torstai 21. huhtikuuta 2016

TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTRI VUODELLE 2016

Hei ihmiset,

Yhdistys piti sääntömääräisen vuosikokouksensa 16.4. Oulussa. Kokouksessa hyväksyttiin mm. vuoden toimintasuunnitelma ja -kalenteri. Ne löytyvät kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Entiset työmuodot jatkuvat ja jokainen niistä on edelleenkin tosi tärkeä. Ja tulostahan ne ovat tuottaneetkin! (Monet yhdistyksemme ulkopuoliset ovat ihmetelleetkin, että miten olemme näin hyvin onnistuneet.) Samoin jatkuu se idea, että jokainen osallistuu omien mahdollisuuksiensa ja innostuksensa mukaan. Jokainen panos ja jokaisen panos vie koulun rakentamista eteenpäin ja on tärkeä kokonaisuuden kannalta.  Kun toimimme tällä tavoin suht´ pienenä "putiikkina"  ruohonjuuressa, niin yksilötoimijoiden panos korostuu  tietysti entisestään.

 Kuitenkin nyt, kun rakentamisprojekti konkreettisesti on käynnistymässä, varain keräämisen osalta on kehitettävä ja käynnistettävä uusia toimintamuotoja, jotta 8-luokkaoinen koulu saadaan aikaiseksi. Toisaalta kun työtä on tehostettava, niin yhdistystoiminnan rakenteita ja prosessejakin on yritettävä parantaa.

Uusina toimintamuotoina ovat mm. aineettomien lahjojen ja pop up - tuotteiden  kaupan perustaminen nettiin ja yritys- ja yhteisö-yhteistyön kehittäminen. Samoin kummitoimintaa aletaan suunnitella vuoden 2017 alusta. Tiedottamista vahvistetaan niin yhdistyksen sisällä kuin yhdistyksen ulkopuolellekin. Lisäksi on huomattava, että ideoita ja aloitteita uusista toimintamuodoista otetaan koko ajan vastaan. Samoin ehdotuksia entisen toiminnan parantamiseksi. Yhteyttä voi ottaa hallitukseen ja lokakuun alussa meillä on myös yleinen kokous, jossa näitä asioita käsitellään.

Kurkkaa toimintasuunnitelmaa ja -kalenteria ja liity konkreettiseen toimintaan, jos et vielä ole ollut menossa mukana. Voit liittyä jo olemassa olevaan toimintaan tai luoda itse sinulle sopivat toimintatavat ja -muodot joko yksin tai yhdessä toisten kanssa.

Toimintasuunnitelma ja -kalenteri on ladattavissa www-sivulla
http://malawinlapset,com/ , siellä valikko koti/home


Hyvää viikonloppua toivotellen Helena

Tässä vielä kiinnostavan ja melkeinpä pelottavan näköinen puu (lieneekö apinanleipäpuu, jonka Pirkko kuvasi viimesyksyisellä Malawin matkallaan.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

ESITE JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN TUOTTEISTA - AINEETON LAHJA



JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN TUOTTEIDEN ESITTELY - aineeton lahja

Oheisena on linkki joukkorahoituskampanjan tuotteista tehtyyn esitteeseen.
https://drive.google.com/drive/u/0/folders/0B3P9l5fsp5DydzQ4NFdUa05Jd1U


Mitä sitten tehdä esitteellä?

Voit esim.

1) lähettää esitteen sähköpostin liitetiedostona perheenjäsenille, sukulaisille, ystäville, työtovereille ja harrastuskavereille ja innostaa heitä hyvän tekemiseen ja koulun rakentamiseen. Kampanjamme tuotteet käyvät myös erittäin hyvin ns. aineettomaksi lahjaksi tai eettiseksi lahjaksi.

