torstai 1. maaliskuuta 2018

Viimeinkin...

Maanantaina alkoi sade, hiljasena tihkuna, yöllä. Iltapäivällä tuli jo reilusti vettä, kuitenkin sade pysyi hiljaisena, niin että maa ehti imeä veden, kostua hitaasti. Välillä paistetta muutama tunti, sitten taas hiljaista sadetta. Tänään aloitti jo yöllä, koko päivän on satanut hiljalleen. Kaikki näyttävät tyytyväisiltä. Pelon tunteet häipyivät sateen mukana.

Mzuzu on sen verran korkealla vuoristossa, myös sopivasti joka puolelta kukkuloiden ympäröimä, että ukkospilvet tyhjentävät sisältönsä alempana oleville maille, eivät jaksa nousta tänne asti. Vain salamat ja jyrinä pääsevät perille. Viikko sitten lähti yksi maantiesilta rankkasateen myötä jokea alavirtaan päin, eli liikenne ei sillä tiellä suju muutamaan kuukauteen.

Valtio on herännyt, patistaa ihmisiä istuttamaan puita. Puuhiileksi hakattujen metsien tilalle jääneet pensaikot eivät pysäytä veden juoksua tai rankkasateen aiheuttamia mutavyöryjä.

Monelle koululaiselle sadepäivä tuo suuren ongelman. Kun ei perheellä ole sateenvarjoa tai lapsille sadevaatteita, ei lapset pääse kouluun, joka monella on kilometrien päässä kotoa. Eihän likomärissä vaatteissa voi istua koulussa, eikä ole laukkua, johon piilottaa kirjat ja vihkot sateelta.