Tässä on Regina työhuoneessaan
12.9.2015, Lilongwe, Malawi.
Terveiset kauniista ja lämpimästä
Malawista!
Sain vasta tänään koneeseeni
toimivat nettiyhteydet, olemme yrittäneet sitä kaikin keinoin jo
pari viikkoa, jotka olen täällä ollut. Maksoin 40 000 kwachaa (n.
80 e) siitä että kaksi asentajaa tuli taloon ja hoiti homman.
Toivottavasti tämä nyt on pysyvä parannus nettiyhteyksiimme.
Yölento Lontoosta Addis Abeban kautta
Lilongween sujui hyvin. Vähän tietysti jännitti kieltämättä.
Kone oli niin paljon myöhässä, että aamu ehti jo valjeta ja näin
koneen ikkunasta ensin valtavan ison punaisen Afrikan aamuauringon,
näin vuorten ympäröivän kaupungin Addis Ababan ja koneen
laskeuduttua ja ovien avautuessa astuin Afrikan maaperälle lämpimän
ilmanvirran lehahtaessa iholle. Olin Afrikassa.
Vaihto koneeseen sujui joustavasti
täpötäydessä hallissa vieri vieressä odottavia ja seisovia
matkustajia katsellessa, ihmiset odottamassa lentoja eri Afrikan
(pää)kaupunkeihin, (Accraan, Lagosiin, Kinshasaan, jne). Nimiä,
joita en tavallisesti näe lentokenttien ilmoitustauluilla.
Noustuamme ilmaan uudelleen Addilsesta, näin lisää vuoristoja,
siellä täällä asutusta ja kiemurtelevia teitä vuorten rinteillä,
sitten vähitellen maa alkoi näyttää entistä kuivemmalta ja
karummalta. Lopulta pilvipeite piilotti kaiken.
Lilongween laskeuduimme paksun
pilviverhon takaa. Ensimmäinen huikea näkymä Malawista oli
voimakkaan punainen maa ja siellä täällä isoja puita horisontin
avautuessa loputtomiin.
Lentokentällä olivat vastassa
Reginan* koko perhe ja sisko lapsineen! Olin tosi otettu ja siitä
alkoi minun Malawin elämä. Täällä on vielä talvi ja kuiva
kausi, mutta useimmat puut kukkivat jo ja ovat vihreitä. Maa on
todella kuivaa ja pienikin tuulenhenki ja autot erityisesti
nostattavat pölyä, mitä on joka paikassa, myös sisällä
huoneissa, Se tulee ikkunoista ja ovista sisään ja sitä hengitämme
ihan varmaan koko ajan. Sateet tulevat tänne marras-joulukuussa.
Sitten kuulemma kaikki alkaa viheriöidä ja kukkia. Ehkä se on
paras aika tulla tänne, jos haluaa nahdä maan kauneimmillaan.
(Ajattelemattomuuttani laitoin eilen valkoiset housut jalkaan, kun
koulussa oli liikuntatunti ja sen tunnin loputtua housut olivat
punertavan valkoiset!). Lapset tosin leikkivät välitunneilla siellä
ja tulevat sitten luokkaan hameet tai housut punaisessa pölyssä.
(*Regina on minun ystäväni ja meidän
yhdistyksen Malawin kontakti ja asioiden hoitaja meidän
kouluasioissa Malawissa, tiedoksi niille, jotka ovat uusia
jäseniämme).
Olen siis ollut nämä
kaksi viikkoa täällä pääkaupungissa, Lilongwessa. Tämä on
alueeltaan laajalle levinnyt kaupunki, autolla on pakko mennä joka
paikkaan (kenellä sellainen on). Ja niitä autoja riittää. Eli
liikumme autolla kaikkialle. Yritin sanoa eräänä päivänä
Reginan koulussa, että kävelen koulusta hänen taloonsa, n. 2 km.
EI!! oli vastaus! Tajuan silloin olevani valkoinen täällä! Siitä
aiheesta myöhemmin enemmän.