2) esitellä joukkorahoituskampanjaa erilaisissa kokouksissa, palavereissa ja tapaamisissa

3) tulostaa esitteen ja kiinnittää sen esim. työpaikan, harrastuspiirin tai lähikaupan ilmoitustaululle tai antaa sen ihmisille, joilla ei ole tietotekniikkaa käytettävissä

4) panna pystyyn kimppakeräyksen ja koota kavereiden kanssa enemmänkin rahaa saada esim. oman nimikkoporakaivon

5) esitellä hanketta työnantajalle ja/tai liikekumppaneille ja innostaa myös heitä osallistumaan koulun rakentamiseen

6) tulostaa esitteen ja jakaa sitä sopivissa massatilaisuuksissa ihmisille

7) miettiä, että mitä tuotteita itse ostat, nimittäin sen jälkeen on mukava innostaa myös muita osallistumaan kampanjaan

8) jne. eli jokainen voi myös itse keksiä uusia tapoja hyödyntää esitettä





perjantai 1. huhtikuuta 2016

JOUKKORTAHOITUSKAMPANJA KÄYNNISTYI - TUE KOULUN RAKENTAMISTA MALAWIIN - hanki aineettomia lahjoja täältä





Joukkorahoituskampanja käynnistyi tänään ja se jatkuu 8.5.2016 saakka. Tavoitteena on saada 20 000 euroa. Lähes samankokoinen rahasumma on jo kasassa perinteisillä tavoilla kerättynä. Tässä ensimmäisessä vaiheessa tasataan tontin maasto rakentamiselle sopivaksi, rakennetaan porakaivo, 2 luokkahuonetta, asunto 2:lle opettajalle sekä keittiö- ja ruokailukatos.

Tule mukaan kampanjaamme, tutustu ja osta tuotteitamme, jaa sivustojamme sosiaalisessa mediassa. Mesenaatti.me - sivuston linkki on tässä  https://mesenaatti.me/koulu-malawin-lapsille/

Tuotteemme sopivat myös erittäin hyvin aineettomiksi lahjoiksi. Jokaisesta ostetusta tuotteesta saa lahjakirjan. Voit tutustua lahjakirjoihin tässä osoitteessa

https://drive.google.com/folderview?id=0B3P9l5fsp5DyUTZrUmNab1h4Wnc&usp=sharing


Osallistu myös kilpailuihin, jotka näet Mesenaatti.me - sivustolta. Seuraa myös facebook-sivujamme https://www.facebook.com/MalawinLastenJaNuortenAvuksiRy/?fref=ts

ja www-sivut löytyvät täältä http://malawinlapset.com

OSALLISTU KAMPANJAAME - tuo mukaan perheenjäsenesi, sukulaisesi, ystäväsi, työtoverisi, harrastuspiirisi ja naapurisi.

LUO ILOA ITSELLESI JA MUILLE!





.







tiistai 2. helmikuuta 2016

TERVETULOA MUKAAN JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN IDEOINTIIN, SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

TERVETULOA MUKAAN ONNISTUVAAN JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN IDEOINTIIN, SUUNNITTELUUN  JA TOTEUTUKSEEN!

Kuten eri yhteyksissä on jo tullut esille, niin varainkeruuta vahvistetaan tänä vuonna. Puhetta on ollut joukkorahoituskampanjan käynnistämisestä. Nyt alkaa olla aika ryhtyä toimeen.

Tervetuloa mukaan siis kaikki: te, jotka olette jo perillä tästä joukkorahoitusmeiningistä ja te, jotka ette vielä tiedä siitä paljoakaan. Meille, jotka emme vielä paljoakaan joukkorahoituksesta tiedä, löytyy tietoa sivulta http://mesenaatti.me/ . Lisäksi sivustolla on ohjeita ja kokemustietoa kampanjasta ja sen tekemisestä. https://mesenaatti.me/info/ohjeet2/

Mesenaatti.me

Eli tästä vain uutta oppimaan. Joukkorahoitus on kiinnostava ja  moderni rahoituksen keräysmuoto...


Onnistuneen kampanjan tekemisessä tarvitaan mm. kampanjaideoita, sivustojen tekemistä nettiin, vastikkeita lahjoituksille, verkostoja ja yhteistyökumppaneita jne.

kts. esim. https://drive.google.com/file/d/0B4h4BpIOCGXBY2RydlR1eHFWcHc/view

Eli onnistunut joukkorahoituskampanja edellyttää monenmoisia panoksia ja resursseja.


Mihin itse olet valmis? Mitä olet itse valmis tekemään, jotta onnistumme parhaalla mahdollisella tavalla hankkimaan rahoitusta?
Malawin lasten ja nuorten hyväksi rakennettavan koulun aikaansaamiseksi?
Onko sinulla nettiosaamista?
Voisitko valmistaa/saada lahjoituksena vastikkeita, joita lahjoittajille annetaan?
Onko sinulla yhteisöjä, jotka voisivat tulla kumppaniksemme? Onko sinulla yhteisöjä, joiden verkostoja voitaisiin hyödyntää some-viestinnässä?
Onko sinulla ystäviä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka voisivat tulla mukaan rahoittajiksi?
Mitä muita ideoita ja ajatuksia sinulla on...?

