Arja Tuurala
MATKA MUONAAN
Sunnuntaina huhtikuun 30. päivänä John Alimoni tuli hakemaan meitä majapaikastamme Blantyressä, lähdettiin ostamaan matkaevästä ja tankkaamaan autoa ennen kuin starttaisimme kohti Muonaa. Kävi ilmi, että bensa-asemille oli jo syntynyt jonoja, koska alkavasta bensapulasta oli jo lähtenyt tieto liikkeelle.
No, saatiin hyvät eväät, tankki täyteen - ja menoksi. Bensan hinta oli vielä noin 1,4 euroa, mikä on paikallisille ihmisille huikea hinta.
Matka Muonaan vie kolmisen tuntia, eikä perillä ole huoltoasemia. Polttoainetta tuovat yksityiset ihmiset kanistereissa ja myyvät sitä pulloissa kalliimmalla hinnalla.
Majapaikka Forest Lodge osoittautui - lievästi sanottuna - olevan hieman rappiolla. Amerikanenglantia puhuva eläkkeellä oleva emäntä poikansa kanssa pitivät paikkaa. Talo oli emännän isän, 1990 -luvulla presidentinvaaleissa täpärästi hävinneen ehdokkaan, aikoinaan rakennuttama ja hänet oli myös haudattu tilalle (mausoleumiin!). Majapaikassa perusasiat ja ruokailu kuitenkin toimivat, ja taloa ympäröivä rehevä luonto ja metsän hiljaisuus korvasivat paljon. Musta kissanpentu Mouse piti ötököitä ja hiiriä loitolla, vain pari gekkoa kipitti avaran hämärän huoneemme seinillä. Hyttysverkoin varustetut isot ikkunat olivat aina auki, ja yöt olivat miellyttävän viileitä. Öisin kuului sirkkojen siritystä ja täysikuu paistoi. Peseytyminen hoitui pesuhuoneessa, johon palvelustyttö toi aamuin illoin isot ämpärilliset kylmää ja kuumaa vettä. Paikallisten naisten voimia tulisimme ihmettelemään vielä monet kerrat!
Sähkökatkoja ei sattunut matkan aikana kertaakaan, ja internetkin toimi melko hyvin paikallisella sim-kortilla.
KOULULLE
Toukokuun ensimmäinen päivä on Malawissakin vapaapäivä, mutta Nyaudzudzun koululle oli kokoontunut heti aamusta hyvissä ajoin oppilaita, opettajat, kyläpäälliköt, koulutoimen viranomainen ja koulukomitean ihmisiä. Olimme kuulleet, että meitä odotetaan jo kovasti, ja jännitystä oli varmasti ilmassa niin siellä kuin meilläkin, kun lähestyimme koulua. Koulun portin edustalla näkyi iso joukko oppilaita ja opettajia. Alimoni pysäköi kauemmaksi ja kehotti meitä lähtemään kävelemään lapsia kohti. Lapset alkoivat laulaa ja taputtaa rytmiä “Welcome, welcome, we are happy, we are happy to see you happy to be with you!” Se oli todella koskettava hetki! Lasten keskellä heidän laulaessaan kävelimme sisään koulun portista, lapset pitelivät kylttejä ”Welcome Paula”, ”Welcome Arja”, “Welcome Alimoni”, ”Thank you for clean water”, “Thank you for likuni phala”, ”Thank you for school blocks”. Oli se uskomaton tunne olla siinä heidän keskellään, nähdä heidän iloiset hymynsä ja tuntea sitä samaa riemua kuin he, nähdä lasten tanssi- ja lauluesitykset, myös perinteinen naamiotanssi – tapaamisen juhlaa, tunnetta on vaikea sanoin kuvailla.