Vaikea tottua tähän
liikenteeseen, minulta pääsee aina vahingossa jokin äännähdys,
että varo, ja Regina sanoo, että minun pitää tottua tähän
menoon ja yrittää olla hiljaa! Valoissa (joita täällä on muutama
käytössä) ajetaan päin punaista surutta. Regina kolaroi autonsa
yksi ilta viime viikolla, en ollut silloin mukana. Edessä oleva auto
oli pysähtynyt yhtäkkiä ja PAM! Kuljettajan puolen valot mäsäksi
ja kylki ruttuun ja etupelti ruttaantuneena ylös, eli hän ei ollut
nähnyt ajaa ennen kuin kävi kaikin voimin painamassa sen alas. Isot
korjauskulut ja iso harmi.
Sitten ne bussit,
niitä on pilvin pimein, suurin osa niistä on pieniä pakettiautoja,
joihin on laitettu istuimet. Ne ovat täpötäynnä ja pysähtyvät
minne tahansa. Joissakin olen nähnyt numeron, mutta kai ihmiset
tietävät, mikä kulkee minnekin. Heillä on omat järjestelyt,
joista minä en tiedä. Sitten on isompia busseja, ’Chicken bus’,
niissä kulkevat ihmiset ja kanat, vuohet ja kalat… ja tavarat
katolle köytettynä. Olen nähnyt busseja, jotka kulkevat
kallellaan, kun paino on jakautunut niin epätasaisesti. Näyttää,
että ei nuo kovin pitkälle pääse, mutta luulen, että silti
pääsevät määränpäähänsä. Ja heilläkin on joku oma
systeemi, jolla nämä kaikki toimii.
Jalankulkijoita on
tienvieret täynnä, lapsia ja aikuisia, useimmiten lapsia ja naisia.
Useimmilla miehillä on ilmeisesti joko pyörä tai auto. Regina
tuututtaa niin hirveästi, kun ihmiset kulkevat tietysti mieluummin
tiellä kuin pölyisellä tienvierellä. Polkupyöräilijät ovat
oma lukunsa. Niillä kuljetetaan ihmisiä ja tavaraa. Uskomattomia
lasteja. Pimeässä autolla ajaessa valottomia, heijastamattomia
pyöriä on vaikea erottaa, kun lasti saattaa levitä jopa yli
metrin pyörän kummallekin puolelle tai sitten nousta ajajan pään
yläpuolelle jopa puolen metrin verran! Ja näin ne nousevat mäkiä
ylös ja laskevat alas. Heillä täytyy olla voimaa. Autoja ajaa koko
ajan molemmin puolin tietä, polkupyöriä molemmin puolin tietä,
isoja rekkoja usein myös, olin ihan kauhuissani, mutta niin vain
kuljetukset täällä hoidetaan. Usein tien bitumireunat ovat
kuluneet ja murtuneet pois, joten keskitie voi jäädä aika kapeaksi
välistä. Myös pään päällä täällä kannetaan vaikka mitä.
Näin eilen kolme isoa puista tuolia yhden miehen pään ja
olkapäiden varassa. Naisillakin voi olla raskaita kantamuksia pään
päällä, parimetrisiä puita iso kimppu! Sitten tiesulkuja on heti
kaupungin ulkopuolelle mentäessä. Aseistettu poliisi pysäyttää
ja kyselee ja tarkistaa ja sitten siirtää tynnyrin pois tieltä.
Viime
sunnuntai-iltapäivällä olimme tulossa
kaupungin keskustasta kotiin, kun yhtäkkiä oli tiesulku
liikenneympyrässä. Autoja oli jo ennen meitä pysäköitynä joka
puolelle. Kysyin Reginalta, mistä on kyse. Hän nauroi ja sanoi,
että varmaan presidentti on tulossa. Luulin, että hän narraa. Hän
sammutti auton moottorin siinä keskellä tietä ja sanoi, että
mennään katsomaan. Okei, sanoin ja lähdimme liikenneympyrän
toiselle puolelle, mistä keskustan liikenne tulee, odottelimme n. 10
min. ja sitten alkoi kuulua sireenien ääniä, ja kohta mustia
autoja, jotka todella ajoivat tuhatta ja sataa, niitä oli varmaan
kymmenkunta ja lisäksi moottoripyörät välissä. Kysyin, missä
se presidentin auto on, tulihan se (siinä liehui Malawin liput,
erottui siten muista mustista autoista), vilauksessa se oli ohi,
perässä tuli iso panssaroitu vaunu ja lisää mustia autoja! En
olisi uskonut, ihan kuin jokin takaa-ajo TV:ssä!!
Sähkökatkokset ovat tavallista arkea.