Varsinainen joukkorahoituskampanjan alustava suunnittelu alkaa 18.2. Pirkon ja Helenan toimesta. Ota yhteyttä mielellään tätä ennen, niin voimme tsekata tuolloin meidän alustavat resurssit tähän joukkorahoituskampanjaan ja kehitellä tarpeen vaatiessa uusia.

Voit lähettää viestin Pirkolle pirkkko.carpenter@gmail.com , puh. 040 9374767 tai Helenalle karhunvartijan.pirtti@gmail.com , puh. 050 3312311

Innostukaa ja innostakaa, ihmiset - tykkääjät, jäsenet, kaikki maailman parantamisesta kiinnostuneet - uusien asioiden äärellä ja äärelle! Sydämellisesti tervetuloa mukaan tähän uuteen meininkiin!

Hyvää helmikuuta ja Hugon ja Valon päivää!

Helena

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

MYYJÄISTUOTTEIDEN IDEOINTI- JA VALMISTELUTALKOOT

Hei kaikki,

kaamosaika on takana, talven selkä on taittunut, päivä on pidentynyt ja kevät ja kesä ovat tulossa.

Myyntitapahtumia on tulossa:

PÄÄSIÄISMYYJÄISET huhtikuussa Kajaanissa, samoin TYÖPAIKKA-KEVÄTMYYJÄISET Oulussa, MAHDOLLISUUKSEIN TORI Kajaanissa ja mahdollisesti Oulussa toukokuussa. Kesällä on taas
RUNOVIIKON MARKKINAKATU Kajaanissa. Lisäksi kesällä on
KESÄ- JA TORITAPAHTUMIA eri paikkakunnille, joihin jäsenemme osallistuvat mahdollisuuksien mukaan.

Viime syksynä pidimme myyjäistuotteiden ideointi- ja valmistustalkoot Oulussa. Päivä oli antoisa ja silloin sovimme, että pidämme samanlaiset talkoot myös tänä keväänä. Niinpä kutsunkin nyt teitä ja meitä kaikkia taas myyjäistuotteiden ideointi- ja valmistustalkoisiin ja tapaamiseen Oulussa Nummikatu 19 A 8:aan sunnuntaina 21.2. klo 11.30-17.00. Tuo mahdollisuuksien mukaan mukanasi askartelu- ja käsityöideoita ja -tarvikkeita, niin työstämme ja valmistamme sitten niitä yhdessä. Tai tule vain osallistumaan ideointiin ja valmistamiseen muiden kanssa.

Ja hyvät ihmiset, innostukaa itse ja innostakaa edelleenkin myös perheenjäseniänne, sukulaisianne, naapureitanne, ystäviänne ja työtovereitanne luovaan työhön ja lahjoittamaan käsitöitänsä ja askartelutuotoksiaan Malawin lasten ja nuorten hyväksi.

Tervetuloa siis kaikki tutut ja tuntemattomat tuolloin talkoisiin ja mukavaan seuraan! Puheenjohtajamme Pirkko tulee paikalle Kajaanista. Ruokana on leipää ja linssikeittoa, jonka tarjoilu alkaa noin klo 14.30. Lisäksi on kahvia ja teetä. Ja jos mahdollista, niin ilmoittaudu ennakkoon, niin osaan varata ruokaa sopivasti. Alaovi on lukossa, joten soita 050 33 123 11 alaovelta.



maanantai 25. tammikuuta 2016




Hei kaikki,

maanantaina 25.1. Sanomalehti Kaleva julkaisi jutun meidän yhdistyksen toiminnasta. Kaleva ei linkitä suoraan näitä Yhteisö-teeman alla olevia juttuja, joten tässä nämä ovat pdf-tiedostona.

Ensin on sivu 1 ja sitten sivu 2. Toivottavasti linkit toimivat. Ns. pilvipalvelut ovat minulle uusi tuttavuus, lähettäkää viestiä, jos linkit eivät toimi.