Kun koululla viettämäämme aikaa muistelee ja sitä arvostusta ja ystävällisyyttä, mitä koettiin lasten, opettajien, vanhempien ja kyläpäälliköiden taholta - tuntuu että leijuisi vieläkin vähän jalat irti maasta sen vaikutuksesta! Erityisen jäljen jättivät ne kaikki upeat lapset joita tavattiin. He tuntuivat pursuavan energiaa, intoa ja uteliaisuutta, eikä heitä pelottanut lähestyä välitunneilla meitä ulkomaan eläviä, jotka yritimme jututtaa heitä ja pyytää heitä kirjoittamaan nimiään hiekkaan. Liikuttavaa oli, miten pienimmät kantoivat ruttuisia muistiinpanovihkojaan käsissään tai metallisten ruokakuppiensa päällä. Maasta ne pienetkin ponnistaa!
Päivisin lämpötila nousi lähemmäs 30 astetta ja aurinko paahtoi suoraa pään päältä, onneksi pientä tuulenvirettä tuntui, kun koulu on kukkulan laella. Opettajien toimiston vieressä kasvoi isoja akaasiapuita joiden varjossa oli miellyttävää istua ja leppoisa tunnelma jutella opettajien kanssa, katsella maisemia ja seurailla koululaisten touhuja. Koulupäivän jälkeen toiset lähtivät kävelemään kotia kohti, toiset jäivät koulun alueelle leikkimään. Monet lapsista kulkivat paljasjaloin. Olisi ollut mielenkiintoista kulkea lasten mukana matka heidän kyläänsä, esimerkiksi Adamin kylään lähikukkuloilla, mutta ajatus rupesi tuntumaan siinä auringonpaahteessa läkähdyttävältä!
Paula Fisk jatkaa
Matka Malawiin oli mielenkiintoinen ja intensiivinen. Näimme ja koimme paljon. Yleisesti ottaen kaikki sujui hyvin ja pysyimme terveinä, lukuunottamatta pientä vatsatautia. Matka Malawiin on pitkä, kotoa Oulusta lähdin klo 6 lennolla ja perillä, kahden välilaskun jälkeen, olimme Blantyressä klo 13 seuraavana päivänä. Lennot sujuivat hyvin ja olivat ajassaan, eikä kommelluksia ollut.
Blantyren kenttä on pieni, siellä anoimme viisumit ja siellä pystyi vaihtamaan valuuttaa, eli Malawin kwachoja. Tullessa virkailijat tarkistivat koronarokotustodistuksemme.
Ephraim, Raijan ja Paulin kummipoika, tuli hakemaan meitä kentältä. Hän on iloinen ja mukava nuori mies. Majapaikkaan oli noin puolen tunnin ajomatka.
Sadekauden jälkeen puut viheriöivät, osa oli kukassakin. Joka puolella oli vuoria/vuoristoa näkyvillä. Kaunis maa!
Matkan ajankohta huhti-toukokuussa oli juuri sopiva lämpötilansakin puolesta.
Parin seuraavan päivän aikana katselimme kaupunkia, nähtävyyksiä ja ympäristöä Ephraimin ja Sungenin, hänen tyttöystävänsä, kanssa. Kaupungilla oli paljon ihmisiä, ja ostoksia tehtiin paljon kadulla, tavaraa oli monenlaista myynnissä.
Arja osti viemisiksi kankaita, oikeasta kangaskaupasta. Kankaat olivat edullisia suomalaiselle. Paikallisen rahaan oli vaikea tottua, koska eurolla sai 1000-1500 kwachaa, ja hinnat olivat suomalaisen korvaan tähtitieteellisiä. Eli 10 euron hintainen tuote oli siellä 15 000 kwachaa. Laskin oli ahkerassa käytössä kun yritimme olla kartalla hinnoista!
Kävimme ajelemassa maaseudulla, jossa oli isot teeviljelmät. Viljelmiä oli silmänkantamattomiin, ja upean vihreitä.
Mandala-talo ja Malawi-museo olivat kiintoisia paikkoja käydä. Opimme mm. että Malawi on itsenäistynyt 6.7.1964.
Kävimme syömässä hienon hotelli Amarylliksen kattotasanteella, josta avautui upea näkymä kaupunkiin.