Kukaan ei tiedä etukäteen milloin ja missä osassa kaupunkia.
Onneksi Reginalla on Tilly-kaasulamppu, kuten aikoinaan lapsuudessa
minunkin Mummolassa Kärenmäessä, Sonkajärvellä. Joku oli
keksinyt vitsin näsitä sähkökatkoksista, kuva kiersi
sähköpostissa, nuori mies oli tehnyt kiikun isoon
voimavirtamuuntajaan ja kiikkui siinä, “eihän tässä ole mitään
hätää, sähköt ovat poikki.”
Vesikin on loppunut jo kolmesti. Ja
lehdessä oli otsikko, veden hinta nousee. Alan tajuta tätä veden
puutetta maailmassa ihan konkreettisesti. Aika ontto olo, kun ei voi
peseytyä, pestä, ei juoda, ei keittää, jne. Ilman vettä on
hankalaa elää arkea. Rose (kotiapulainen) oli tuonut pihalla
olevasta pienestä kaivosta aika likaista vettä vessaan isossa
ämpärissä, siitä sitten jugurttikupilla vettä vessan pönttöön!
Ja juomavettä on isossa pullossa, joista toinen on varastossa, joten
juomavettä on varalle.
Kaikista näistä hankaluuksista
huolimatta elämä sujuu, ihmiset ovat ystävällisiä ja
kiinnostuneita, tämä on todella kaunis maa. Kasveja ja viljaa voi
kasvattaa koko vuoden ympäri, hedelmäpuut kasvavat. Veden saanti on
tietysti eritt’in suuri onglema. En näe pihoissa monia
hedelmäpuita, en vielä tiedä, miksi. Maissi on pääruoka (Nsima),
jota syödään joka aterialla ainakin niissä perheissä, joilla ei
ole varaa muuhun.
Tämä tästä arjesta Olen siis ollut
mukana hoitamassa Reginan asioita ja meidän yhdistyksen asioita
kaupungin eri virastoissa. Olen opettanut Reginan koulussa 3.luokkaa.
Meidän yhdistyksen asia on edennyt nyt
niin pitkälle, että Luonnontuhojen (Disaster Ministry, joka on
Varapresidentin vastuulla) ministeriö ja varapresidentin
erityissihteeri ovat lähettäneet paikalliselle hallinnolle
suosituksen osoittaa meille maata koulun rakentamista varten.
Tapaamme maanantaina (14.9.) Opetusmisnisteriön ihmisen.
Olen todella helpottunut tuon asian
etenemisestä hallinnon eri portaissa. Olemme esittäneet asian niin,
että meidän tarkoituksena on rakentaa kaksiluokkainen alakoulu,
esikoulu ja 1. luokka ensin (ja sitten laajentaa sitä vuosi
vuodelta) sinne tulva-alueelle, jossa ei ole koulua ja jonne
paikallinen hallinto joko on jo rakentanut tai rakentaa vesikaivon
ja tien. Tarvitsemme yhteistyötä viranomaisten kanssa, että saamme
ensin infrastruktuurin ja ihmiset sille alueelle ja silloin koulun
rakentaminen sopii hyvin yhteen hallinnon tavoitteiden kanssa.
Korostimme, että koulu on ilmainen ja kaikille avoin ja että
järjestämme kouluruokailun.
Myös opettajien saamisessa tarvitsemme
apua, puhumme siitä maanantaina. Hallitus kouluttaa uusia opettajia
ja heidän on sitten sitouduttava opettamaan 2 vuotta, minne
ministeriö heidät sitten lähettääkin. Haluan, että olemme
kuitenkin mukana siinä valinnassa, jos suinkin mahdollista. Ehkä
uusista innokkaista vasta valmistuneista opettajista voisi saada
sopivia opettajia meidän kouluun. Tai sitten palkkaamme omilla
varoilla opettajia. Regina sanoo, että opettajien saaminen on
vaikeaa. Näin sen itsekin, kun olin 4 uuden opettajan valinnassa
mukana Reginan koulussa.
14.9.2015 Ehkä
tässä on tällä kertaa tärkeimmät ja päällimmäiset asiat,
Olimme viikonlopun kaukana Malawi järven lähellä,
siitä enemmän seuravassa viestissä.
Afrikan ja Malawin terveisin,
kiitollisena Pirkko.