Ystävyys herätti halun auttaa - Muonan kyläneuvosto Malawissa lahjoitti suomalaiselle yhdistykselle tontin, jonne aiotaan pystyttää koulu

Tässä oli siis 1. sivu. ja 2. sivun linkki tulee tässä.


Tässä on vielä valokuvia ja Pirkon kolumni.

Eli tällaiset ovat nämä meidän maanantain tapahtumat. Hyvää alkanutta viikkoa.

Helena s.





perjantai 15. tammikuuta 2016

Rakennuspiirrustusten 1. versio saatiin lahjoituksena + ajankohtaista + tulevaa toimintaa


Koulurakennuksen piirustukset


Eilinen 14. 1.2015 oli yksi ilonpäivä yhdistyksellemme.

Burkina Fasosta kotoisin oleva kansainvälisesti arvostettu arkkitehti Francis Kéré lahjoitti Burkina Fasoa varten tekemänsä piirustukset yhdistyksellemme koulun rakentamista varten. Nyt sitten meidän tarvitsee (vain) jatkotyöstää piirustukset Malawin maapohjaan, tontille ja rakennusmateriaaleihin sopivaksi. Tämä työ tehdään Malawissa ja yhteyshenkilömme siellä ovat aloittaneet insinöörin/arkkitehdin hommaamisen.

Francis Kérén erikoisuus ja idea näissä piirustuksissa on sisäilman sääntelyssä ja paikallisen materiaalin ja työvoiman käytössä. Kattorakenteen avulla sisäilmaa voidaan luonnonvoimaisesti pitää noin 10 astetta alhaisempana kuin ulkoilma. Tämä on tärkeää alueella, jossa ulkoilma voi olla jopa 40 plusastetta ja koneellista ilmanvaihtoa ei ainakaan toistaiseksi esim. meillä tule olemaan. Ja vaikka koneellinen ilmanvaihto olisikin, niin rakenne itsessään jo toimii paremman sisäilman puolesta. 

Tässä on linkki videoon, jossa on mahdollisuus kuulla ja nähdä enemmän tästä koulurakentamisen ideasta, jota nyt siis havittelemme. Kiinnostava persoona ja arkkitehti on tämä ihminen.

https://www.ted.com/talks/diebedo_francis_kere_how_to_build_with_clay_and_community

Tässä on myös arkkitehti Francis Kérén tekemä havannekuva julkisivuista ja päädyistä.


Olimme kyllä tosi iloisesti yllättyneitä ja kiitollisia tästä Francis Kérén teosta. Mitenkäs "löysimme" hänet? Kajaanilainen jäsenemme ja aktiivimme Päivi oli selaillut www-sivustoja ja huomannut Francis Kèrén hommat (kattorakenteen erikoiuus ja paikallisten materiaalien ja työvoiman käyttö, ihmisten auttaminen) siellä ja lähettänyt linkin Pirkolle ajatellen meidän kouluprojektia.  Pirkko oli lähettänyt Kérélle viestin, mutta siihen ei kuulunut vastausta. Tällä viikolla teimme Pirkon kanssa kimpassa täällä Oulussa näitä Malawi-hommia ja tulimme siihen tulokseen, että nyt ei enää odotella vaan soitetaan suoraan.

Keskiviikkona Pirkko soitti sitten Kérélle ja kuuli sihteeriltä, että hän on Harwardin yliopistossa luentomatkalla ja hänelle voisi lähettää s-postia. Niinpä lähetimme postin keskiviikkona (ja mietimme, että kehtaammeko pyytää piirustuksia, ja lopulta kehtasimme ja pyysimme) ja torstaina puolilta päivin saimme sitten vastauksen: viestin ja piirustukset. Viestissä Kéré pahoitteli, että ei ole vastannut aiempaan viestiin (hän siis muisti Pirkon aiemman viestin), mutta nyt hän sitten lähettää piirustukset. Lisäksi hän  tosi kovasti ja kannustavasti kiitteli meitä, kun olemme tällaiseen ryhtyneet. Lisäksi hän neuvoi piirustusten jatkotyöstämistä paikalliseen maaperään ja materiaaliin sopivaksi. Kéré siis halusi auttaa meitä.  Tässä vielä linkki näihin Kérén muihin ansioihin. http://www.kere-architecture.com/publication/

Meidän yhdistyksen tavoitteena on 8 luokkahuoneen, 8 opettajan asunnon, keittiön ja puuseiden rakentaminen. Koulu on niin syrjäisellä alueella, että sinne ei saada opettajia, jos ei ole asuntoa. Kun piirustukset täsmentyvät, ne kustannuslasketaan. Tämän jälkeen tehdään rakentamisen toiminta- ja taloussuunnitelma, joka ositetaan sitten pienempiin osaprojekteihin toteutusta varten. Tavoitteena on, että kokonaissuunnitelma olisi valmis jo tänä keväänä ja rakentaminen alkaisi syksyllä. Saa nähdä etenevätkö asiat näin nopeasti.

