tuon Muona Business Centren ja tällaista löysin. Lieneekö ko. paikasta, sitä en voi varmaksi sanoa. Nsanje kyllä viittaa siihen, mutta voihan Nsanjen alueellakin olla usemapia Muonia ja Business Centrejä, mutta on merkkejä siitäkin, että majatalo olisi tässää. https://www.facebook.com/pages/Muona-Business-Centre-Nsanje/1762311777368892

Ps. Olin perjantai-iltana Whatsapp-viestillä yhteydessä Raijaan. Muonan datayhtyedet ovat tosi huonot, samoin sähkö on usein poikki, joten viestittely Muonasta on haasteellista.

Ps. JOS HALUAT AUTTAA Muonan kyläläisiä rahallisesti koulun rakentamisessa, niin voit tehdä sen esim. Aineettomien lahjojen kaupassa https://holvi.com/shop/KouluMalawiin/ . Kaupasta löytyy monia mukavia lahjoitusmahdollisuuksia. Toinen mahdollisuus on tehdä suora lahjoitus Malawin lasten ja nuorten avuksi ry:n tilille Kainuun Op  FI38 5760 0320 1981 03. Rahankeräyslupa on RA/2018/732. Rahat menevät suoraan Muonan kylän koulun rakentamiseen ilman välikäsiä. Tällä hetkellä kerättävä raha käytetään koulutarvikkeiden hankkimiseen koulunkäynnin aloittamiseksi sekä opettajien asuntojen rakentamiseen, jotta koululle on mahdollisuus saada pysyvät ja pätevät opettajat.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Raija ja Pauli ovat jo Malawissa, Blantyressa

Raijan ja Paulin matkanteko on edennyt ja he ovat nyt Malawissa, Blantyressa ja toivottavasti unten mailla valvottuaan edellisen yön. Kuva välilaskupaikan Addis Abeban lentokentältä.  





Lämmintä Blantyressa kyllä näyttää riittävän! Mikä lienee sitten sää Muonassa, tuskin ainakaan viileämpää, sillä se on alankoa, jossa on kuumempaa kuin ylängöllä. https://www.timeanddate.com/weather/malawi/blantyre/ext

Seuraa blogiamme. Klikkaa oikeassa laidassa olevaa painiketta Seuraa, niin saat tiedon aina, kun blogia päivitetään ja näin pysyt ajan tasalla Raijan ja Paulin kuulumisista.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Raija ja Pauli pakkasivat laukut ja lähtivät tänään kohti Malawia

Nyt koitti sitten se päivä, jolloin Pauli ja Raija lähtivät matkaan kohti Malawia. Tässä he ovat jo Helsinki-Vantaa lentoasemalla 4 matkalaukkunsa kanssa. Edessä on kuukauden vapaaehtoistyö Malawissa, Muonassa. Melkomoinen missio siis - kenelle tahnsa. Voi vain kuvitella heidän tunnelmiaan. Toivottavasti he jossain vaiheessa kertovat kuulumisiaan tässä blogissa.


Ennen lähtöä oli tietysti monenmoiset valmistelut alkaen mm. tarvittavien rokotusten hankkimisesta ja päättyen tavaroiden pakkaamiseen. Lisäksi Pauli ja Raija hommasivat itselleen "logopaidat", jolloin heidät on helpompi tunnistaa Muonassa. Ja nimetkin jäävät paikallisille ihmisille paremmin mieleen.



Järjestetty kirjoitustarvike- ja pyyheliina/saippuasetin keräys onnistui hyvin. Tavoite saavutettiin eli Paulilla ja Raijalla on nyt viemisinä 100 kirjoitustarvikesettiä ja 100 pyyheliina-saippuasettiä. Kaiken kaikkiaan viemisiä kertyi 2 matkalaukullista.


Tässä on kirjoitustarvikekeräyksen satoa. Osa lahjoittajista osti tarvikkeet ja lahjoitti ne ja osa lähetti rahaa, jolla sitten Pirkko hankki kirjoitustarvikkeet.


Tässä sitten vielä pyyhepinoa valmiina pakattavaksi.

Suomalainen kirjakauppa ja Osuuskauppa Maakunta Kajaanissa lahjoittivat värikyniä ja piirustuslehtiöitä, joten sekin puoli tuli hoidetuksi.

Ei voi muuta kuin olla iloinen ja tyytyväinen, että keräykset ovat onnistuneet ja nyt vielä Pauli ja Raija lähtivät suoraan paikan päälle viemään apujamme perille. Lisäksi heillä on pitkä lista hommia, jotka pitäisi tehdä tai joita pitäisi viedä Muonassa eteenpäin. Samalla tietysti saamme välitöntä kontaktia ja vuorovaikutusta Muonan kyläläisten kanssa, mikä on ollut myös yhdistyksemme tavoite, auttaa ja tukea ihmsiä mahdollisimman paljon face to face - periaatteella. Samalla tulee tietysti kontrolloiduksi se, että onko kaikki hommat Muonassa hoidettu niin kuin on sovittu ja onko rahat käytetty niin kuin on tarkoitettu. Toivottavasti saamme todeta, että kaikki on hyvin myös Muonassa.

Omasta puolestani en voi kuin kiittää taas kaikkia lahjoittajia ja vielä erikseen Paulia ja Raijaa, sillä he tekevät kaiken tämän omilla kustannuksillaan, maksavat matkansa ja oleskelunsa siellä ihan itse ilman mitään rahallista tukea yhdistykseltämme! Niinhän teki Marttikin jo aiemmin eli auttamishaluisia ihmisiä näyttää aina löytyvän - sen kun vain alamme kimppaan ja toteutamme hyvän tekemistä.

Siis paljon, todella paljon onnea matkaan Raija ja Pauli!💕💕💕💕🙋🙋🙋Toivotaan, että hommat sujuvat ja matkasta tulee myös teille antoisa. Loppupeleissä sitten tärkeintä onkin vain se, että tulette terveenä takaisin (niin simppeliä sitten lopulta kaikki on).