John Alimoni tuli hakemaan meitä Muonaan, ja samaisena päivänä alkoi näkyä polttoainepula asemilla. Malawissa bensapula on kuulemma tavallista, valtiolla ei ole ulkomaan valuuttaa, jolla ostaa ulkomailta polttoainetta. Bensan mittarihinta oli 1762 kwachaa/l. Myöhemmin Muonassa sitä jouduttiin ostamaan mustan pörssin hinnalla, eli nelinkertaisella hinnalla. Bensapulan yllättäessä ihmiset joutuvat keksimään erilaisia keinoja saadakseen polttoainetta. Siinä menee aikaa ja vaivaa, sekä rahaa. Muonassa ollessamme John soitti kaverilleen Blantyreen, joka lupasi mennä ostamaan bensaa kanistereihin ja toimittaa ne jonkun toisen henkilön muassa Muonaan. Hän lähetti rahat bensaa ja kanistereita varten kaverille, joka ei kuitenkaan ollut saanut ostettua bensaa Johnia varten. Sitten uusi yritys bensan hankkimiseksi! Bensaa oli Muonassa myynnissä pulloissa, huoltoasemia siellä ei ollut. No, autosta ei loppunut bensa vaikka pulaa kesti yli viikon.
Liikenne ja tiet ovat aikamoisia Malawissa! Blantyrestä Muonaan on n. 130 km ja matkaan meni kolmisen tuntia. Päällystettyjä teitä ovat vain maan pääreitit. Tiestössä on kuoppia, syviäkin, joita autoilijat taitavasti väistävät. Paljon ajeltiin päällystämättömillä teillä, jotka olivat kuoppaisia, osin tosi kapeita ja tiellä liikkui paljon ihmisiä kävellen, pyöräillen, mopoilla, sekä eläimiä, vuohia, lehmiä, kanoja. Muonassa ajoimme kapeilla ja kuoppaisilla teillä, joihin suomalaisena ei olisi uskonut autoilla voivan edes mennä! Autot ovat kovilla noilla teillä. John olisi tosi taitava rallikuski, koska on ajanut ikänsä noissa olosuhteissa.
Muonaan päästyämme menimme seuraavana päivänä koululle. Meillä oli mukana Johnin opettajille hankkimat polkupyörät.
Koululle tultuamme saimme lämpimän vastaanoton lapsilta, opettajilta, kyläläisiltä. Lapset lauloivat ”welcome, welcome to you. We are happy, we are happy to be with you and to see you”. Kyllä oli koskettavan lämmin hetki! Lapset esittivät myös kuorolaulua ja runoja. Eräs kyläläinen esitti perinteisen tanssiesityksen.
Arjan kanssa esittelimme tuliaiset eli erilaisia pelejä, ja jaoimme karkkia lapsille. Tuli polkupyörien jaon hetki, huusin vuorollaan jokaisen opettajan etunimen tulla vastaanottamaan pyörä. Opettajat olivat onnellisia pyöristään. Myöhemmin, kun olimme jo pois Muonasta, John kertoi että tuossa tilaisuudessa oppilaat kuulivat ensi kerran heidän opettajiensa etunimet. Malawissa on tapana puhutella opettajaa Mr tai Mrs/Ms se ja se. Meillä tuli pieni etikettivirhe, mutta tuo ei tuntunut heitä häiritsevän, oli kuulemma ollut vain hauskaa. Jälkeenpäin meitäkin nauratti tuo tilanne!
Seuraavien kahdeksan päivänä aikana vierailimme koulussa päivittäin, kävimme läpi tontilla olevat rakennukset, kaivon ja puutarhan. Kyselimme menossa olevista sisäkattoremontista ja toisen koulurakennuksen loppusilauksista.
Eko-vessojen tilanne puhutti, ovat olleet käyttämättöminä. Lähinnä johtuen ennakkoluuloista eko-vessoja kohtaan ja ei ole löytynyt henkilöä huolehtimaan vessoista. Nyt ongelma ratkaistiin laajentamalla yövartijan työn kuvaa eko-vessan huoltajaksi.