Tonttiasiat


Tonttiasia etenee ja pian saadaan rajapyykit paikoilleen. Lisäksi tontille aloitetaan puiden istutus, koska sadekausi on sillä mallilla, että puiden istuttaminen on tuloksekasta. Lisäksi tontin käyttö eri toimintoja varten pitää tsekata. Samoin pitää hahmottaa, että miten rakennukset ym. toiminnot sijoittuvat tontille (meikeläistä asemakaavajärjestelyähän siellä ei ole). Tämän jälkeen on tehtävä hiukan maansiirtotöitä, jotta rakennuksille saadaan perustukset.

Tulevasta toiminnasta


Ajatuksena on jatkaa entisenlaista varojen keräämistä, mutta löytää myös uutta. Eli myyjäistoiminta jatkuu edelleen, joten käsitöitä yms. tarvitaan edelleen, samoin arpajaisvoittoja. Kirppis pyörii edelleen Kajaanissa, jonne voi edelleen toimittaa kirppistavaraa. Sitten pitää löytää myös uusia rahoituskanavia. Ajatuksena on, että kun kustannuslaskenta on tehty, niin rakennusprojektimme jaetaan osaprojekteihin ja tsekataan yritykset, jotka voisivat tukea Malawin lasten koulunkäyntiä. Lisäksi ajatuksena on kokeilla joukkorahoitusta Mesenaati.me - sivustolla. Eli toiveena on, että itse kukin jatkaisimme työtämme tahoillamme ja yrittäisimme saada mukaan vielä uusia toimijoita. Tarvitsemme asiantuntemusta joka lähtöön: esim. rakennusala ja tietoteknologia, talous- ja yritysmaailma, samoin ihmisiä, joilla on verkostoja yritysmaailmaan, Lionseihin, Rotareihin yms. organisaatioihin, jotka voisivat myös tulla mukaan. Ottakaa yhteyttä puheenjohtajaamme Pirkko Carpenteriin p. +358 40 9374767. Sittenhän tämä projekti tarjoaa myös erilaisille ammattilaisille oivia hyvän tekemisen elämysmatkoja Malawiin, kun rakennusprojekti lähtee käyntiin.... omalla kustannuksella tietysti.

Konkreettisesti vielä:
Kevät- ja kesäajan käsityö- ja askartelutalkoot su 21.2. klo 11.30-17.00 Helenalla Oulussa. Miettikää, mitkä voisivat olla "myyntihittejä" eli ideoikaa ja/tai tehkää mallikappaleita ko. sessioon, niin voimme ideoida, vaihtaa ideoita ja tehdä lisää tuotteita ja kehitellä ideoita talkoissa.

Vuosikokous on 17.4. klo 13.00 Helenalla Oulussa

Laittakaa nämä ajat jo allakkaanne.

Mukavaa tammikuun jatkoa ja uutta vuotta hyvissä merkeissä!

Helena s.

torstai 5. marraskuuta 2015

Linkki kiinnostavaan artikkeliin HeSa:rissa "Oppimiskriisi painaa kehitysmaita"

Tässäpä tämä linkki

http://www.hs.fi/talous/a1446532430222

Kiinnostavia lukuhetkiä!

Ajankohtaista 5.11.2015




Puheenjohtajamme Pirkko palasi Malawista lokakuun alkupuolella. Matkaa voi pitää onnistuneena. Koulua varten lahjoitettiin tontti Nsanjen maakunnasta Muonan kylästä. Jotta avustustyömme voisi jatkua ja voisimme olla ns. oikeustoimikelpoisia Malawissa, niin sitä varten meidän on perustettava organisaatio, joka tässä tapauksessa on malawilaisittain säätiö, mutta muistuttaa paljon suomalaista yhdistystä. Samoin tontin lahjoituksesta tehdään asiakirjoja, jotta ns. omistusoikeudet ovat selkeät.

Yhdyshenkilönä Muonassa on maanviljelijä, joka on ns. kyläneuvoston jäsen. Kyläneuvoston toive oli ollut, että rakennustyöt käynnistyisivät mahdollisimman pian. Lisäksi seudulla asuvat Reginan (Pirkon pitkäaikainen ystävä) vanhemmat ja veli eli sillä tavoin juuria tuohon seutuun on. Odotuksemme on, että näistä siteistä olisi apua koulun aikaan saamisessa ja ylläpidossa.

Täällä kotomaassa puheenjohtaja hallituksineen on tekemässä kokonaissuunnitelmaa koko rakennushankkeesta.  Eli vastausta ollaan hakemassa kysymykseen, että mitä rakennetaan ja milloin. Oleelliseksi tässä (kuten muussakin) tulee myös kysymys, että paljonko meillä pitää olla rahaa ja missä vaiheessa. Eli suunnitelma sisältää myös kustannusarviot ko. rakennuksista ja rahat ja rakentamiset on soviteltava yhteen. Sikäli suunnitelmat ovat jo muuttuneet, että lienee välttämätöntä, että koulun yhteyteen rakennetaan myös opettajien asunto, koska opettajia on muuten tosi vaikea saada.  Koulu sijaitsee, kuten ajatus olikin, syrjäseudulla. Sitten olemme keskustelleet myös  ns. vierashuoneiden rakentamisesta rakentamisprojektin loppuvaiheessa, jotta vapaaehtoistyöntekijät voisivat majoittua jossain Muonassa ollessaan. Mutta 1. vaihe on koulu ja asunto opettajille.

Kun rakentamissuunnitelma talousarvioineen on saatu paperille, niin sen jälkeen alkaa sitten aikaisempaa voimaperäisempi varojen hankinta. Selvitettäväksi tulee mm. ns. joukkorahoituksen hankkiminen sekä erinäisten yritysten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tukimahdollisuudet. Mutta edelleen tarvitaan tätä myyjäis- ja arpajaistoimintaa myös.

Samalla kun em. asioita on hoidettu ja hoidetaan on menossa myös varainhankinta.
Arpajaisten myynti päättyy ensi viikolla.
Chantel Peacock on järjestänyt ns. hyväntekeväisyyskävelyn Australiassa ja varoja kertyi n. 2300 euroa. Tässä on linkki kuva-albumiin.

https://www.facebook.com/chantelp/posts/10152982831031599

Eilen oli yhdistyksen esittely- ja myyntitapahtuma Oulun amk:n sote-yksikössä. Auttamisien halua löytyi taas, samoin kuin tekoja,  ja varoja on kertynyt noin 1300 euroa tämän vuoden aikana.

Kajaanissa järjestettiin nuorille illan ohjelmaa ja varoja saatiin kasaan noin 200 euroa.

Seuraava suurempi sessio on 28.-29.11.2015 Kajaanin Joulutori. Joulutoria varten otetaan vastaan käsitöitä ja leivonnaisia myytäväksi sekä tietysti jouluisen onnenpyörän palkintoja. Yhteyttä voi ottaa puheenjohtajaamme Pirkkoon, p. +358 40 937 4767. Lisäksi voi ilmoittautua vapaaehtoistyöntekijäksi myyjäisiin ja luullakseni kajaanilaiset järjestävät myös ns. askartelutalkoita.

Meillä täällä Oulussa oli taannoin askartelutalkoot. Päivä oli tosi mukava, tehtiin hommia yhdessä ja juteltiin kaikesta siitä mitä mieleen tuli. Suosittelen muillekin, järjestäkää ystäväpiirissänne talkoot. Ennakkoon voi katsoa jotain askarteluaiheita ja hankkia tarvikkeet ja välineet, mutta jokainen voi tuoda omat tarvikkeet myös mukanaan ja tehdä sitä mitä haluaa. Meillä oli tämä periaate ja se toimi hyvin. Osa teki hommia varatusta materiaalista ja osa toi materiaalit ja välineet mukanaan.