Keskiviikkoisin on koululla liikunta-iltapäivä, johon menimme käymään. Oppilaat ja opettajat Benson ja Maria olivat kylän kentällä. Siellä kokeiltiin tuomiamme pelejä sekä twisti-ja narulla hyppäämistä. Pojat pelasivat jalkapalloa ja tytöt lento-koripallon tapaista peliä. Hauskaa oli, kun kylän lehmätkin kerääntyivät samalle kentälle katsomaan lasten urheilua. Yleensäkin Malawissa näki eläimiä kulkemassa vapaana, oli lehmiä, vuohia, kanoja, possuja ja koiria.
Opettajat toivoivat liikuntakenttää koulun piha-alueelle. Pihaa joutuisi tasoittamaan pienen korkeuseron takia. Mutta kylän kenttäkään ei ollut kaukana, joten uskoisin että ei ole liian hankalaa käyttää sitä.
Puutarhan tilanne näytti masentavalta, osin syklooni Freddyn takia, mutta osin myös mielenkiinnon puuttumisesta kasvattaa kasveja siellä. Siellä kasvoi pieniä appelsiinipuiden sekä banaanipuiden taimia. Kasvimaalle oli istutettu sykloonin jälkeen kassavaa ja okraa. Tuntuu uskomattomalta, että maassa, jossa saadaan satoa kolmekin kertaa vuodessa, ei kouluruokailuun saada omasta puutarhasta tuotteita. Yksi ongelma on kastelu, kuka sen tekee iltaisin tai aikaisin aamulla? Keskustelimme asiasta Johnin, opettajien ja koulukomitean jäsenten kanssa, ja kuulimme että kun ilta tulee vesipumppu ei pumppaa vettä. On aurinkoenergialla toimiva mutta siinä ei ole akkuja, joten ei varastoi sähköä. Tämä oli uutta tietoa meille. Ratkaisuksi päädyttiin palkkaamaan vartija neljäksi kuukaudeksi huolehtimaan puutarhan kastelusta aamulla aikaisin. Myöhemmin puutarha olisi oppilaiden ja opettajien vastuulla.
 |
| Vihanneksia kasvattamassa |
Vartija sai Suomesta tuliaisiksi aurinkoenergialla toimivan taskulampun sekä kosteutta pitävän ulkoilupuvun. Puku oli hänelle kuin tehty! Hän vaikutti tyytyväiseltä tuliaisiin. Pulpetteja oli koululla n. 34 kpl ja osa lapsista istui lattialla, osa lautakasan päällä ja osa kottikärryissä. Tuo huolestutti ja kyselimme pulpettien tilanteesta. Jo maksettujen pulpettien valmistaminen oli tyssännyt pari vuotta sitten, kun kirvesmies oli lähtenyt pois. Metallirungot olivat kylän kauppiaalla tallessa, ja myös osa pulpettipöydistä oli varastossa. Kävimme ne katsomassa paikan päällä.
Majoituspaikan pihalla oli käytettyjä puupulpeteita. Niitä siinä ihastelimme ja ihmettelimme, päätettiin kysyä, olisivatko myynnissä, tai peräti lahjoittaisivatko ne koululle. John neuvotteli hinnasta, ja ne toimitettiin koululle vielä ollessamme Malawissa.
Vierailimme kylällä toisessa, valtion ylläpitämässä koulussa. Tämä oli yli 1000 oppilaan koulu, joka oli ruoka-ohjelmassa sekä toteutti kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Olivat istuttaneet yli sata puuntainta kasvamaan koulun tontille. Vanhimmat oppilaat huolehtivat kastelusta aamuisin. Taimet oli suojattu risuista ja oksista tehdyillä suoja aidoilla.
Tässä koulussa oltiin tiukkoja koulupukujen käytöstä, jos oppilaalla ei ollut pukua, hän ei saanut tulla kouluun. Vanhemmat kustantavat koulupuvut, paitsi kaikkein heikommassa asemassa olevia avustetaan koulupukujen hankinnassa.
Oli hienoa käydä tutustumassa toiseen kouluun ja kuulla heidän käytänteistään. Näistä keskusteltiin myöhemmin Nyaudzudzun koulun kokouksessa.
Ennenkuin jätimme koulun ja Muonan, laitoimme kaksi avokadon siementä itämään vesipulloon, ja veimme ne kouluun. Pyysimme heitä huolehtimaan niistä ja istuttamaan ne koulun alueelle. Mielenkiintoista kuulla aikanaan, miten siinä kävi!