Tässäpä olivatkin nämä tämänhetkiset tärkeimmät kuulumiset

torstai 22. lokakuuta 2015

Ajankohtaista ja Pirkon Malawin matkan loput kuvat


Ajankohtaisista asioista 

Meillä on yhdistyksen yleinen kokous luonani lauantaina 24.10. klo 13.00; Nummikatu 19 A 8. Asialistalla on mm. Malawin matkan tulokset ja sitoumukset ja tulevan toiminnan suunnittelu. Ruokatarjoilun vuoksi pyydän ilmoittamaan tulosta ja mahdollisista allergioista 23.10 pe-aamuun klo 10.00 mennessä. Sydämellisesti tervetuloa tutut ja tuntemattomat kokoukseen. Alaovi on lukossa, joten soita, niin tulen avaamaan oven. p. 0503312311/Helena

Yhdistyksemme on varannut joulumyyjäispöydän Kajaanihallista 28.-29.11. Nyt siis vaan kaikki valmistelmaan myyjäistavaraa ja keräämään sitä ystäviltään ja työtovereiltaan. Me oululaiset järjestämme sunnuntaina 25.10. klo 12.00-17.00 askartelutalkoot täällä minun luonani Nummikatu 19 A 8. Voit tuoda askartelumateriaalia ja -tarvikkeita tullessasi, mutta olen varannut myös monenmoista ihanan joulunpunaista ja -vihreää askartelumateriaalia, joten hauskaa tekemistä riittää kaikille. Mukana on myös puheenjohtajamme Pirkko eli ajatuksena on jutella ja  nauttia toistemme seurasta ja samalla askarrella joulumyyjäisiä varten. Pyydän myös ilmoittautumista la-aamuun klo 10,00 mennessä, sillä tarjoiluna on keittolounas ja kahvi/tee. Sydämellisesti tervetuloa tutut ja tuntemattomat askartelusessioon!

Huom. vielä te oululaiset, joilla on jo tehtynä tavaraa joulumyyjäisiä varten, niin tuokaa tavarat nyt kokoukseen ja/tai talkoisiin tullessanne, niin ne menevät nyt kätevästi Juhan ja Pirkon mukana Kajaaniin. Kajaanilaiset, ottakaa yhteyttä Pirkkoon ja Juhaan ja sopikaa myyjäistavaran toimittamisesta.




Arpajaisten myynti jatkuu vielä 14.11. saakka, joten nyt on aika ottaa loppukiri. Pirkolta voi saada arpalistoja vielä arvanmyyntiä varten ja jos itse haluaa ostaa arpoja, niin se onnistuu näissä Oulun tilaisuuksissa ja/tai soittamalla esim. Pirkolle tai minulle.

Kajaanin kirpputoripöytä on myös yhdistyksen käytössä, joten kirpputoritavaraa otetaan vastaan edelleen. Eli oululaiset, voitte tuoda tavaran nyt kokoukseen/talkoisiin, niin Pirkko ja Juha vievät ne Kajaaniin. Kajaanilaiset ottakaa yhteyttä Juhaan, hän hoitaa kirpputoriasioita, puh.  050 5618993.

Meidän kouluhankkeen hyväksi tehdään työtä myös Australiassa, Englannissa ja Coloradossa. Tässä linkki Chantel Peacockin facebooks-sivuun

https://www.facebook.com/chantelp/posts/10152962308926599?pnref=story
 , josta näkyy Malawi-kävelyn järjestelyjä.


Pirkon Malawin matkasta


Pirkon Malawin matka on siis  onnellisesti ja onnistuneesti jo takana. Asiat etenivät siihen malliin, että meille on lahjoitettu tontti koulua varten Malawin eteläosasta, Nsanjen alueelta. Malawilainen lakimies on saattamassa lahjoitusta ja tontin omistusta koskevia asiakirjoja kuntoon. Eli tämä siis tarkoittaa, että olemme sitoutuneet koulun rakentamiseen ko. tontille!  Ja tässä on kuvia tontista ja sen ympäristöstä.
 


Pirkko tontilla




Tontti sijaitsee ylängöllä kolmen eri kyläkunnan keskellä




Tontin katselmuksessa paikallisen kyläneuvoston väen kanssa.


Paikallista maisemaa




Pirkon käynti osui kuviaan kauteen, mutta tällaistakin kukkaloistoa oli



Auringon laskun kauneutta


.
Pihapiiriä




Tässä vielä pari koulukuvaa





Ja sokerina pohjalla....



.... ja tässä viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuvana nuori mies, joka on ihastunut Pirkon leipomiin korvapuusteihin