Käydessämme kouluilla lapset tulivat innokkaasti lähelle tarkastelemaan meitä, katsoivat hyvin tarkkaan, ja osa uskaltautui joskus hipaisemaan. He ilahtuivat kovin kun vilkutimme ja puhuttelimme heitä, nauroivat ja vilkuttivat takaisin. Mielellään näyttivät vihkojaan, joihin olivat tehneet tehtäviä. Arja oli opetellut hieman chichewan kieltä ja se oli lapsista hauskaa. Osa lapsista osasi hieman englantia.
Yleensäkin kun olimme liikkeellä lapset olivat kiinnostuneita, ja tulivat lähelle, sekä ilahtuivat kovin kun vilkutimme tervehdykseksi. Aikuiset myös ilahtuivat kun vilkutimme ohi ajaessamme. Mieleen on jäänyt iloisten kasvojen suuri määrä, ja se kuinka pienestä se ilo tuli. Toki mieleen on jäänyt myös köyhyys, likaiset ja rikkinäiset vaatteet, pölyiset tiet, pimeät illat ja iso joukko ihmisiä kokoontumassa tien varsilla. Sekä taitavasti kuormatut pyörät, joilla kuljetettiin mitä vain, esim. vuohia, kanoja, korituoleja, raskaita säkkejä, leveitä kuormia ja tietenkin ihmisiä, useasti kolme henkilöä pyörän päällä. Pyörä on Malawissa tosi monipuolinen ja tärkeä kulkuväline!
Mieleen on myös jäänyt kuinka paljon oli lapsia ja nuoria ihmisiä, joilla on tulevaisuus epävarmana edessä. Työttömyys on iso ongelma maassa, sekä tyttöjen jääminen pois koulusta primary schoolin jälkeen. Tytöt jäävät kotikylään, ja menevät naimisiin sekä tekevät lapsia kun muutakaan ei ole, näin kertoi eräs Zombassa asuva nuori nainen entisistä koulukavereistaan.
Sydäntä riipaisevaa oli myös kun kolme nuorta ihmistä, eri paikkakunnilla, pyysivät meiltä, että ottaisimme heidät mukaamme Suomeen. He halusivat paremman elämän, koska nykyinen työ oli raskasta, tai työtä ei ollut lainkaan. Toivon todella että nämä nuoret saavat työtä ja toimeentuloa omassa maassaan. Johnin kertomasta jäi tunne että valtio vähät välittää nuoristaan tai kansalaisistaan, oma etu on lähimpänä.
Ruoka on aina kiinnostava asia kun menee uuteen maahan…Muonassa ruokatarjonta oli pitkälti samanlaista päivittäin, eli nsimaa (maissijauhopuuro) tai riisiä ja lisukkeena vuohta, kanaa tai papuja. Nsimaa malawilaiset syövät useita kertoja päivässä ja se on heille yhtä tärkeä kuin peruna on, tai on ollut, suomalaisille.
Vihanneksia(greens) tarjottiin paistettuna tai keitettynä, esim. kurpitsan lehtiä+pähkinäjauhoa. Saimme myös maukasta kaalisalaattia majapaikassamme. Tykästyin papuihin, ja ihme että eivät aiheuttaneet vatsavaivoja. Jäin kaipaamaan hedelmiä, tomaatteja ja avokadoja ruokatarjonnasta. Toki niitä saattoi ostaa tienvarsien myyjiltä.
Malawissa näytti olevan tapana majoituspaikoissa(lodge) että voit tilata haluamaasi ruokaa päivälliseksi. Annat rahan tarvikkeiden ostoon, tai ostat itse, niin majapaikan keittäjä valmistaa sen sinulle. Kätevää!
Muualla Malawissa oli tarjolla erilaista, ja hyvää ruokaa. Hyvää kahvia saatiin myös. Hintataso oli tietenkin edullisempaa kuin Suomessa, mutta vaihteli paikasta ja paikkakunnasta riippuen.
